Kuinkahan monta kertaa olen istunut jossain palaverissa, jossa ei ole muuta tekemistä kuin istua ja kuunnella. Ei ole tarvinnut kirjoittaa muistiota, ei ole tarvinnut itseni esittää mitään aineistoja - olen vain istunut ja mielessäni harmitellut, että tämänkin ajan voisi jotenkin hyötykäyttää. Tai sitten olen ajautunut omissa ajatuksissani kovinkin kauas ja lakannut kuuntelemasta kerta kaikkiaan mistä on puhuttu.
Tänään toteutin itseäni. Otin sukkapuikot ja sukantekeleen palaveriin ja sen noin kahden tunnin palaverin aikana sekä osallistuin keskusteluun tarvittavissa (ja tarpeettomissakin) kohdissa ja neuloin sukkaa. Ja jälkeä syntyi. Ihanaa.
Ennen palaverin alkua kysyin työtovereilta, miltä kuullostaisi, jos tulisin sukkapuikkojen kanssa palaveriin. Vierustoverini totesi, että kyllä se hänelle sopii, mutta ehkä jostain palaverin pitäjästä voi tuntua siltä, ettet ole kiinnostunut hänen esityksestään. (Ei kerrota kellekään, mutta näinhän se oikeastaan onkin - ainakin joskus). Kukaan muu ei tainnut kunnolla edes kommentoida - luulivat kai, että pilailen.
No, eihän se nyt ihan kommentoimatta ja tuijottelematta sujunut. Kaikenlaista kommenttia marttakerhosta alkaen heitettiin ja välillä joku jäi tuijottelemaan suihkivia puikkojani (...vaikka seinällä oli mitä mielenkiintoisin esitys käynnissä...), mutta enpä antanut sen haitata. Päätin visusti, että nyt tähän tiimiin luodaan uudenlaista palaverikäytäntöä. Joku nyt voi tietysti sanoa, että sittenhän pitäisi kaikille sallia harrastusmahdollisuus palaverien aikana. Vaan minäpä hyvin itsekkäästi väitän, että kuviosahat,saumurit, moottoripyörät ja tuubat kannattaa kuitenkin unohtaa, ja keskittyä harrastuksiin, joista ei meteliä synny ja jotka eivät estä kuuntelemasta ja osallistumasta. Ja sukankutominen täyttää nämä tunnusmerkit erinomaisesti.
Jos tästä nyt kovakin meteli jälkikäteen syntyy, voinhan aina yrittää lepytellä työtovereita tarjoutumalla neulomaan sukkaparin heidänkin paleleviin jalkoihinsa. Talvi on tulossa!
Tekstit
