Kun vuoden alusta laskettuna tuntiliukuma on 42 tuntia ja rehellistä ylityötäkin on tehnyt 20 tuntia, niin ei liene ihme, että sitä sitten vain eräänä päivänä huomaa saapuvansa 11 tunnin mittaisen työpäivän jälkeen kämpilleen niin umpiuupuneena, että oven suljettuaan purskahtaa itkuun ja seuraavat kymmenen minuuttia parkuu ja haukkoo henkeään.
Ei perhana - nyt on pakko höllätä. Ei se maailma tästä sen paremmaksi muutu. Tämä on tämmönen perinteinen työholistin juttu: polttaa itsensä loppuun ja havahtuu todellisuuteen vasta liian myöhään. Toivottavasti kuitenkaan en liian myöhään. Joskus on käynyt niinkin, ettei ole itse tajunnut tilannetta lainkaan.
Nyt ei muuta kuin keskustelemaan huomenna projektipäällikön, esimiehen ja R&D managerin kanssa, mitä jätän tekemättä, jotta saan työpäiväni inhimillisiin mittoihin. Ja sitä varten tarvitsen kunnon yöunet, joten nyt unta kaaliin.
Tekstit
Blogi on siirtynyt
3 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti