Päänsärkyjä - monenlaisia

Päätä särkee ja korvassa tinnittää. Kivaa – eikö totta. On tullut nukuttua huonosti ja oltua liian paljon sisätiloissa. Tämä tuleva viikonloppu sellainen, ettei sellaisia juurikaan haluaisi - toisin sanoen edestakaista matkustamista Helsingin ja Naantalin välillä. Lauantaina on kummitytön 13 v kahvitus – ilman sitä olisin jäänyt viikonlopuksi Helsinkiin, koska sunnuntaiaamulla on lähtö Heinolaan kesäteatteriin työpaikan matkailukerhon organisoimalle reissulle. Ja kuten arvata saattaa, bussi lähtee Helsingistä. Vielä on tosin päättämättä, lähdemmekö jo lauantaina takaisin Helsinkiin vai vasta sunnuntaina aikaisin aamusta.  Ja jos olisin ollut oikein ikävä, olisin ehdottanut kummitytölle kahvittelua jonain muuna ajankohtana – mutten kehdannut. Tiedä vaikka siitä olisi aiheutunut päänsärkyä kummitytön äidille.

Jalat ovat niin turvoksissa, että sattuu. Nesteenpoistolääkitys on jo aloitettu, muttei se tunnu auttavan. Pitäisi varmaan tehdä jotain tälle paljon puhutulle liikapainolle, mutta en nyt vain saa itseäni innostumaan urakasta. Tiedän senkin, ettei kannata edes puhua mistään painonpudotusurakasta – pitäisi puhua järkevästi elämäntapamuutoksesta. Ja sen päätöksen olen tehnyt monta kertaa ja sitten heti kohta keksin jonkun hyvän tekosyyn palata entisiin metkuihin. Sitä paitsi nälässä olosta saan päänsärkyä ja pelkkä ajatus esimerkiksi homejuustosta ja jäätelöstä luopumisesta aiheuttaa tykyttävää päänsärkyä.

Istun junassa kirjoittamassa tätä ja mietin, siirtyisinkö tekemään enemmän etäpäiviä nyt kun toimistollakin hiljenee. On siis melko lailla sama missä työni teen kun ei toimistollakaan ole kollegoita, joiden kanssa iskeä päitä yhteen. Ja tarvittaessa voidaan tehdä virtuaalipäänhakkuuta, jos joku kollega sattuisikin paikalla olemaan. Se olisi ehkä turvallisempaa ajatellen päänsärkyä – virtuaalisesti sivuvaikutus jäisi ehkä pienemmäksi.

Sunnuntaina uusi organisaatiorakenne astuu voimaan. Nykyinen tiimini jaetaan kahteen eri tiimiin. Tämän organisaatiouudistuksen suurin huvi tähän mennessä on ollut ulkomaan elävien kyky kirjoittaa suomalaisten nimet väärin: Daini = Sainio, Louma = Luoma, Ullgren = Ullgrén, Räisinen = Räisänen. Tänään tuumailtiinkin, että jos nämä organisaatiouudistukset jatkuvat niin emme kohta tunnista kollegoitamme, kun nimet eivät enää kohtaa todellisuutta. Mutta jotain positiivista: on ollut ihan sama millä lailla sukunimeni on kirjoitettu väärin (Saini, Daini) niin etunimeni on ollut toistaiseksi joka kerta oikein. Ja edellinen esimieheni ei kahdessa vuodessa oppinut lausumaan sitä oikein sadan prosentin osumatarkkuudella.  Yhden sortin päänsärky nimenikin on.

Nyt harmittaa

Jään jalkoihin. Ja se harmittaa. Yli kävellään niin että tuntuu. Ja sekös harmittaa. Joko tulin maininneeksi, että harmittaa. :(

Sitä paitsi ulkona alkoi juuri sataa. Sekös vasta harmittaakin. Ihan suorastaan sapettaa. On minulla sateenvarjo - totta kai - mutta ei se silti ole kivaa, että ulkona sataa juuri kun sinne ulos pitäisi mennä. Kuka tämänkin kelin taas tilasi? Arvatkaa, harmittaako.

Minulla on vielä reilu kolme viikkoa kesäloman alkuun ja nyt juuri sekin alkoi harmittaa. Ihan vietävästi. Siis ihan uskomattoman paljon.

Life sucks!

Kiinteä myyntipiste

Aamujunassa kokeillaan kesän ajan kiinteää myyntipistettä kiertävän kärrymyynnin sijasta. Tänä aamuna siitä kuulutti täysin tuntematon naisääni ja tavalla joka koetteli minun aamukireitä hermojani. "Hyvää huomenta..." - rätinää - "Hyvää huomenta hyvät matkustajat. Olen junatarjoilija..." - rätinää - "Hyvää huomenta hyvät matkustajat (ja sitten vihdoin se koko litania)". Hetken hiljaisuus ja taas "Hyvä huomenta." Onneksi se loppui siltä erää siihen.

