Kuolleiden satamasta Punaiseen usvaan

Olen suuri Scarpetta fani. Patricia Cornwellin kirjasarja on tähän asti ollut minulle mieluisa, mutta nyt iski kyllä semmoinen pettymys, ettei tosikaan.

Kuolleiden sataman lukukokemus ei ollut samanlainen nautinto kuin monen aikaisemman kirjan. Lukeminenkin kesti kauan enkä koskaan tuntunut pääsevän kärryille, mikä on tarinan juoni. Oikein harmitti lukea, kun oli koko ajan olo, että pitääkö taas palata kymmenen sivua taaksepäin, sillä jotain minun on ollut nyt pakko taas ohittaa. Näillä fiiliksillä kirjaa lueskelin - kauan!

En kuitenkaan lannistunut. Kirjahyllyssä on vielä yksi lukematon Scarpetta sarjan kirja ja uppoudun nyt seuraavaksi sen pariin. Jos se on yhtä suuri pettymys kuin tuo juuri luettu, niin sitten en enää hanki Cornwellin kirjoja. Joten jää nähtäväksi miten käy.

Oi näitä päiviä

Kun päivä päättyy kyyneliin, on päivä ehken ollut jollain lailla huono. Joskus kyyneleet jaksavat odottaa siihen, että saan kämpän oven suljetuksi, mutta tänään ne kyllä karkasivat jo paljon ennen.

Tämän päiväiset kyyneleet ovat monen asian summa. Ensinnäkin, aamupäivällä oli palaveri, jossa porukalla kuuntelimme "pellen monologia" ja oli jo etukäteen odotettavissa, että tämän "pellen" monologi tulee kohottamaan v-käyrääni pilviin. Ainoa muuttuja oli korkeus ja kyllä päästiin melkoisiin lukemiin. Jos semmoinen perusvitutus on sata niin tämän päiväinen luku oli tuhannen tietämillä.

Iltapäivällä tajusin, että kaikesta vaivannäöstäni huolimatta yksikään henkilö ei ole vaivautunut kommentoimaan lähettämääni materiaalia, jota pitäisi käsitellä torstaisessa palaverissa. Kyllä tuli niin mieleen, että minkä ihmeen takia sitä edes yrittää. Jos kukaan ei arvosta minun työaikaani eikä -panostani, niin miksi ihmeessa vaivautuisin minäkään. Enkös minäkin voisi sitten yhtä hyvin mennä palaveriin ja todeta, että no sori - en minä nyt saanut mitään valmisteltua, mutta jutellaan vaikka säästä tämä tunti, ettei tarvii kenenkään mennä tekemään töitä. No en voi - eihän minun työmoraali siihen taivu.

(Ehkä pieni selvitys on paikallaan: minun työhöni kuuluu kaiken muun hauskan lisäksi erilaisten asioiden valmistelu. Joskus ne ovat dokumentteja, jotka pitää katselmoittaa muilla. Joskus ne dokumentit ovat minun laatimia, joskus jonkun toisen, mutta yhtä kaikki on minun vastuulla, että ne tulevat valmistelluksi, katselmoiduksi ja tavalla tai toisella myös finalisoiduksi.)

Tämä päivä oli tiimimme ns. sprint päivä. Mehän scrummaamme nykyään ja joka toinen viikko käytämme yhden päivän edellisen sprintin katselmointiin ja arviointiin, sekä seuraavan sprintin suunnitteluun. Ja nämä päivät ovat tunnetusti raskaita! Minun oli pakko pitkän päivän päätteeksi (työmoraalin pakottamana) jäädä töihin valmistelemaan huomista palaveria, johon olen saanut katselmointikommentit. (Hurraa!!!) Ja niinhän siinä sitten päivä venyi liki 11 tuntiseksi.

Nälkäkin oli ja kotimatka liukas kuin mikä. Jostain syystä tuota minun kulkemaa, tosi hämärää reittiä, ei ole kunnolla hiekoitettu, ja jouduin hakemalla hakemaan turvallista reittiä. Kunnes minuun törmäsi pyöräilijä todeten, että ei sinua voi väistää, kun kuljet noin nopeasti. Ja sitten muutama valittu kaunis sana pyöräilijältä. Minä tietysti tyhmänä, että etkös olisi voinut varoittaa vaikka kelloa kilauttamalla että olet tulossa takaa. Lisää kaunita sanoja pyöräilijältä. Joten loppujen lopuksi sanoin miehelle, että mitäs jos ensi kerralla ajat vauhdilla päälle, jos se tekee sinut onnellikseksi. Törmäys oli todellinen, mutta kumpikaan ei menettänyt tasapainoaan, joten suurin vaurio oli henkinen.

Minä -  sika nälkäisenä, puhki väsyneenä ja melkein yliajettuna - sitten vain kerta kaikkiaan puhkesin kyyneliin ja ajattelin, että tämä oli niitä päiviä, jolloin olisi aamulla kannattanut vetää peitto pään päälle ja soittaa pomolle: "Nyt on parempi, että jään tänne peiton alle. Katsotaan huomenna, jos tähdet olisivat paremmassa asennossa."

