"Ihanasti sanottu"

Tytär kotiutui hiihtolomaltaan. Oli käynyt katsomassa uudistettua vierashuonetta pelko puserossaan. Kertoi sitten myöhemmin minulle, että eihän se niin paha muutos ollutkaan mitä hän pelkäsi - ei ollut ollenkaan mun tyylinen vaan ihan ok. Aika ihanasti sanottu, vai mitä. Harvoin sitä saa murrosikäiseltä tyttäreltään lähes positiivisia kommentteja. Yleensä sitä on ihan tyhmä eikä ymmärrä mitään.

Helmikuu meni Leevin ja Leavingsien merkeissä. Mitähän maaliskuu tuokaan mukanaan? Se nähdään huomenna!

Hyvää ötyä!

"Unelmia ja toimistohommia"

Päivä ja nyt jo osa yötäkin vierähti omia unelmia toteutellessa. Eli aamun lihaskuntojumpan jälkeen olen panostanut vain ja ainoastaan käsityöaarteisiini. Niitä tehdessä aloin toden teolla pohtimaan, että olenkohan ollut lainkaan järjissäni aloittaessani nykyiset opintoni. Tuskinpa sitä meikäläisen koulutuksella ja työhistorialla saa muuta kuin niin sanottuja toimistohommia. Siis hyvä jos saa edes niitä.

Miksi en herännyt paljon aikaisemmin oivaltamaan, että ei toimistohommat ole unelmien täyttymys. Pohdin tätä asiaa todella hartaasti - vuorokausikin pääsi vaihtumaan huomaamattani. Unelmani on, että voisin tehdä sellaisia asioita, jotka kiinnostavat ja joista nautin. Juuri nyt se tuntuu olevan kaikenlainen käsillä tekeminen. Mutta unelmilla ei tuoda ruokaa pöytään, joten elämän realiteetti on, että jonkinlaisia toimistohommia pitänee jatkossakin tehdä.

Ihmisellä on hyvä olla unelmia, mutta ripaus realismia ei ole pahitteeksi.

"Jos itken illalla"

Tänä iltana itkuni ei johdu Suomi-Usa jääkiekko-ottelusta - vaikka sekin sinänsä itkettää - mutta enemmän itkettää se, että ranskalaiset solmut saivat minusta voiton. En osaa tehdä niistä nättejä! Ketuttaa ja itkettää... No, huomenna uusi yritys. Tosin langat on jo sellaisessa kunnossa, ettei niillä voikaan kauniita solmuja saada aikaiseksi.

"Tämä vaikea elämä"

Tämä minun elämäni vaikeus syntyy aikapulasta ja asioiden priorisoimisesta. Miksi aikaa on niin vähän, kun mielenkiintoisia asioita tehtäväksi on niin paljon. Ja aina välillä pitää huomioida tekemiensä valintojen pitkäaikaisvaikutuksia ja se tekee päättämisestäkin niin vaikeata.

Tämän päivän suurin päätös oli jättää kuntosalikeikka väliin. Iltapäivällä alkoi päätä särkeä, poskipäitä jomottaa ja kurkkuakin karhentaa. Hieman myöhemmin alkoi palelu, mutta onneksi iltaa kohden olotila hieman kohentui. Vaikea päätös olla menemättä salille oli siis ilmeisesti täysin oikea. Toisaalta, jos olisin mennyt, niin olisiko silti mahdollisesti oloni iltaa kohden kohentua. Ja olisiko mahdollisesti pyöräilyn tuottama nautinto edesauttanut olotilan paranemista entisestään. Vaikeita kysymyksiä!