Istun itse vaunussa kaksi eli juuri siellä, missä tuo kiinteä myyntipiste sijaitsee. Yhtään ainoaa aamukahvin hakijaa ei ole tänä aamuna ohi vielä mennyt. Mutta minun teki mieli mennä heristelemään sormea tälle junatarjoilijalle. Kun ei muutenkaan ole nämä aamujunat Helsinkiin niitä kaikkein mukavimpia, niin pitääkö sitä vielä sitä matkantekoa pahentaa toistamalla jatkuvasti hyvää huomenta. Kyllä se mikrofoni oli joka kerta auki ja kyseessä oli suora lähetys!

Tuntuu tänä aamuna aamukireys olevan ihan uskomattomissa sfääreissä. Toivottavasti helpottaa ennen töihin pääsyä. (Sanoinko todella töihin PÄÄSYÄ... )

Onko pakko jos ei tahdo?

Tämä on taas näitä ahdistavia iltoja. Olen pakannut kassin huomisaamun junamatkaa varten. Onko pakko, jos ei tahdo? Taitaa olla - ikävä kyllä.

En tahtoisi lähteä taas Helsinkiin, kun kotonakin olisi niin kiva olla. Mutta kun työpaikka nyt vain sattuu sijaitsemaan Helsingissä. Ihan itse sitä hain enkä ole edes katsonut, löytyisikö lähempää jotain kivaa. Eli on pakko, kun olen ihan itse valintani tehnyt.

En tahtoisi juuri nyt tehdäkään enää töitä - väsyttää - mutta kun nyt vain sattuu olemaan niin, että ihan itse ajoitin kesälomani alkamaan vajaan neljän viikon kuluttua. Hei haloo - neljä pitkää viikkoa töissä! Taitaa olla pakko, kun ei kehtaa mennä esimieheltä kysymään, sopisiko loman uudelleenajoitus ja sitä paitsi, sama olisi sitten miehelläkin edessä. On siis pakko jaksaa.

En tahtoisi taas joutua VR:n vietäväksi. Ei sitten mitään, jos sattuisi käymään niin onnellisesti, että juna kulkisi aikataulussa, ei olisi mitään teknisiä ongelmia eikä kiukkuisia konduktöörejä. Tai kiukkuisia matkustajia - niitäkin voi erityisesti aamujunissa olla. Mutta kun ei ole usko  eikä luottamus kohdillaan minun ja VR:n suhteessa. On siis pakko, kun en kerran jaksa vaihtaa EB:hen. Ja vain siksi, että Helsingin päässä tulisi sitä ylimääräistä vaivaa.

Elikä ei ole tahdosta kiinni - mun mentävä on.

Omituinen ajatus

Minun piti kirjoittaa tämä postaus jo eilen, mutta en saanut aikaiseksi. Ja siihen tämä postaus liittyykin. Usein huomaan ajattelevani sunnuntaina jo varhain aamulla, että taas meni yksi viikonloppu hukkaan. En saanut mitään aikaiseksi. Ja harmittelen mielessäni, että miksi vietin edellisen päivän tekemättä mitään.

En ymmärrä, mistä tämä omituinen ajatus aina tulee mieleen. Kun ihan järkevästi ajatellen viikonloput on tarkoitettu lepoon, jotta jaksaa taas seuraavan työviikon. Miksi ihmeessä minun täytyy heti aamusta alkaen sunnuntaisin potea huonoa omatuntoa siitä, että olen lepuuttanut itseäni tulevia koitoksia varten. Taas olisi aika tutkituttaa pää!

Juhannus juhlista jaloin

... pikkujouluista kontaten. Tämä ei ollut kaikkein paras päivä. Päivään sisältyi pari palaveria organisaatiomuutoksista, jotka tällä kertaa koskettavat minua ihan henkilökohtaisesti. Eli juuri kun olen tutustunut uusiin (todellakin, vajaa kaksi kuukautta vanhoihin) tiimikavereihini, meidät pistetäänkin uusjakoon. Osa jatkaa kanssani, osa ei. Okei, saanhan tietysti samalla uusiakin tiimikavereita, mutta juuri nyt on kyllä sellainen olo, ettei ole kivaa aloittaa juhannusta näissä tunnelmissa. Pahinta on, ettei tulevan uuden tiimini uutta esimiestä kerrottu ja pahoin pelkään, että tämä nykyinen olikin liian hyvää ollakseen totta ja edessä on uusi esimies. Vaihtoehtoja on kolme, joista nykyinen eskarini yksi ja niistä kahdesta muusta toinen Ruotsista mutta siitä kolmannesta en nyt suoraan sanoen edes tiedä, onko ruotsalainen, norjalainen vai tanskalainen. Yritän nyt tsempata itseäni positiivisesti ja ajatella, että tästä seuraa pelkkää hyvää.