Minä lomalainen

Huomaamatta on taas aikaa vierähtänyt. Mielessä on useasti ollut, että pitäisiköhän blogiakin taas päivittää. Ja sitten se ajatus on taas karannut. Voi voi minun hataraa päätäni.

En tiedä, mistä johtuu, mutta unirytmini on aivan sekaisin. Enkä tarkoita nyt vain tätä lomaviikkoa. Olen jo useamman viikon ajan kärsinyt omituisesta unirytmistä. Toisina päivinä olen nukahtanut kämpillä jo iltaseitsemältä, joskus olen pyöriskellyt hereillä vielä aamukahdelta. Unilääkkeitä en ole enää ottanut, kun olen ajatellut, että luonto hoitaa tehtävänsä. Mutta kovin on nahkeasti parantumista tapahtunut.

Aikaa on vienyt myös uusi leluni. Tai lelut. Ostin itselleni iPadin. Työnantaja osti minulle iPhonen. Ja kaivoinpa vielä jostain nurkista tyttäreltä perityn iPodin. Minulla on nyt ikioma iPerhe. Olen jäänyt koukkuun ja pyristellä en edes aio. Minusta nyt vain taisi tulla omppuihminen. :)

Nyt lomalla olen ajatellut ryhdistäytyä. Päivitellä blogeja. Lukea hyviä kirjoja. Ja kaikki tämä viikossa, josta jo yksi päivä hurahti vauhdilla.

Olen myös odotellut ystävn yhteydenottoa. Sovittiin tuossa taannoin, että nähdään viikolla 11, mutta nyt ei ole kuulunut mitään. Pitäisiköhän olla huolissaan? Siitä minä nyt ainakin olen huolissani, että pystytäänkö tapaaminen järjestämään, jos vaikka yhteydenotto nyt pikaisesti tulisikin. Kun on noita pakollisia "loma-ajan aktiviteetteja", kuten vanhempien luona kyläily. Yksi päivä menee Salossa käydessä ja toinen kuluu Loimaalla. Ja vaikka niihin ei koko päivää käytettäisikään, niin kyllä ne tuntuvat enemmän menetetyiltä lomapäiviltä kuin rentouttavilta lomapäiviltä. :(

Pieni testaaja minussa...

ei ymmärrä heittäytyä vapaalle. Haluaa aina tarttua kaikenlaisiin epäolennaisuuksiin, kuten käyttöliittymän käytettävyyteen. Ihan sama, jos joku on sitä mieltä, että mitä suotta. Testaaja minussa nostaa päänsä ja huutaa ilmoille vastalauseen.

Tänään kohteena VR:n verkkokauppa. Tämä kyseinen piirre ilmaantui sovellukseen tammikuussa eikä sitä ole vieläkään korjattu. Workaround on olemassa, mutta ei se poista sitä tuskaa, minkä testaajana koen nähdessäni tämän. Tiedän - kaikkea ei voi saada eikä taivaita kannata tavoitella. VR ei ainakaan tavoittele, joten minun ja VR:n rimat ovat eri korkeudella.

No nyt olen katkera!

Tämä kuullostaa tietenkin ihan päättömältä, mutta olen niiiiin katkera, etten itse ehtinyt aamulla lukemaan Turun Sanomia ja mies ei sitä pienen pientä uutista nähnyt, jossa kerrottiin, että läheisen Tammiston tilan talli tullaan polttamaan maantasalle kunhan palokunta ensin harjoittelee savusukellusta. Ja miksikö olen katkera... No kun olisin kerrankin päässyt valokuvaamaan tulipaloa ilman, että jää huono omatunto siitä, että jonkun koti tms. siinä palaa. Nyt sitten kotiin palatessamme näimme vain savuavan raunion, mutta otin sitten edes siitä valokuvan mieliharmiani pienentämään.

En ole katkera mutta kuitenkin...

Aina silloin tällöin vanhat asiat palaavat kummittelemaan ajatuksiin. Kaikki lähti siitä, että tajusin mokanneeni meidän kaikkien aikojen toisen sprintin suunnittelussa. Siitähän se kierre sitten lähti: elämäni mokien läpikäynti.

En ole katkera (vai olenkohan sittenkin), mutta on pari asiaa, jotka olen ajatellut tehdä selväksi jälkikasvuni kanssa liittyen parisuhteeseen.

1. Pysy omissa rahoissasi. Älä avaa yhteistä tiliä av(i)opuolison kanssa. 
2. Pidä kiinni oikeuksistasi. Eron tullessa ota se, mikä sinulle kuuluu. 
3. Älä usko sokeasti, mitä sinulle kerrotaan.
4. Jos epäilyttää, älä tee sitä. Älä eroa. Älä mene naimisiin. Älä muuta yhteen. Älä mitään, mikä vähänkään epäilyttää. Mieti vielä toisenkin kerran.

Järjestys vaikuttaa ehkä väärältä, mutta keskustelimme tässä taannoin työpaikalla, mikä on tärkein parisuhdeneuvo, jonka voit kysyjälle antaa ja yllättäen se on tuo minunkin listan ykkönen.

Nykyisessä parisuhteessanikaan en ole kaikkia näitä neuvoja noudattanut. (Tämä on siis sarjassamme "älä tee niin kuin minä, tee niin kuin neuvon).