Televisiossa joku mainitsi odottavansa eläkeikää, jotta olisi aikaa harrastaa kaikkea mielenkiintoista. Allekirjoitan! Maailmassa on niin paljon mielenkiintoista tehtävää ja nähtävää eikä aika kertakaikkiaan tunnu riittävän millään edes osaan siitä kaikesta. Jos voisi loppuelämänsä viettää lokoisia päiviä ilman murhetta töistä ja elannosta, niin olisipa mukavaa. Mutta olisiko elämä sittenkään vähemmän vaikeaa? Eiköhän sitä itse kukin tee elämästään vaikeaa aina silloin tällöin. En tiedä. Jää nähtäväksi.

"Pimeä tie, mukavaa matkaa"

Yllätävän liukasta - on tie sitten pimeä tai ei. Tänään on autoiltu Turussa päin pariin otteeseen ja joka puolella sama ongelma: liukasta. Illalla, kun kävin lentopallossa, oli vielä pimeääkin. Päivällä olimme liikkeellä kahdestaan, mutta illalla sain ajella yksin. Se tarkoittaa sitä, että musiikki pauhaa ja meikäläinen joikaa. Matkan teko on paljon mukavampaa sillä lailla, mutta koska hyvä lauluääneni pilaantuu ulostullessaan, lauleskelen yleensä yksikseni.

Lentopallossa ei taaskaan ollut minun iltani. Jotenkin harmittaa omat kömmähdykset, vaikka tiedän, että pitäisi semmoset unohtaa ja nauttia vaan siitä pelaamisesta. Fiiliksiin vaikuttaa myös se, ketä muita on pelaamassa ja se, kenen kanssa osuu samalle puolella. Joskus peli voi kulkea loistavasti, mutta fiilikset menee jostain muusta syystä. Tänään oli oikein rento meininki - naurettiin paljon ja pidettin hauskaa. Sellaista sen kuuluukin olla, joten olkoon ne kömmähdykset oma lukunsa.

"Ihan tavalliset tennissukat"

Äärimmäinen ongelma. Jouduin perumaan osallistumiseni tämän illan cyclingiin. Sen sijaan päätin kelistä - lunta sataa ja tuulee - huolimatta lähteä niin sanotulle intervallilenkille. No, ei muuta kuin pitkät kalsarit toppahousujen alle, mutta mistä ihmeestä löydän tavalliset tennissukat, jotka ylettyisivät kalsareiden lahkeiden päälle. Todella äärimmäinen ongelma, sillä nykyään käytän salilla käydessäni vain ja ainoastaan varrettomia urheilusukkia. Kuten kaikki muutkin - tai ainakin suurin osa kävijöistä käyttää.

Kun oikein penkomalla pengoin urheilusukkalaatikkoni, niin löysinhän sieltä yhdet (!!!) tennissukat, joissa oli riittävän pitkä varsi. Mitä ihmettä? Miten tässä näin on päässyt käymään? Seuraavan kerran, kun menen kauppaan, ostan nipun pitkävartisia urheilusukkia. Kun ei koskaan tiedä, milloin niitäkin haluaisi käyttää - se tuli tänään toteen näytetyksi.

Kelistä huolimatta lenkki sujui oikein mukavasti. Ei enää tunnu ihan mahdottomalta haaveelta kevään Naisten Kuntovitosen kympin lenkki. Tosin en taatusti pääse sellaiseen hölkkäkuntoon, että voisin koko kympin hölkätä, mutta jos edes osan, niin olen enemmän kuin tyytyväinen. Vielähän tässä on aikaa hölkkäkuntoa kerätä. :)

"Yksin ruma tyttö tanssii"

Kävin tänään vaihteeksi afro-tunnilla. Piilouduin takariviin - kuten kaikki muutkin. En siis päässyt tanssimaan yksin. Tunnilla oli mukana liuta ensi kertalaisia. Minäkin kävin ensikertalaisesta, sillä edellisestä kerrasta oli aikaa. Tuolloisen kokeilun jäljiltä podin afro-polvea pitkään ja itse asiassa polvi on vieläkin vihoitellut. Mutta ei tänään. Polvi kesti afrikkalaisen fiilistelyn oikein hienosti.