Ja pakkohan sitä on juhannusta viettää. Juhannuksen korkkasin heti, kun tultiin juhannusruokien kanssa kaupasta. Siis siideritölkki auki ja kurkkua kosteeksi. Päätettiin kokeilla, miten onnistuu ruuan laittaminen muurinpohjapannulla. Ettei olisi pelkästään muurikkalettuja varten pannu roikkumassa varaston seinällä. Onnistui muuten hyvin ja oli hyvää: marinoitua broileria ja kasviksia - NAM. Juhannuksena kuitenkin aion tehdä myös niitä muurinpohjalettujakin - tulin jo tyttärelle luvanneeksi.

Minä olen hyvä jossain

Luin tänään erästä keskustelua Facebookissa, jossa noin 12-vuotiaat kommentoivat ikävään sävyyn ystävänsä statuspäivitystä. Keskusteluun osallistui aikuinen, joka ihmetteli, mitä vikaa tuossa statuspäivityksessä oli, koska sitä kommentointiin ikävään sävyyn. Yksi nuorista vastasi ”ei tarvii luulla itsestään liikoja”.

Onko ihme, että suomalaisilla on ongelmia itsetuntonsa kanssa, jos jo tuossa iässä aletaan joukolla lannistaa niitä, jotka uskaltavat kirjoittaa jotain positiivista itsestään. Mistä tämä oppi on peräisin? Miksi meillä on jo alakouluikäiset osoittelevat sormilla toisiaan sanoen ”mikä sinä luulet olevasi”?

Onko se keneltäkään pois, jos sanon olevani hyvä jossain. Minä nimittäin olen. Siis hyvä jossain, monessakin asiassa. Jokainen on hyvä jossain eikä sen ääneen sanomisessa ole mitään pahaa. Päinvastoin. Meidän pitäisi kaikin tavoin kannustaa toisiamme siihen, että näemme hyvät puolet sekä toisissamme että erityisesti itsessämme. Miksi meidän on opetettu siihen, että hyvien puolien ja onnistumisten esiintuominen on väärin tai huono asia, ja erityisesti, jos on kyse omista onnistumisistamme ja hyvistä puolistamme?

Ystäväni VR ja ilmastointiongelma

Astuessani junaan Pasilasta totesin heti, että nyt on kuumat oltavat. Ilmiselvästi joku ongelma ilmastoinnin kanssa, koska vaunuun astuessani lämmin henkäys pöllähti kasvoille. Espoon kohdalla kaksi konnaria yritti ilmiselvästi tehdä asialle jotain. Hieman ennen Kirkkonummea toinen konnareista kulki käsi pystyssä pitkin vaunua todeten, että hyvin on vaatimatonta tämä puhallus.

Kirkkonummen kohdalla sitten kuulutettiin, että vaunussa 5 on ongelma ilmastoinnin kanssa. Mutta vaunuissa kolme ja neljä on tarjolla vapaita viileitä paikkoja. Hieman tämän jälkeen kärrymyynti tuli vaunuun viisi ja minä sitten hyvällä (teko)syyllä päätin ostaa kylmän kaljan. Siinä vielä naureskelin kärrymyyjille, että on se hyvä, että edes kylmää kaljaa on tarjolla, kun ilmastoinnin kanssa ollaankin nuukempia.

No eipä mennyt kuin hetki eli oikeastaan vain se aika, jonka otti kaataa kaljaa tölkistä lasiin, kun alkoi jaloissa tuntua epämukavan kylmältä. Perhana, se ilmastointi alkoi yhtä äkkiä toimia ja suoraan sanoen täysillä. Karjaan jälkeen kärrymyynti ja konduktööri menivät ohi yhtä aikaa ja pakko oli todeta konduktöörille, että saitte sittenkin sen ilmastoinnin toimimaan. Tämä hyvin hämmästynyt ilme kasvoillaan toteamaan, että kieltämättä tässä kohtaa tuntuu jo huomattavasti viileämmältä. Kärrymyyjä ihanasti tilanteessa mukana kysyen, haluaisinko kupillisen lämmintä teetä.

Salon kohdalla alkoi olla jo suorastaan kylmä. Kanssamatkustaja kysyi konduktööriltä, että ihanko oikeasti teillä on vain kaksi vaihtoehtoa: on ja off. Johon konduktööri, että näinhän se taitaa ikävä kyllä olla ja kyllä tässä vaunussa on suoraan sanoen liian kylmä – mutta aina sitä voi vaihtaa vaunua, esimerkiksi vaunussa neljä on tilaa ja lämpötila on mukavampi. (Tai juosta kärrymyyjien perään kysymään, vieläkö sitä lämmikettä olisi tarjolla, ajattelin minä.)

Tunnin sisällä vaunussa neljä on siis ollut tarjolla sekä viileitä että lämpimiä paikkoja. Jälleen kerran VR onnistui ylittämään itsensä. En siis edelleenkään ole nähnyt kaikkea ja vielä on tilaa uusille yllätyksille. Yhä odotan kuulutusta ”voisivatko matkustajat ystävällisesti tulla tuuppaamaan”, mutta mitä muuta VR tarjoaa sitä ennen – se jää nähtäväksi.