1. Molemmilla on omat rahansa MUTTA meillä on myös kaksi yhteistä tiliä, joista kustannamme yhteiset menot, kuten asumisen ja ruuan.
2. Emme ole eroamassa, mutta toista kertaa en suostu aloittamaan tyhjästä. Omani haluan ihan sata varmasti.
3. En minä edelleenkään osaa kyseenalaistaa mitään, mitä puoliso sanoo. Mielestäni ei ole aihetta. Hmm... Deja-vu...
4. Tein jo. Muutimme yhteen. Menimme naimisiin. Tosin sillä erotuksella, että tällä kertaa minua ei epäilyttänyt oikeastaan yhtään. Puolisoa taisi epäilyttää kertoimella tuhat.

Parisuhde asiat on nyt hoidettu. Sitten muiden asioiden listaan. Toinen asia, jonka toivoisin jälkikasvuni ymmärtävän on terve itsekkyys. Aina ei tarvitse antaa periksi, joskus voi olla itsekäs. Ei tarvitse olla jääräpää, ei aina oikeassa mutta ei myöskään myöntyä kaikkeen mitä joku muu sanoo. Ei saa suostua lannistetuksi. 

Kolmas asia, jota olen yrittänyt heille toitottaa on terve itseluottamus ja itsensä kunnioittaminen. Jos et itse luota itseesi, kuka sitten. Olen käynyt kovan koulun ja joutunut opettelemalla oppimaan luottamaan itseeni. Tiedän - taisin yliopetella, sillä itseluottamukseni on usein sillä tasolla, että vain vaatimattomuuteni estää kertomasta, kuinka hyvä oikeastaan olenkaan. En tiedä, onko kukaan koskaan tutkinut, mitä koulukiusatuista lapsista tulee. Minä voisin ilomielin osallistua siihen tutkimukseen. 

Neljäs asia on terveys. Huolehtikaa terveydestänne. Minä en ole ja tässä ollaan. Olen "perusterve" vaikka lääkkeitä syön enemmän kuin moni vanhuskaan. Vikaa löytyy päästä varpaisiin (ihan kirjaimellisesti, sillä jalkapöydästä löytyy kuluma ukkovarpaan nivelistä) eikä aina edes jaksa luetella kaikkia kremppojaan uusia lääkäreitä tavatessa. Siksi onkin mukava käydä tuttujen lääkäreiden luona, jotka tietävät kaiken. Tai ainakin luulevat tietävänsä. 

Viides asia ja erityisen painotuksen arvoinen: nauttikaa elämästä. Olen suvussani nähnyt sekä niitä, jotka ovat nauttineet elämästä ja niitä, jotka ovat valinneet "valittajan tai marttyyrin tien". Me elämme täällä vain kerran - nauttikaa siitä. Käyttäkää rahanne itse - ei niitä tarvitse jälkipolville säästellä. En minä ainakaan halua lopun ikääni elää kituttaa vain, jotta jälkikasvu voisi nauttia perinnöstä. Kyllä minä käytän omat rahani, jos vain suinkin siihen pystyn. Ottakaa aikaa itsellenne. Tehkää asioita, joista nautitte. 

Itse asiassa tässä kohtaa listaa en ole enää katkera, vaan tajuan myös olevani ylpeä jälkikasvustani. Jokainen on noussut omille siivilleen, muuttanut omilleen ja he pärjäävät elämässään ja tuntuvat siitä myös nauttivan. Pienestä pitäen taisin heitä siihen yllyttää. Oma jo edesmennyt veljeni asui vanhempieni luona liki neljäkymppiseksi. 

Poikani taisi olla kymmenen tietämissä, kun tuumasi minulle, että hän ryhtyykin isona enoksi, jolloin huomautin, että vain siten, että siskosi saavat lapsia - kotiin en jäät loisimaan. No, kotikin meni sitten kahtia myöhemmin eron myötä, mutta niin vain muutti poikakin omilleen vähän yli kaksikymppisenä. 

Itse asiassa keskimmäinen, jonka luulin olevan se, joka itsenäistyy ensimmäisenä, olikin sisarussarjan viimeinen pesästä lentänyt, sillä pikkusiskonsa oli siinä vaiheessa jo asunut oppilasasuntolassa lukuvuoden verran ja muutti seuraavana syksynä Pohjanmaan lakeuksille - vain 17 vuotiaana. Tämä kyseinen pitkän matkan muuttolintu tuumasi kerrran luettuaan Cosmopolitanista tai jostain muusta lehdestä tyhjän pesän syndroomasta, että "on ihan epistä, että sä et kärsi tyhjän pesän syndroomasta, sillä ei tässä lehdessä neuvota, miten auttaa vanhempia, jotka eivät kärsi siitä."

Kaikesta huolimatta jokainen olisi saanut jäädä kotiinkin asumaan, jokainen on edelleenkin terve tullut kotiin niin halutessaan ja jokaista lupaan auttaa tarvittaessa. Mutta olen ylpeä että seurasivat äitinsä jalan jälkiä ja itsenäistyivät nopeasti. Itse lähdin kotoa 18-vuotiaana ja tiesin oven sulkiessani, etten enää palaa. Enkä palannutkaan. 