Välillä olin pihalla kuin lumiukko. Vai minkähänlainen ilmaisu olisi parempi puhuttaessa afrosta? Lumiukko kun ei oikein taida sopia afrikkalaiseen maisemaan. Mutta joka tapauksessa - en antanut sen häiritä, että sekoilin vähän väliä. Päkiätkin loppua kohden kipeytyivät, sillä eihän minun jalkaparkani ole tottuneet paljain jaloin tanssahteluun.

Mutta kokemus oli kuitenkin sen verran hauska, että pitänee taas miettiä kuntoiluohjelmani rakennetta. Afro kun osuu ikävästi päällekkäin maanantaisten pyöräilytuntien välillä. Erittäin ikävää, kun niin monet hyvät asiat osuvat samoihin ajankohtiin. Joutuu tekemään valintoja. Tai sitten pitää vain tanssia yksinäni ja pitää kiinni pyöräilyharrastuksesta. Yksinhän ne rumat tytöt tanssii!

"Elämää"

Tänään sen tein! Järjestelin vierashuoneemme uuteen uskoon, jotta mahdun sinne käsitöineni ja askarteluileni. Vihdoinkin elämä jatkuu. Olen aivan intoa piukassa tästä uudesta 'mahdollisuudesta'. Olenkin jo aivan liian kauan ollut erossa rakkaasta harrastuksestani.

Tästä sain intoa järjestellä elämäni muitakin osa-alueita. Siihen tosin motivoi myös saamani sähköpostiviesti - siis todellakin, sunnuntaina - että minua ei ole valittu tehtävään, jota en hakenut. Mielenkiintoista. Tosin sikäli ymmärettävää, että hain samaan yritykseen toiseen tehtävään, mutta olivat ilmeisesti jotenkin sekoittaneet hakemukseni tehtävästä toiseen. Ilmeisestikin työhistoriani takia. Se siitä uravaihdoksesta sitten - ainakin siinä yrityksessä.

No, elämää tämä vain on. Nyt on vain finalisoitava tuo keskeneräinen gradu ja löydettävä se yritys, joka valitsee minut tehtävään, jota tulen hakemaan. Sillä on mainittava, että jos tänään saamani viesti olisi ollut toisenlainen eli jos minut olisi valittu tehtävään, jota en hakenut, en olisi sitä vastaanottanut. Jos olisin siitä tehtävästä ollut kiinnostunut, olisin sitä varmasti hakenut. Erehdyksistä viisastuneena en enää ota työpaikkaa vastaan vain työtä saadakseni (tai päästäkseni lähemmäs opiskelupaikkaa). Ei sellainen työsuhde onnistu, jossa motivaatio on väärä.

"Aina mielessä"

Tänään sitten vihdoinkin annoin mielihaluille periksi ja kaivoin käsityöaarteeni esille. Ensi töikseni viimeistelen kaikki kesken olevat ja viimeistelemättömät käsityöt, sitten käyn innolla uusien kimppuun. Syksystä 2006 alkaen olen joutunut pitämään käsitöiden himoni kurissa eikä vieläkään ole paras mahdollinen aika palata rakkaan harrastuksen pariin, mutta en enää kestänyt. Aina mielessä  ja nyt vihdoinkin taas myös käsissä.

"Liikaa sanoja"

Olin tyttären kanssa seuraamassa vävykokelaan valatilaisuutta Alastaron Moottoriradalla. Keli oli erittäin kylmä ja tuulinen. Olimme jo jonkin aikaa seisoskelleet ja odotelleet alokkaita kentälle ja viluhan siinä ehti tulla. Kun valatilaisuus vihdoin alkoi, oli mielessä vain "nopeasti, kiitos". Autossa kun odotti kaksi termoksellista kuumaa kaakaota. Ja sitten se alkoi: puhe toisensa perään. Aivan liikaa sanoja! Ja niinhän siinä kävi, ettemme ihan loppuun asti jaksaneet hytistä kentän laidalla, vaan lähdimme niitä liikasanoja pakoon - kuten kovin moni muukin.