Tietämättömyyden sietämätön keveys

En ymmärrä itsekään, mitä tuolla otsikolla haen takaa. Tässä taas parin päivän kokemuksen perusteella tuumailen, että tietämättömyys lisää tuskaa siinä missä tietäminenkin. Tietämättömyys tai taustojen ymmärtämisen puute voi tehdä päätösten sietämisestä vaikeata. Tietämättömyys siitä, mitä päätöksistä seuraa, lisää tuskaa tai vähintään hämmentää.

Ja kaikki tämä työympäristössä. Omalta osaltani tunnen hetkittäin olevani kuin pässi narussa. Juuri kun olen saanut jonkun asian tehdyksi, tulee joku toinen ja pyytää tekemään asian toisin. Miksi? Haluan ymmärtää taustat: miksi minun pitää tehdä tämä toisin. Olenko ymmärtänyt projektin scopen väärin? Olenko täysin väärillä jäljillä? Miksi kukaan ei sano selkeästi, mitä minun pitää tehdä, koska kaikki mitä teen, tuntuu olevan väärin?

Okei - liioittelen. Ei kaikki tunnu olevan pielessä. Mutta juuri nyt olen pyörittänyt kynää kädessäni ja yrittänyt ymmärtää, mistä suunnasta minun pitäisi tätä ongelmaa lähestyä. Olen jo kahdesta eri suunnasta tehnyt lähentely-yrityksiä ja nyt pitäisi vielä löytää uusi suunta. Mikä sinänsä on tietysti mahdollista, koska kyseessä ei ole hissi, jolla on vain kaksi suuntaa: ylös tai alas.

Tietämättömyys tuntuu olevan myös vanhan tiimini päänsärky. Keskustelut heidän kanssaan ovat lisänneet ymmärrystäni siitä, että lähdin viime metreillä. En olisi enää kauan jaksanut siinä epätietoisuuden ja epätoivon ympäristössä. Kun suunta ei ole selvillä, puhutaan mitä suurimmasta tietämättömyyden asteesta, ja siitä syystä siinä ympäristössä luoviminen on jatkuvaa suunnan vaihtamista. Hetki tuohon suuntaan ja sitten tuohon - soutaa huopaa eikä mihinkään pääse. Minä haluan, että minulla on tavoite ja keinot päästä siihen tavoitteeseen.

Nyt minun ei siis auta kuin selvittää tavoitteeni tässä projektissa, miettiä mitä lisäarvoa olen tuottamassa ja sitten lähteä hakemaan sitä uutta lähentymissuuntaa. Kaikki lähtee tavoitteesta - se on perusta, jolle rakennetaan kaikki muu. Piste.

Jälleen kerran - ystäväni VR

Aloitin viikonloppuna urakan, jonka tarkoituksena on luoda tunniste jokaiselle tekstille. Noin puolet on vielä läpikäymättä ja ne on niitä vanhempia tekstejä. Syy tähän yhtä äkkiseen tunnisteiden kokoamiseen on - kukapa muukaan kuin ystäväni VR. Ajattelin, että olisipa kiva katsoa, kuinka paljon puhetta ja tekstiä on syntynyt VR:n tiimoilta. Ja täytyy sanoa: olen hämmästynyt tekstien vähäisestä määrästä. Tilanne voisi olla toinen, jos laskettaisiin facebook tilapäivityksien määrä. :)

Mutta jälleen kerran tänä aamuna VR mietitytti. Taas oli nuori tyttö-parka pulassa matkallaan Turusta Helsinkiin. Ei ollut ehtinyt käymään lipunmyynnissä eikä myöskään automaatilla. Käteistä rahaa ei ollut koko matkaa varten - puuttuva summa oli jotain alta euron luokkaa. Taas kuuntelin keskustelua, mihin asti sillä rahalla pääsee. Olin jo huikkaamassa, että minulta saa puuttuvat killingit, kun huomasin jälleen kerran myöhästyneeni. Vierustoveri käytävän toiselta tarjosi omaa sarjalippuaan ja kysyi konduktööriltä, että käyhän se päinsä, että tytön matka kuitataan tältä lipulta ja hän saa rahat tytöltä, koska "sarjalipun hinta on sen verran alempi, että rahaa jää vielä vähän ylikin".

Hei haloo - mikä meitä junamatkustajia nyt oikein riivaa? Olemme kilpaa pelastamassa kanssamatkustajia pulasta ja minä jään isäni puolelta hitaana hämäläisenä nuolemaan näppejäni. (Itse asiassa isänikin on varsinais-suomalainen, mutta äitinsä suku on Hämeen puolelta.) Minäkin haluaisin vielä saada lyödyksi näppini tähän hyväntekeväisyysaaltoon.