.  

Roolileikkiä

Vedin tänään monen vuoden jälkeen ensimmäisen koulutussession. Talon sisällä toki, mutta kuitenkin. Olin jo ihan unohtanut, kuinka nautin siitä. Se rooli sopii minulle - tosin en tiedä, ovatko koulutukseen osallistuvat samalla linjalla.

Toinen rooli, joka sopii minulle kuin nenä päähän, on testaajan rooli. En varmaan koskaan pääse eroon siitä roolista. Tunnun testaavan kaikkea ja kaikkialla. Jopa ovia: on huono käyttöliittymä, jos ovesta ei heti näe, miten se avataan - käytettävyystestausta. Ja ystäväni VR ja VR:n verkkopalvelu: sitä tunnun testaavan joka kerta siellä vieraillessani. Käytettävyys on paikka paikoin syvältä ja toiminnallisuuskin ontuu toisinaan. Aina en ole onnistunut sitä sarjalipun paikkatietoa sieltä varaamaan.

Vielä vanhempi määrittelijän roolikin pyrkii toisinaan pintaan. Toki en enää kysy niin usein tätä tarkentavaa kysymystä "voisitko määritellä tarkemmin, mitä tarkoitat". Usein kuitenkin mietin, miten jokin asia on määritelty, jos toteutus ontuu. Ja mielelläni määrittelen asioita mielessäni.

Mennään yhä kauemmas työhistoriassani: kirjanpitäjä rooli tunkee aina silloin tällöin esille. Budjetti-excelini on siitä oiva osoitus.

Mutta mielestäni tämä roolileikki on myös osoitus siitä, että olen kehittynyt. Olen tehnyt erilaisia töitä, opiskellut kaikenlaista ja ilmi selvästi omaksunut monia asioita. Ja mikä vielä mukavampaa: mahdollisuus leikkiä näitä roolileikkejä. Tänään ulkoilutin kouluttaja minääni, huomenna tuumasta toimeen pääsee metodisti minääni. Mitä kaikkea rooleja minulla onkaan takataskussa - jääköön salaisuudeksi.

Pedon syleily

Taas tuli yksi lukukokemus lisää. Muutaman viikonlopun sänkylukemisena tuli luettua Ilkka Remeksen "Pedon syleily". En ole kovin montaa Remestä lukenut, vaikka jännitysromaanit ovat lukulistallani. Tämä kirja sijoittui Toisen Maailmansodan aikaiseen Suomeen ja Saksaan. Ja vaikka tiesin kirjan fiktioksi, silti samalla ajattelin, että tosi on kyseessä. Mikä kaikkein hölmöintä, jännitin kovasti, saadaanko Mannerheim ja Hitler hengiltä. Itse asiassa unohdin jännittää, ehditäänkö yksi kirjanpäähenkilöistä pelastaa kuolemantuomion toimeenpanolta. Ehdittiin, eikä Marskia sen paremmin kuin Hitleriäkään salamurhattu. Niin että siitäs saitte, jos kirja on vielä lukematta.

Samaan aikaan on tuolla ammattiosastolla luvun alla "Agile Software Development - The Cooperative Game". Tosin en ole päässyt alkua pidemmälle, kun sormissa polttaa edelleen "Explore It", josta kirjapiiri on koolla huomenna. Olen nyt lukenut opuksen kahteen kertaan ja muistan sieltä monia hyviä juttuja. Meistä taisi tulla ikiaikaisia ystäviä.

Taisin jo täällä kertoa, että luvun alla on myös Juha Itkosen "Seitsemäntoista". Se ei etene! Tai siis etenee, mutta vain muutama sivu kerrallaan. Se ei vain nyt iske kipinää. Mutta en luovuta. Sainhan luetuksi sen Kalle Päätalonkin ja se vasta urakalta tuntui.

Jäi kuin konduktööri laiturille

VR pystyy aina vain yllättämään. Juuri kun luulee jo kaiken nähneensä ja kokeneensa, niin sitten taas sattuu jotain uutta.

Olin tänään matkalla aamun toisella junalla IC944:llä Turusta Helsinkiin. Väsytti kovasti ja Salon jälkeen annoin unen tulla. Heräsin tokkuraisena Espoon asemalla juuri hetkeä ennen asemalle saapumista. Tosi tokkurainen - sen myönnän. Espoon jälkeen pysähdyttiin Tuomarilassa ja seistiin jonkinmoinen tovi. Kun vihdoin jatkettiin, konduktööri kuulutti "Pysähdys johtui siitä, että henkilökunnalla oli tilanne päällä. Olemme noin seitsemän minuuttia myöhässä". Vähänhän tuo kuulutus kummastutti ja mietin, että mikä ihmeen tilanne siellä on ollut, kun itse olin juuri siinä samaisessa vaunussa konduktöörien kanssa eikä mitään erikoista näkynyt eikä kuulunut.