Kuuma kaakao oli oikea valinta retkievääksi. Lämmitti mukavasti auton lämpeämistä odotellessa.

"Nainen toiselta planeetalta"

Tartuin tänään itseäni niskasta ja tein jotakin, mikä on ollut tekemättä pitkään. Ja sen tekemättömyyden johdosta urakka oli vain kasvanut kasvamistaan. Eli kyse oli pyykkivuoren käsittelystä. Siinä sitä sitten vietin iltani pyykkiä silittäen. Eikä edes valmista tullut. Pino vuodevaatteita jäi viikkaamatta.

En pistäisi pahakseni, että joku muu kävisi tekemässä tuon puhtaan pyykin jälkikäsittelyn. Vaikka sitten ulkoavaruuden olento! En tiedä mitään niin tylsää kuin pyykkivuoren silittämisen ja/tai mankeloinnin.

Tähän olisi ratkaisu, ja aika yksinkertainen olisikin. Pyykit pitäisi käsitellä ASAP kun ne on pesty ja kuivatettu. Mutta aina minulla pääsee tuo vuori syntymään. Ja mitä suuremmaksi vuori muuttuu, sitä innottomampi olen sen kimppuun käymään.

En olisi varmaan tänään muuten kyseiseen tuohon ryhtynyt, mutta kun vanhempi tytär tuli yökylään ja tarvitsi vierashuoneen sängyn nukkumista varten. Voi kunpa olisi tuonut mukanansa naisen toiselta planeetalta silittämään koko vuoren!

"Jos taivaalta sataisi rahaa"

... tuon ainaisen lumen sijasta. :) Olisipa mukavat oltavat. Minä kyllä pidän lumesta, mutta kyllästyttää monien muiden valitus lumisesta talvesta. (Vähälumisimpina talvina sitten taas valitetaan, kun lunta ei ole.) Ymmärrän kyllä osittain tämän narinan. Koska lunta on näin mittavasti, on sille vaikeaa enää keksiä sijoituspaikkaa. Mutta silti, olen iloinen lumisesta talvesta.

Tulin juuri "intervalli"-lenkiltäni. Lähellä kotia havahduin huomaamaan - puuskutuksen jo lakattua - maailman mustavalkoisuuden. Oispa ollut kamera taskussa! Miten voikaan olla luonto niin erilainen. Nyt vain valkoisen ja harmaan eri sävyjä (no joo, ehkä vähän jotain muutakin), keväällä ja kesällä niin ihanan vihreää ja värikästä, ja pisteenä syksyn värit. Olisipa tylsää asua maassa, jossa ei olisi näitä vuodenaikojen vaihteluja.

"Luonnollinen valinta"

Piti olla graduseminaari tänään. Piti esittämäni siellä graduni lopputuloksia. Piti ja piti. Toiset opiskelijat olivat tehneet luonnollisen valinnan ja lähteneet laskiaisrientoihin (tai jonnekin). Minä ainoana olin tehnyt väärän valinnan ja saapunut paikalle. Mitäpä siinä sitten. Lupauduin pitämään saman esityksen seuraavassa semmassa ja annoin Turun kauppakorkean käytävällä tilannepäivityksen seminaarin vetäjille - jotka myöskään eivät olleet lähteneet pulkka- tai mihinkään muuhunkaan mäkeen.

Kun vanhana rupiaa opiskelemaan, ei tahdo oikein nuo opiskelijariennot kiinnostaa. Enkä tiedä, kiinnostaisiko opiskelijoitakaan saada minua messiinsä. Mummostahan minä tietysti kävisin tai vähintään äitihahmosta. Ja sehän taas ei minua kiinnosta. Joten jatkan näitä luonnottomia valintojani ja toivon saavani graduni kasaan ASAP.