Ystäväni VR

Onpa tämä ristiriitainen päivä. Minun ja ystäväni VR:n suhde on yhtä aallokkoa. Aamulla olin niiiiiiiiiin iloinen, kun olivat vihdoin viimein tehneet parannuksia verkkokauppaan sarjalippujen paikkatietojen tilaamiseen. Olin yhtä hymyä ja menin ihan naamakirjassakin kuuluttamaan hämmästystäni: VR yllätti positiivisesti. Nyt oli ylimääräisiä kiemuroita edes vähän karsittu ja onnistuin saamaan paikkatiedon about puolessa ajassa entiseen verrattuna.

Nyt sitten istun junassa ja hämmästelen rakkauteen tullutta ryppyä. Yksi vanhemman puoleinen konduktööri-setä keskusteli ikävänpuoleisesti nuoren opiskelijatytön kanssa. Asiassa hän oli oikeassa, mutta jotenkin minua häiritsi mm. se, että keskustelu piti käydä tarpeettoman kovaäänisesti ja äänensävy jolla hän ilmoitti tytölle, että kerääppä tavarasi - nyt lähdetään vaunuun kaksi selvittämään, onko edessäsi junan vaihto. Ongelma oli tyttö-paran maksuvälineet. Olin jo tarjoamassa omaa sarjalippuani ensiavuksi, koska se olisi vastannut täysin tytön matkustustarpeita, mutta vieruspenkki ehti hätiin ensin antamalla vastaavan määrän rahaa. Tai siis itse asiassa suuremman määrän rahaa, koska junasta ostetusta lipusta joutuu maksamaan ekstraa ja muutenkin sarjalipusta saa jonkinmoisen alennuksen.

Uskomatonta, että nyt suorastaan harmittaa, etten ehtinyt apuun ensin. Ryppy olisi jäänyt ehkä hivenen pienemmäksi, jos olisin taas kerran päässyt näpäyttämään tätä suurta pahaa yhtiötä. Me matkustajat pidämme yhtä - vaikka kuinka yritätte lannistaa meidät.

PS. Onkohan "ikävänpuoleisesti" ihan oikeasti yhdyssana tai sana ylipäätänsä?

Ei ollut minun aamu

Ei ollut minun aamuni tämä aamu.

Ensinnäkin, nukuin pidempään kuin oli tarkoitus. Torkun sijasta sammutin hälytyksen kokonaan. No, ei suurta murhetta. Ei ollut aamuksi sovittuna mitään palavereja ja sitä paitsi, minullahan on liukuva työaika.

Toiseksi, keitin aamukahvit ja heitin koko kupillisen pitkin pöytää. Ja lattialle. Ja papereille, joita oli pöydällä. Ja jopa vähän kannettavankin päälle. No, hätä ollut sen suurempi. Kaatunut kahvi imeytettiin talouspaperiin. Kaapista löytyi lisää kahvinporoja eikä vedentulokaan ollut katkennut. Joten uutta kupillista kehiin ja vielä hieman myöhäisempi töihin lähtö.

Kolmanneksi huomasin käveltyäni about kolmanneksen työmatkastani jättäneeni molemmat kännykkäni kämpille. No ei muuta kuin kantapäillä ympäri ja takaisin kämpille. Jonka johdosta en sitten ehtinytkään ihan annetuissa liukumarajoissa töihin. Meillä liukuva työaika tarkoittaa sitä, että kello 9.30 - 15.00 pitäisi olla työpaikalla. Mutta en minä myöhästynyt kuin kaksi minuuttia eikä siihen kukaan edes kiinnittänyt huomiota.

Ilmeisesti päivän mokakiintiö on nyt sitten täynnä, koska toistaikseki kaikki on mennyt jos ei nyt ihan putkeen niin kuitenkin ilman suurempia kämmejä. Mitä nyt unohdin osallistua yksikköpalaveriin. Mutta perustelen sitä sillä, että minulle ei ollut tullut kalenterikutsua ja huomasin sen yksikön kalenterista vasta siinä kohtaa, kun palaveri oli jo melkein ohi.

Voittajafiilis

Eilen esittelin tiimilleni vedosta nykyiselle projektilleni esitettävästä suunnitelmasta. Jotenkin jäi sellainen olo, että se ei ihan sinällään kelvannut ja siksi meninkin aamulla töihin juuri niin aikaisin kuin jaksoin eilisillan tiimimiitingin väsyttämänä. Ja aloin väkertämään tai oikeastaan jatkojalostamaan yksityiskohtaisempaa suunnitelmaa, jota en sitten tietenkään ehtinyt saada valmiiksi ennen projektin kokousta.

Mutta kokouksen jälkeen oli voittajafiilis. Se ensimmäinen versio suunnitelmastani oli riittävällä tasolla ja se tuntui kelpaavan monille osallistujista. Ja kun olin jo aloittanut tarkemman tason viilauksen erillisenä dokumenttina, jota sitten muillakin osa-alueilla lähdetään tavoittelemaan (heiltä puuttui jopa se minun ylätason tasoinen suunnitelma), niin kyllä oli voittajafiilis. Olin osannut tehdä jotain oikein vaikken välttämättä vielä pystykään yksilöimään mitä. :)

Feeling blue

No nyt on jostain syystä fiilikset ihan down. Ei huvita mikään. Pelkkä ajatus huomisaamun aikaisesta heräämisestä ja junamatkasta Hesaan suorastaan yököttää. Jotenkin tuntuu, että tänään on tullut lunta tupaan ja jalkoja paleltaa. Nyt olisi parin viikon breikki paikallaan. Olisi tosi mukava hautautua peiton alle ja unohtaa kaikki muu. Feeling blue!!!