Onneksi on Facebook. Sieltä luin nyt illalla tarinan alun. Konduktööri, joka tarkistaa, että kaikki matkustajat ovat päässeet joko ulos junasta tai sisään junaan, ilmoittaa myös, että vuoro on valmis jatkamaan. Näin olen kuullut monesti tapahtuneen, mutta tällä kertaa kävikin toisin. Kyseinen konduktööri oli jäänyt laiturille ja yrittänyt soittaa junan perään: joko veturinkuljettajalle tai kulunvalvontaan. Onneksi junaan oli jäänyt edes yksi konduktööri, joka pystyi matkustavaisia tiedottamaan asiasta.

Nyt jäi kyllä itseäni vaivaamaan, odotelimmeko konduktööriä paikalle perässä seuranneen paikallisjunan kyydissä. Ja pääsikö hän kyytiin. Nyt oikein harmittaa, etten ollut tarkkana tänä aamuna. Niille, jotka eivät junilla juurikaan matkustele (onnittelen hyvästä valinnasta) kerrottakoon, että kyllä niitä konduktöörejä ja/tai junamyyjiä on useampi per juna.

Mutta kyllä tästä uusi sanonta syntyy: ei jää enää nallit kalliolle vaan konduktöörit laiturille.

Aaltoliikettä

Voi että miten olen aaltojen vietävissä. Yhdenkin päivän aikana voi mieliala vaihtua äärilaidasta toiseen. Innostun joskus niin pienistä - niin kuin tänäänkin. Raivostun joskus pienistä - niin kuin tänäänkin. Tulen surulliseksi kovin helposti - en kuitenkaan tänään. Ilahdun joskus ihan käsittämättömistä asioista - niin kuin tänäänkin.

Keskustelin "kollegan" kanssa Skypessä. Sanoi minua stressaajaksi. Ja aivan oikeaan osui. Stressaannun joskus turhankin pienistä asioista - niin kuin tänäänkin.

Olen horoskooppimerkiltäni vaaka ja sitähän tunnun selvästi olevan: en tasapainossa vaan koko aika pyrkimässä siihen.

Surullinen tarina

Olin tänään ulkona kummityttöni, hänen siskonsa, siskontyttönsä ja isänsä kanssa. Tapasimme, juttelimme ja nauroimmekin, ja silti samalla kävimme läpi erittäin surullista tarinaa. Jääköön yksityiskohdat mainitsematta, mutta kyllä tuntui tosi kurjalta. Olen jo jonkin aikaa seurannut tarinan kulkua, mutta en ollenkaan pystynyt käsittämään tarinan kaikkia sivujuonteita. En varmaan tiedä niitä vieläkään, mutta tiedän riittävästi pystyäkseni sanomaan, että pahalta tuntuu.

Jokainen vanhempi varmasti toivoo lapsillensa parasta. Toivoo, että siivet kantaisivat. Joskus ne siivet eivät kuitenkaan kanna. Eikä aina löydy kannattelijaa, joskus ei löydy riittävän ajoissa. Joskus ne, joiden pitäisi niitä siipiä kannatella, eivät ymmärrä sitä tehdä. Eivät välitä tai eivät osaa.

Tänään kummitädin rooli tuntui raskaalta. Miksi meitä ei valmenneta näihin elämän koviin kolhuihin?

Teetä ja sympatiaa

Nyt kun olen vähentänyt kahvin juontini yhteen kuppiin päivässä, on minulla ollut eräänlainen aukko päivän juonneissa. Nyt olen taas tämän viikon aikana oppinut juomaan teetä. On se kumma, että sekin vaatii aina pienen opettelun. Minulla on joskus aiemminkin ollut kausia, jolloin olen juonut pelkästään teetä - en lainkaan kahvia. Mutta useinmiten olen juonut kahvia.

Tämän muutoksen kunniaksi päätin siivota meidän kahvi-kaakao-tee hyllyn kaapissa. Olipa paljon vanhaksi mennyttä teetä nurkissa. Siivouksen jälkeen hyllylle jäi runsaasti tilaa. Ja teetä on kohta pian laitettava ostoslistalle. On tullut sen verran juotua tämän viikonlopun aikana.

Tänään ratkoimme myös kiteytyneen juoksevan hunajan salaisuutta. Kaappiin oli jäänyt hunajapurkki ja vaikka päiväys ei vielä ollutkaan mennyt, niin hunajapa oli kiteytynyt eikä ollut puristettavissa purkista ulos. Joku sitten naamakirjassa tiesi neuvoa, että kannattaa kokeilla joko mikroaaltouunia, vesihaudetta tai saunan jälkilämpöä. Joten ei muuta kuin purkki vesihauteeseen ja niin on taas juoksevaa hunajaa talossa. Ei se ehken ihan niin juoksevaa ole kuin alunperin mutta melkein.

Kunpa pian tulisi kesä

Huolestuneena lintujen talviruokinnan onnistumisesta päätin piristää itseäni katselemassa kesäisiä perhosten kuvia.No, piristyminen on kyllä pitkälti liioiteltu ilmaus. Minullehan iski aivan suunnaton kesän ikävä. Kunpa pian tulisi kesä!