"Takaisin hiekkalaatikkoon"

Hiekkalaatikolle tässä pitää palata, kun käyttäydyn näin lapsellisesti. En pääse yli enkä ympäri vastenmielisyydestäni erästä henkilöä kohtaan ja se vaikuttaa elämääni - jos ei merkittävästi, niin ainakin jonkin verran. Pelkkä kyseisen henkilön näkeminen saa veren kiehahtamaan ja mieli tekisi sanoa jotain ilkeätä. Niin lapselliseksi en ole sentään vielä ruvennut. Siis tämän yhden kyseisen henkilön kanssa.

Henkilö kuitenkin ärsyttää sen verran, että mielessä on käynyt hiekkalaatikon vaihtaminen eli ohjautuminen muualle. Siihenkin liittyy monia mutkia, päätöksiä ja tekoja. Ei jaksa! Mieleni tekisi mennä lattialle selälleen ja potkia kohti kattoa ja toivoa, että henkilö katoaisi hiekkalaatikoltani. Vaan en tee niin, koska eihän aikuiset toimi niin.

"Etkö näe että tanssin"

Tänään tanssitunnilla taas kiinnitin huomioni siihen, etten todellakaan näe kovin kauas ilman silmälaseja. Siellä minä oletettavasti näyin peilissä, mutta mitään varsinaista näköhavaintoa minulla ei ollut. Huvitin itseäni kysymällä hiljaa mielessäni  "Etkö näe, että tanssin".

En voi käyttää silmälaseja missään vähänkään hikisemmässä liikuntasuorituksessa, sillä lasini höyrystyvät. Vastenmielisyys piilolinssejä kohtaan puolestaan estää niiden käytön. Ei siis auta kuin seisoa puolisokeana muiden seassa. Onneksi lähinäkö on kunnossa, joten en kenenkään päälle sentään vyöry.

En ole koskaan kokeillut piilolinssejä, sillä minua yököttää ajatus siitä, että pitäisi sormin tunkea jotain esinettä silmään ja sitten vielä ottaa se pois sieltä. Ystävät, jotka ovat piilareita käyttäneet, sanovat, ettei se ole kamalaa. Ja silti - ei kiitos minulle.

"Makeampi makeaa"

Laskiaispulla mansikkahillolla - voiko olla parempaa herkkua? Iltapäiväkahvin namipalana tänään laskiaispulla, huomenna ystävänpäivän leivos. Molemmat tietenkin Naantalin Aurinkoisen antimia. Nami, nami. Onneksi kävin tunnin sauvislenkillä, niin ei ole niin huono omatunto moisesta herkuttelusta.

"Mitä mä niillä teen"

Tänään PT-tapaamisessa ojentaja-liikkeitä tehdessäni aloin kummastelemaan, mitä minä ojentajilla teen. Olivat kyseiset "lihakset" varsin kipeät eilisen Shapen jäljiltä. Ja jälleen PT muistutti minua, että ojentajat ovat varsin tarpeellisia lentopalloa pelattaessa. Eli ei siis kuin hampaat irvessä ojentajia treenaamaan.

Jos haluaa löytää tästä jotain positiivista, se on kait se oivallus, että vain sellaisia lihaksia voi särkeä, jotka ovat olemassa. Minulla on siis lihaksia!

Kotona aloin miettimään, että on monia asioita, joista voisi kysyä "Mitä mä niillä teen". Kuten esimerkiksi hedelmäpussit (tosin niiden keräämisestä on jo luovuttu, mutta vielä niitä tuolla varastossa on) - mikä ajatus niiden varastoinnissa onkaan ollut. Tai kaikki erikokoiset ja -muotoiset pahvin palat, joita on tullut kerättyä kirjahyllyn päälle, koska "niitähän voi joskus tarvita". Entä sitten kaikki säilyttämäni opiskelumateriaalit luentomuistiinpanoineen kaikkineen - mitä ihmettä olen ajatellut niillä vielä myöhemmin tekeväni. Taidan olla hamsteri! Asialle pitää tehdä jotain tai muuten päädyn 4D-dokumenttiin. Tässä taannoin nimittäin tuli 4D sairaaloisista hamstraajista. Silloin  vuoroin nauratti ja vuoroin yökötti, mutta juuri nyt ei naurata - eikä kyllä yökötäkään.