Fiiliksiä

Hienoa - on viikonloppu. Perjantai meni loistavasti. Kahden vanhan työkaverin kanssa syötiin, juotiin ja pelattiin. Keli oli mitä mainioin ja nukkumaan mentiin vasta aamuyön tunteina.

Tähän lauantai aamuun ei ollut mukava herätä. Tukka oli kipeä ja sitä ei usein meikäläisen hentoiselle tukalle satu. Ehkä sitä tuli juotua enemmän kuin pitkään, pitkään aikaan, ja ylenpalttinen nauraminen on usein ennenkin ollut päänsäryn juurisyynä. Jostain idioottimaisesta syystä päätin nousta ylös vain 5 tunnin yöunien jälkeen. Ei hyvä alku päivälle.

Eilinen aurinkoinen keli oli muisto vain. Koko päivän on satanut - enemmän tai vähemmän. Tuulikin on ollut kylmää ja ne muutamat kerrat, kun olen käynyt terassin pintaa kuivaamassa, on vilu tullut liian vähäisen vaatetuksen takia.

Tämä päivä ei ollut tuottoisa päivä. En tullut tehneeksi yhtään mitään järkevää. Toisaalta, sellaisiakin päiviä tarvitaan aika ajoin. Mutta miksi sitten nyt päivän päättyessä on sellainen fiilis, että päivä on mennyt hukkaan - ei pitäisi eikä saisi olla.

Äidinkieli

Istuin junassa tänään samaisen ystäväni kanssa, joka eilen illalla vihdoin viimein vapautti minut tuumisen tuskalta ja auttoi uusimman blogini "käynnistämisessä". Keskustelimme yleisesti blogeista ja sitten päädyimme ihmettelemään, miten ihmeessä nykynuoriso ei hallitse äidinkieltään. En itsekään väitä kirjoittavani mitenkään loisteliasta suomea - englannista nyt puhumattakaan, mutta kyllä monet nuoremman sukupolven edustajien kirjoittamat blogit saavat vereni kiehumaan. Puhumattakaa keskustelupalstoista tai vaikkapa vain facebook päivityksistä. Palatkaa takaisin koulunpenkille opettelemaan rakasta äidinkieltämme!

Itsetutkistelua

Olen tässä jo tovin miettinyt miten saisin valokuvaamiseen jotain uutta motivaatiota ja päätynyt "kuva päivässä blogiin". Nyt pari viimeistä päivää olen pohtinut, mikä tulisi blogin teemaksi, sillä onhan se nyt tylsää laittaa pelkästään valokuva toisensa perään ilman mitään liittymäkohtaa toisiinsa tai ylipäätänsä mihinkään muuhunkaan. Siitä tulisi vain samanlaista tajunnanvirtaa ja pahan mielen purkamista kuin tämä blogi - kuvilla höystettynä.

Eilen illalla sitten istuin kynä kädessä ja päätä raapien tässä koneen vieressä ja kehittelin ideaa pidemmälle. Ja päädyin siihen, että tulen tekemään matkan sisimpääni päivä päivältä kuvien kautta. Tiedä mitä kaikkea opin itsestäni sen kautta. Mutta jotta potentiaalinen lukijakunta kasvaisi edes hieman, olen päättänyt kirjoittaa blogin englanniksi -siitäkin huolimatta, että minulla on se kuuluisa gäppi. Kielitaidon kehittämisestä se on blogin kirjoittaminen vaikka sitten vähän huonommallakin kielitaidolla.

Ensimmäinen kuva on jo otettu ja aihekin valmiina. Nyt ei muuta kuin kirjoittamaan ja julkaisemaan. Itse blogi löytyy täältä: http://sotosdiary.blogspot.fi/ nimellä Photo Taken - Life Lived. En lupaa sitäkään blogia joka päivä päivittää, mutta joka päivä lupaan ottaa kuvan, jonka voin sitten myöhemmin liittää blogiin kirjoituksen kera.

Niin - minä siis todellakin luulen, että jotakuta jaksaa tämä sekopäinen elämäni, soikkailu, kiinnostaa. Antakaa minun elää siinä uskossa ja käykää edes joskus kurkkaamassa, mitä sieltä löytyy. Minähän näen kävijätilastot ja tulen paremmalle tuulelle, jos luku on positiivinen. Tosin se laskuri ei taida tunteakaan negatiivisia lukuja. :)

Polkupyörän satulan vastakappale

Otsikossa mainittu ruumiin osa on huomenna satavarmasti kipeä - nyt jo vihoittelee. Mutta pääasia on, että sain luvatun pyörän noudetuksi ja poljetuksi Huopalahdesta Alppilaan. Enkä eksynyt kuin kerran! Ja ilmaakin pumppasin takarenkaasen vain kerran matkan aikana. Repussa oli kyllä varakumi, mutten ruvennut ilman työkaluja matkalla säätämään.