Salmonella vaara

Pahus! Varotoimista huolimatta on tainnut päästä salmonella tai joku muu pöpö iskemään. Olen ainakin kaksi sairasta sinitiaista pongannut lintulaudalta. Tosin kauan, kauan sitten. Mutta sitten taas tänään. Tämä yksilö käyttäytyi muutenkin sekavasti. Aikansa se istuskeli ruokinta-automaatin laidalla katsellen ei minnekään. Sitten se kääntyi ja nokki ruokinta-automaatin pleksiä. Ilmeisesti se olisi halunnut siellä näkyviä pähkinöitä syödäkseen. Aikansa nokittuaan totesi, ettei tästä mitään tule ja otti sitten jyviä automaatin pohjalta ja lensi pois.

Jos ei olisi ollut niin kylmä tänään, olisin tehnyt tarvittavat toimet jo tänään. Huomenna on pakko mennä ja tehdä jotain. En halua, että koko lähimetsän tinttikanta sairastuu.

Onneksi BirdLife Suomi opastaa näissäkin tilanteissa:

Erityisen tarkkana hygieniasta täytyy olla, mikäli havaitsee ruokinnalla heikkokuntoisia lintuja. Apaattiset, kesyt ja pienehkölläkin pakkasella kovin pörröiset lintuyksilöt kertovat ruokintapaikan tautiongelmista. Yleisin tauti on lintujen salmonella, jota tulee maahamme säännöllisesti erityisesti huonolaatuisten auringonkukansiementen seassa.

Salmonellaa esiintyy jonkin verran lintupopulaatioissa myös luontaisesti. Ruokintapaikalla linnut ovat hyvin runsaassa ja tiiviissä kanssakäymisessä keskenään. Tämä tiivis yhteiselo ja huono hygienia voivat laukaista salmonellaepidemian. Varsinkin punatulkku ja viherpeipot ovat alttiita sairastumaan salmonellaan. Tauti leviää sairastuneen linnun ulosteiden kautta.

Salmonellaan sairastunut lintu poikkeaa ulkonäöltään ja käytökseltään muista linnuista. Se näyttää hidasliikkeiseltä ja uneliaalta ja on usein pörhentänyt höyhenensä. Maassa paikoillaan pitkiäkin aikoja viettävä sairas lintu ei enää edes pakene ihmistä.
Jos lintu kuolee ruokintapaikalle, tulisi se haudata tarpeeksi syvälle maahan tai nostaa kertakäyttöhansikkailla tiiviiseen muovipussiin ja hävittää sekajätteen mukana.

Tämän jälkeen on huolehdittava pikaisesti ruokinta-automaattien (ks. yllä) puhdistamisesta ja desinfioinnista taudin leviämisen estämiseksi. Ruokinnan alla oleva pintamaa on hyvä poistaa salmonellabakteerin hävittämiseksi.
Mikäli ruokinnalla alkaa näkyä myös muita sairaita lintuja, on ruokinta lopetettava toistaiseksi.  Ruokintaa saa jatkaa vasta kun pihapiirissä ei ole vähään aikaan ollut sairastuneita yksilöitä. Tautitilanteesta kannattaa informoida myös lähitalojen lintujen ruokkijoita.

Oppimisen riemu

Olen tässä illan viettänyt lukien uudestaan Explore It! kirjaa. Kirja on täynnä hyviä ajatuksia, joita haluaisin ah niin mielelläni myös päästä toteuttamaan. Pöydällä on pari muutakin kirjaa, tuoreimpana Agile Software Requirements ammattikirjallisuuden puolelta ja kevyemmältä puolelta menossa on Juha Itkosen Seitsemäntoista.

7 on muuten siitä jännä luku, etten vaan kerta kaikkiaan ole oppinut kirjoittamaan sitä. Kirjoitan sen aina "seitsämän" sillä minusta se on niin. Se kuullostaa siltä. Ja maistuukin siltä. En vaikka kuinka yritän miettiä, miten se nyt kirjoitetaankaan. Aina on pakko kurkkia jostain oikea muoto. Oppimisen paikka - selvästi.

Auki on myös Scrum Guide ja selaimessa jo valmiina osoite www. scrum.org. Aion vielä tänään yrittää harjoituskoetta, jotta olisi rohkeutta yrittää sitä Professional Scrum Masterin sertikoetta. Vaikka kuinka olen opasta lukenut, niin kun se kysymys siinä kuvaruudulla sitten yhtä äkkiä on, niin ihan kuin unohtaisi kaiken lukemansa. Olen jokaisen harjoituskokeen (kolme tähän mennessä) jälkeen erityisellä tarmolla katsonut ne kysymykset, joihin olen vastannut väärin. Ihan vain oppiakseni virheistä. BTW, työkaveri kehuskeli Facebookissa olevansa nyt tuon halutun sertifikaatin haltija. Ei mitään paineita, mutta ...

Kyllä se edelleen kummasti itseäni ilahduttaa, jos huomaan oppineeni jotain. Vaikka kuinkakin pienen asian. 

PS. Serti on nyt suoritettu ja kolleganiKristiina kanssa saimme ryhmämme parhaat pisteet 75/80. Jos sillä joku merkitys olisi. Mutta ylpiä sitä voi taas ittenstänsä olla. 

