Luin tänään erästä keskustelua Facebookissa, jossa noin 12-vuotiaat kommentoivat ikävään sävyyn ystävänsä statuspäivitystä. Keskusteluun osallistui aikuinen, joka ihmetteli, mitä vikaa tuossa statuspäivityksessä oli, koska sitä kommentointiin ikävään sävyyn. Yksi nuorista vastasi ”ei tarvii luulla itsestään liikoja”.
Onko ihme, että suomalaisilla on ongelmia itsetuntonsa kanssa, jos jo tuossa iässä aletaan joukolla lannistaa niitä, jotka uskaltavat kirjoittaa jotain positiivista itsestään. Mistä tämä oppi on peräisin? Miksi meillä on jo alakouluikäiset osoittelevat sormilla toisiaan sanoen ”mikä sinä luulet olevasi”?
Onko se keneltäkään pois, jos sanon olevani hyvä jossain. Minä nimittäin olen. Siis hyvä jossain, monessakin asiassa. Jokainen on hyvä jossain eikä sen ääneen sanomisessa ole mitään pahaa. Päinvastoin. Meidän pitäisi kaikin tavoin kannustaa toisiamme siihen, että näemme hyvät puolet sekä toisissamme että erityisesti itsessämme. Miksi meidän on opetettu siihen, että hyvien puolien ja onnistumisten esiintuominen on väärin tai huono asia, ja erityisesti, jos on kyse omista onnistumisistamme ja hyvistä puolistamme?
Tekstit
Toi oli hyvin sanottu.
VastaaPoistaSamaa minäkin olen miettinyt. Mitä pahaa siinä on että sanoo olevansa hyvä tai itse asiassa helvetin hyvä monessakin asiassa. Benny Anderssonin sanoja lainatakseni "Mä vaan osaan tehdä asiat paremmin kuin muut", viitaten levyjen tekoon ja myyntiin. Yksi lause mitä minä en myöskään siedä enkä ymmärrä yhtään on: "Älä nyt liikoja toivo!" Miksi ei saisi toivoa liikoja?? No joo, se on se kuningas pettymys, jota niin monet pelkäävät. Minä en!
VastaaPoista