Pyörä on melkein yhtä vanha kuin minä - jos liioittelu sallitaan. Pyörä oli edellisellä omistajallaan 32 kunniakasta vuotta ja kilometrejä on kuulema kertynyt. Kun pyörä aikanaan torstaina ostettiin, lähdettiin sillä jo perjantaina polkemaan kohti Oulua. Oli kaunis kesä ja omistaja pyöräili innokkaasti bikinit päällään. Selkänahka jäi kuulema Ouluun saunan lauteille. Eli varovaisuus olisi ollut paikallaan sekä runsas aurinkorasvan käyttö.

Sitä ei tarvitse todellakaan pelätä, että minä lähtisin polkemaan Helsingistä Ouluun ja vielä epätodennäköisempää on se, että polkisin bikinit päälläni yhtään missään. Minut joko pidätettäisiin tai toimitettaisiin hoitoon pikaisesti. Enkä lähde testaamaan, kumpi olisi oikea osoite: putka kovine sänkyineen vai sairaalansänky lepositeineen.

Nyt on kuitenkin annettava otsikossa mainitulle ruumin osalle aikaa palautua ennen seuraavaa koitosta. Kerron lisää, kun tiedän, miten minun käy. Tarkoitan nyt sitä, että jäikö tämä ainoaksi pyöräretkeksi vai seuraako jatkoa.

VR:n logiikka

Tuntuu, etten ole pitkään aikaan narissut "ystävästäni" VR:stä. Ehkä nyt olisi taas aika. :)

Ensinnäkin, VR siirtyi kesäaikaan, joka rantaradalla tarkoittaa aamujunien aikaistamista. Tämä minun vuoroni lähtee nyt 6.25. Kun aloitin reissaamisen, juna lähti 6.38. Viime vuonna junaa aikaistettiin lähtemään 6.28 - perusteena, että pysytään paremmin aikataulussa. Ja nyt sitten viilattiin vielä 3 minuuttia. Tällä kertaa ei edes luvattu pysyä paremmin aikataulussa vaan suosiolla lisättiin kaikki kolme minuuttia matka-aikaan eli perillä ollaan samaan aikaan - tai pitäisi olla - kuin aiemminkin. Kyllä pistää ihmetyttämään, että kesäaikana tarvitaan ylimääräiset 3 minuuttia, kun ei ole lunta radalla eikä lehtiä kiskoilla. Mielenkiinnolla odotan, kuinka paljon syksyllä aikaistetaan tätä vuoroa.

Toiseksi, minun jälkeeni tähän vaunuun tullut mies pihisi kiukusta. Hän halusi jakaa mielipiteensä kanssani - kysymättä lupaa tietenkin. Mutta mielellänihän minä kuuntelen valituksia VR:stä, kun yleensä pystyn mielipiteen jakamaan. Syynä oli tällä kertaa Turun päärautatieaseman aukioloajat. Asema aukeaa 6.10 ja lipunmyynti oli ruuhkautunut, kun muitakin halukkaita matkaajia oli lähdössä tällä junalla. Aseman ulkopuolella oleva lippuautomaatti oli epäkunnossa eikä sisälle asemalle siis päässyt kuin vasta 15 minuuttia ennen junan lähtöä. Totta kai lipun voi ostaa junasta, mutta VR perii siitä hyvästä hieman extraa. Eikä istumapaikan pysyvyydestä ole mitään varmuutta. Se oli miehen tarina.

Kolmanneksi, minua alkaa tympimään VR:n konduktöörien ja junamyyjien logiikka sarjalippujen lukemisesta. Yhdet lukevat ne lukulaitteellansa, toiset lukevat ne lukulaitteellansa ja vetävät punakynällä ruksin lippuun, ja kolmannet käyttävät pelkästään punakynää. Meikäläisen logiikalla ensimmäinen tapa olisi se oikea - onhan lipussa lukulaitteella tunnistettava yksilöivä tunnus. Mihin ihmeeseen sitä punakynää tarvitaan?  Ja olen minä tainnut kerran tai pari nähdä senkin, että sarjalippua vain vilkaistaan eikä muuta. Missä on logiikka?

Tänä aamuna kärrymyynti ei liikahdakaan vaunusta kaksi. Siitä kuulutettiin melko pian Kupittaalta lähdön jälkeen. Itse istun kyseisessä vaunussa ja nyt ei siis ole rauhallista matkaa tiedossa. Kansaa vaeltaa hakemaan aamukahviansa ja mikäli vanhat merkit paikkaansa pitävät, mutisevat mennessään ja tullessaan. Kun ei ole istumapaikalla tarjoilua vaan ihan itse pitää käydä kahvinsa noutamassa. Hei haloo - niinhän se oli silloinkin, kun näissäkin junissa oli ravintolavaunut. En muista, koska ravintolavaunut näistä Turku-Helsinki junissa vaihdettiin kärrymyyntiin, mutta on siitä jo jonkin verran aikaa.