Taidan katsoa peiliin ja käydä itseni kanssa keskustelun siitä, eikö sellaisista tavaroista voisi luopua, joille ei kertakaikkiaan ole olemassa mitään käyttöä loppuelämässäni.

"Hubaa habaa"

Ja hulabaloo: meikäläinen löysi itsensä Google Mapsista. Ja vielä kotipihalta. Ja mikä vielä parempaa: kuva on otettu minun ja serkkuni jälleennäkemisestä noin 27/28 vuoden jälkeen. Hienoa, että niin merkittävä tapahtuma tuli tallennettua!

"Kyykyssä"

Voihan jumiutuneet lihakset. Uskaltauduin tänään Shape eli lihaskuntotunnille. Askelkyykkyjä olen viimeksi tehnyt viime kesänä enkä juuri ole maastavetojakaan harrastanut - mistään muusta nyt puhumattakaan. Kyllä kyykytti naista! Tai naisia, sillä meitä oli siellä salillinen. Hieman lämmitti mieltä, etten minä näyttänyt olevan kaikkein huonokuntoisin, vaikka varmasti salin suurin nainen olinkin. On tuo PT siis saanut jotain aikaiseksi. Tai no niin - itse olen tietenkin saanut aikaiseksi, mutta PT: n ohjauksessa.

Pitäisi tehdä kummitytölle kortti - oikein lahjakortti. Kun on niin vaikeaa ostaa kunnon lahjoja, ajattelin lahjoa kumpparini lahjakortilla, joka oikeuttaa elokuvissa käyntiin ja ruokailuun kummitädin seurassa erikseen sovittavana ajankohtana. Antaas kattoo, mitä neiti 10½ vee tykkää siitä. Illalla on siis tiedossa kahvittelua taannoisen nimipäivän kunniaksi. Toivottavasti ei ole mitään oikein kaloripitoista tarjoilua. Oikeastaan pelkkä kahvi ja siihen seuraksi pienen pieni pullasiivu olisi ihan riittävä.

"Toiveunta"

Toiveunta tämä varmaan on, mutta kävin tänään kävely/hölkkälenkillä ja olen hengissä. Ensimmäinen kerta se on pahin hirressäkin, joten seuraava kerta - jos sellainen tulee - lienee sitten paljon helpompi. Lisäksi päätimme serkkuni kanssa osallistua kevään Naisten Kuntovitoseen ja tietysti sille pidemmälle matkalle eli kympille. Saa nähdä, pystynkö hölkkäämään koko matkan, jos nyt aloittaa treenauksen. Todellista toiveunta! Toisaalta, ihmisellä on hyvä olla unelmia ja kyllä tämä minun unelmani on ihan toteuttamiskelpoinen, kunhan vain jaksan panostaa. Antaas kattoo ny!

"Lihaksikas nainen"

Sen verran on tullut taas kuntoiltua tänään, että otsikossa mainittu yksilö saattaa hyvinkin ilmaantua tähän osoitteeseen. Aamulla kello 7 pyöräilyä, sen jälkeen kuntosalille ja sitten vielä venyttelytunnille. Ja kun pääsin kotiin, tartuin innolla lumikolaan ja -lapioon. On siis ollut todellinen kuntoilupäivä!