Hyvä seura - parempi mieli

Vietin päivän Testing '13 tapahtumassa. Ja niin vain on parempi mieli: mielenkiintoisia puheenvuoroja, mukavia ihmisiä ja uusia kokemuksia. Poikkeuksellisesti myös kuva itsestäni pelaamassa Bogglea. Ja totta kai, muistiinpanoistani. Niistä kait saa selvää, vai mitä.

Masennus

Sitä se kai on. Ei jaksa nousta aamulla ylös sängystä. On päiviä, jotka ovat harmaita sekä sisäisesti että ulkoisesti. Auringonpaiste jää huomaamatta, jos sitä ulkona sattuu joskus olemaan.

Syitä on niin monia eikä selviytymiskeinoja jokaiseen vastoinkäymiseen ole. Eivätkä kaikki enää edes tunnu vastoinkäymisiltä: ne vain ovat. Ovat olleet jo lapsuudestani, välillä vähemmällä huomiolla ja välillä suurilla kirjaimilla tapetilla, niin kuin nytkin. Joskus tuntuu, ettei ihan oikeasti jaksaisi enää. Eikö tämä voisi jo loppua?

Sitten on kuitenkin niitä hienoja hetkiä, jolloin unohtaa moiset taakat ja nauttii täysillä jostain. Innostuu ja tuntee iloa. Edes hetkellisisesti. Hetkiä, jolloin jaksaa uskoa siihen, että elämä on kaiken tämän arvoista.  Ja ymmärtää sen, että tämä menee ohi ja elämä jatkuu tiedostaen, että näin nyt vain on.

Huipputehokas?

Ihan itseänikin hämmästyttää ajatus, jonka juuri hetki sitten sain päivittäessäni itsetutkiskelu blogiani. Minulla kun on tänään sekä työ- että henkilökohtainen kannettava auki tässä pöydällä. Ja molemmilla teen jotain. En kuitenkaan saman aikaisesti, mutta vuorotellen.

Mutta entäpä jos pystyisin työskentelemään toisella koneella vasemmalla ja toisella oikealla kädellä, ja aivotkin vielä taipuisivat siihen. Eikö olisikin tehokasta? Toisaalta, siitä voisi syntyä pahemman luokan karsastusvaiva.

Itse asiassa minulla oli myös perinteinen ruutuvihko käytössä. Käsittelin työkoneella siitä "kuuluisaa" budjetti exceliäni ja aina välillä laskeskelin perinteisesti ruutupaperilla jotain. Henkilökohtaisella koneella tein ihan jotain muuta. Ihme tehokkuus puuska näin myöhään maanantai-illalla. Hmm... Huolestuako vai eikö huolestua.

Ihan sama - ei se budjetti siitä sen paremmaksi muuttunut. En todellakaan ymmärrä, minkä ihmeen takia halusinkaan viedä jälkikasvuni sinne ulkomaille. Munhan täytyy säästää ihan sikana!!! Ja sitten kaiken sen rahan, minkä saan kokoon, pistän menemään yhdessä hujauksessa. Jo nyt sydäntä särkee.

Työkaverit viime viikolla neuvoivat, että ota nyt hyvä ihminen järki käteen. Ota ne rahasi ja marssi kauppaan ostamaan ihan kaikki se, mitä haluaisit ostaa äläkä yhtään ajattele, mitä jälkikasvusi siitä tuumaa. No, helppoahan heidän on: toinen on lapseton ja toisen lapset vielä sen verran pieniä, että eivät ymmärrä rahan päälle. Luulisin.

PS. Keskustelin matkabudjetista nuorimmaiseni kanssa. Totesin, että pitänee vähän lainata matkabudjetista, että olisi tarvetta semmoselle sisäiselle lainalle. Tytär tuumasi "ei hätää, jätetään ne kilkkeet kotiin ja mennään viidestään" (eli minä, mieheni ja kolme lastani). Lastenko suusta totuus kuullaan?

Luottamus

On yksi asia yli muiden, jota kaipaan ihmisiltä: luottamus. Haluan - ainakin hyvällä päällä ollessani - itse olla luottamuksen arvoinen: teen sen mitä lupaan ja käyttäydyn siten, että ihmiset voivat luottaa minuun. Tiedän, että useinkin olen toiminut toisin ja siksi ymmärrän täysin, että on joukko ihmisiä, jotka eivät luota minuun. Ja elän sen totuuden kanssa tietäen olevani itse syyllinen tilanteeseen.

Tänään olen pahalla tuulella - vaikken sitä edellisessä postauksessani maininnut. Ja siksi voin kertoa, että pistää suunnattomasti vihaksi erään minulle täysin tuntemattoman ihmisen käyttäytyminen tytärtäni kohtaan. Tuo ihminen ei ole missään määrin luottamuksen arvoinen: hän ei ole pitänyt lupaustaan eikä käyttäytymisellään mitenkään luonut luotettavaa vaikutusta. Ja vielä enemmän pistää vihaksi, että emme olisi tyttäreni kanssa tähän henkilöön ikinä koskaan milloinkaan todennäköisesti törmänneetkään, ellei ystäväni olisi houkutellut meitä kanssakäymiseen kyseisen ihmisen kanssa ja vielä vakuuttanut, että kyseessä on järki-ihminen. Ilmi selvästi luotettavuus ei ole järki-ihmisen attribuutti. Tai sitten meillä on ystäväni kanssa täysin erilainen mielikuva järki-ihmisestä.