Entä sitten lipunmyynnin logiikka. Järjestelmä tarjoaa aina ensimmäiseksi ikkunapaikkaa, mikä tarkoittaa sitä, että parittoman matkaretkueen kohdalla se yksinäinen sielu joutuu ikkunapaikalle ja joutuu sieltä käsin käytäväpaikalla istuvan yli keskustelemaan muun retkueen kanssa. Tänäänkin vaunuun saapui viisi henkinen retkue, joka suureen ääneen hämmästeli VR:n logiikkaa myydä viisi perättäistä paikkaa 15-19. Parittomat numerot ovat ikkunapaikkoja ja lipunmyyjät tietävät sen. Todellinen asiakaspalvelija möisi liput paikoille 15-18 + 20. Tosin epäilen, että siitä vasta rutinaa syntyisikin, kun lippua ostavat ihmettelisivät, miksei myydä peräkkäisiä paikkoja ja näin ollen lipunmyyjille tulisi tarvetta selittää näille nurisijoille, että VR:n logiikan mukaan parilliset ovat käytäväpaikkoja ja parittomat ikkunapaikkoja. Jos logiikka olisi toisinpäin, 15-19 olisi ollut tämänkin retkueen mieleen. Ei olisi tarvinnut kuunnella ties kuinka monennetta kertaa rutinaa "minkä ihmeen takia eivät myy vierekkäisiä paikkoja". Huoh...

Ja vielä yksi ihmettelyn aihe. Ennen junan lähtöä kuulutetaan, että tämä on "ict juna Helsinkiin ja pysähdyspaikat ovat ... Tämä junavuoro on savuton ja tämä koskee myös tupakanomaisia tuotteita kuten sähkötupakoita". (Ei ehkä ihan sanasta sanaan, mutta sinne päin.) Seuraavilta pysähdyspaikoilta kyytiin nouseville ei sitten kuitenkaan enää kerrota junavuoron savuttomuudesta eikä seuraavista pysähdyspaikoista. Tietysti hyvä, ettei Turusta lähtevien tarvitsevien kuunnella ko. kuullutusta moneen kertaan, mutta hämmästyttää, että muiden oletetaan tietävän tämän itsestään selvyytenä. Mieluummin sitä kuulutusta kuuntelisi kuin sitä paljon yleisempää "odottelemme hetken vastaan tulevaa junaa".

Ja nyt tänä aamuna alkaa ärsyttämään edellä istuvan naisen logiikka kertoa suureen ääneen muulle retkueelle kaikenlaista päätöntä. "Katsokaa - tuolla Viivi asuu, tuossa talossa tuolla toisten takana, mutta sitä ei voi nähdä täältä." (Ja tämä tieto auttoi meitä miten?) "Voi ei - koneeni ei käynnisty ja tallensin esitykseni vain kovalevylleni en työpaikan verkkoon. Mitä ihmettä teen, jos tämä kone ei käynnisty?"  (Voi voi - sellaista sattuu. Toivottavasti opit virheestäsi ja muistat ensi kerralla tallentaa esityksesi myös verkkoalueella ja vaikkapa vielä muistitikullekin varmuuden vuoksi.) "Kupittaalta nousee yleensä kyytiin paljon IFläisiä, kun tämä on ainoa juna, jolla ehtii yhdeksäksi Espooseen." (Voi tsiisus - kyllä sillä aamuyönkin junalla ehtii yhdeksäksi Espooseen - vieläpä runsaasti etuajassa. Ja herri jee - kyllä tällä junalla kulkevista enemmistö on muita kuin IFläisiä.) "Nyt sain koneen käynnistymään, mutta ei minulla edelleenkään ole yhteyttä työpaikan verkkoon, vaikka olenkin netissä." (Hienoa - oliko muuta?)  "Hei, nyt olen Facebookissa ja nyt se Tiina on julkaissut olevansa parisuhteessa." (Tämä kiinnostaa vielä vähemmän...).
Eli kaivanpa kuulokkeet kassista ja ryhdyn kuuntelemaan ihan jotain muuta.

PS. Nyt junamyyjä neuvoo matkustajaa, miten käytetään tekstiviestilippua. Ensin sanoi, ettei ole kiire ja ehti kohta perään "Kyllä se linkki olisi kannattanut avata jo heti junaan noustessa tai vaikkapa jo asemalla, niin ei tarvitsisi tässä odotella." Mihin hänellä kiire on - matkaa seuraavalle asemalle on melkein puoli tuntia. Paitsi että tiedänhän minä: tuolla ne kokoontuvat pitämään omaa hauskaa. Ja siitäkin niille maksetaan...