Olimme jo mieheni kanssa todenneet seuratessamme sivusta tilanteen kehittymistä, että me emme ainakaan jatkaisi keskustelua kyseisen henkilön kanssa. Eipä taida jatkaa tyttärenikään enää tämän jälkeen.  Mutta sellaista elämä on: et voi koskaan tietää satavarmasti, onko toinen ihminen luottamuksesi arvoinen. Useimmat ovat ja mielellään suhtautuu siten, että kaikki ovat. Joskus vain käy niin, että usko osoittautuu vääräksi.

Outoja lintuja - Explore It

Taas on pari kirjaa muuttanut statustaan. Nyt tuntuu olevan lukuputki päällänsä. Tunnun olevan joka asiassa "tuurijuoppo": teen jotain ihan himona jonkun aikaa ja sitten voi mennä pitkäkin aika, etten saa mitään aikaiseksi sillä saralla, koska isken kaiken tarmoni johonkin toiseen.

Ensinnäkin, tuolta niin sanotun ammattikirjallisuuden saralta sain luetuksi Elisabeth Hendricksonin kirjan "Explore It! Reduce Risk and Increase Confidence with Exploratory Testing". Kirjahan on tietenkin kuin tehty minun kaltaiselleni hörhölle, joka on hurahtanut tutkivan testauksen oppeihin. Monta ideaa, joita haluaisin päästä toteuttamaan, jäi käteen. Ja mikä vielä parasta: kirjan tiimoilta on tulossa kirjapiiri, jossa kirjan lukeneet voivat vaihtaa ajatuksiaan. Kuullostaa kerta kaikkiaan hienolta!

Toiseksi, sain luettua Anna Janssonin "Outoja lintuja". Tarina on tuttu tv:stä - näin mainitaan kirjan kannessa ja hierojanikin tarinan tunnisti nimenomaan tuolla samalla attribuutilla. Itseltäni on jäänyt kyseinen televisio-ohjelma katsomatta, vaikka mahdollisuuksien mukaan olen Maria Wern sarjaa seurannutkin. Kirjassa kerrotaan Gotlannissa puhkeavasta lintuinfluenssa epidemiasta. Juoni oli hyvä ja tarinassa oli riittävän monta käännettä, joten mielenkiinto pysyi ihan viimeiseen kappaleeseen asti.

Nyt on sitten taas aika valita uusi lukematon kirja niiden lukuisien lukemattomien kirjojen joukosta, joita kirjastossamme on tarjolla. Kaiken lisäksi vielä lainasin työkaverilta John Kayn kirjan "Obliquity - Why Our Goals Are Best Achieved Indirectly". Niin sanotun ammattikirjallisuuden piikkiin sekin kirja taitaa mennä. Vuosi 2013 vaikuttaa siis lupaavasti itsensä kehittämisen vuodelta.

Kukkulan kuningas

Kirjavuosi on alkanut vauhdikkaasti. Luvun alla on pari jännäriä ja muutama "metodisti"kirja. Jännäreistä toinen, pokkari, kulkee laukussa mukana ja toinen on yöpöydällä toimittamassa unilääkkeen virkaa. Vaikka toisinaan kyllä käy niinkin, että kirja on niin hyvä, ettei sen lukemista malta lopettaa vaan nukahtaa kirja kädessä.

Ensimmäinen tämän vuoden jo luettu kirja on Jo Nesbøn Kukkulan kuningas. Nesbø on minulle suhteellisen tuore tuttavuus - tämä oli vasta toinen lukemani kirja häneltä. Täytyy sanoa, että tämä oli parempi kuin ensimmäinen lukemani (Lepakkomies). Tarina vei kerta kaikkiaan mukanaan. Juoni oli niin jännittävä, että välillä suoraan sanoen pelotti lukea etenepäin. Kirjan loppu ei ollut moraalisessa mielessä paras mahdollinen, mutta toisaalta se tuntui juuri siltä oikealta - niin siinä pitikin käydä.

Minä olen siitä "outo" kirjojen lukija, että jos tarina menee liian jännittäväksi, saatan kurkata kirjan parille viimeiselle sivulle nähdäkseni, ketkä ovat vielä elossa. Ja silti olen jännäreiden suurkuluttaja. Kirjahyllyssämme on lukemattomia lukemattomia kirjoja - onneksi olen nopea lukija. Joskus kolmensadan sivun kirjakin tulee luetuksi kahdessa päivässä. Ja jos pystyisi lukemaan ns. aamusta iltaan,    saattaisin päästä lähemmäs 300 kirjan vuosittaista lukuvauhtia. Mutta kun täytyy muutakin tehdä ja erityisesti käsityöt kiehtovat, jopa lukemista enemmän.

Kirjasto

Kotikirjastomme suomenkielinen kaunokirjallinen osasto on nyt tallennettu Google Driveen. Ihan omaan käyttöön piti laittaa nettiin, kun ei aina kulje mukana paperinen versio ja eilenkin piti alennusmyynneissä jättää pari kirjaa ostamatta, kun en muistanut, olisiko jo aiemmin kirjastoon hankittu. No - ei ollut.