Posti toi uuden Kunto-lehden kotiin. Sielläkin oli mielenkiintoisia juttuja, muun muassa miten saada vahva&kiinteä peppu 10 viikossa ja miten saada itsensä puolimaraton kuntoon 7 kuukaudessa. Huh, huh. Tytär innostui peppu-osiosta ja minä vilkaisin mielenkiinnosta puolimaraton juttua. Minun tapauksessa puolimaraton kunto vaatinee vuoden ja 7 kuukautta, mutta innostuin kyllä kovasti "nollasta puolimaratonille" ohjelmasta. Tiedä vaikka innostuisin kokeilemaan, varsinkin kun siihen viikko-ohjelmaan kuuluu yhtenä päivänä spinnigiä (tai muuta sykettä nostavaa kuntoilua). Ei tarvitsisi lisätä kuin se juoksuohjelma siihen lisäksi. :)

"Haloo!"

Taas se iski. Suunnaton v-tus. Minä en sitten ikinä ymmärrä toisia naisia. Minkä ihmeen takia pyöräilytunnille pitää tulla juoruamaan? Haloo! Eikö olis kivempi vaihtaa kuulumisia jossain sellaisessa paikassa, missä ei tarvitsisi huutaa musiikin yli eikä olisi salillista kuulijoita. Haloo!!

Ei ollut ensimmäinen eikä taatusti myöskään viimeinen kerta tänään. Itse olin sen verran huonolla tuulella, että olisin itse karjaissut jotain epäasiallista, ellei ohjaaja olisi ystävällisesti pyytänyt jättämään kuulumisten vaihdon johonkin toiseen kertaan. Ruusuja Katjalle!

Sama ilmiö uimahallissa. Itse haluaisin rauhassa omaan tahtiini joko vesijuosta tai uida, mutta ei - eihän se onnistu. Joka kerta on samassa altaassa samalla radalla vähintään yksi naispari, jonka on pakko vesijuosta/uida rinta rinnan ja tukkia koko p-len rata. Eikä auta radan vaihtaminen. Jos on toinen minun tahtiini sopiva rata, kyllä sieltäkin naispari löytyy. Enkä halua olla toisten tiellä menemällä nopeampi tahtisille tarkoitetuille radoille.

Vielä ärsyttävämpää ovat ne uimahalleilla usein nähtävät naiset, jotka eivät osaa lukea. Ihan varmasti jokaisessa uimahallissa lukee varsin isoilla kirjaimilla "peseydyttävä ennen altaaseen menoa". Vaan eihän nämä onnettomat lukutaidottamat naiset sitä tietenkään tee, vaan pulahtavat altaaseen tukkalaitteitaan varoen meikit kasvoilla ja hajuvedet tuoksuen. Haloo!!! Onko pakko tulla uimahalliin, jos ei halua peseytyä?

Haloo!!!! Onko pakko kirjoittaa blogiin, jos on näin pahalla tuulella? On, sillä höyryjen päästäminen helpottaa.

"Onneksi jouluun on aikaa"

Tai sitten ei. Kävimme tänään appeni luona ja saimme joulupaketin - lankomieheltä. Sen oli pakko olla ensi joulun paketti tai sitten me vain kuvittelimme saaneemme joulupaketin häneltä. No, koska seuraavaan jouluun on aikaa - onneksi tai epäonneksi - avasimme paketin, sillä eihän kukaan jaksa joulupakettia pitää nurkissaan kymmentä kuukautta. Eihän?!?!?!

"Kuin jäisellä peltikatolla"

Kävin tunnin sauvakävelylenkillä. Keli oli mitä mainioin, mutta monin paikoin oli kävelytiet kiillotettu erittäin liukkaiksi. Olin välillä kuin jäisellä peltikatolla - tai siltä ainakin tuntui. Onneksi oli sauvat mukana. Niihin oli hyvä turvata liukastumisen hetkellä. Selvisin lenkistä ilman suurempia vaurioita ja olin itseeni tyytyväinen. Onneksi tuli lähdettyä.

"Enää ei olla niin kuin ennen"

Tätini hautajaiset oli tänään. Enää ei olla niin kuin ennen! Tädin luokse aina kokoonnuttiin serkkujen kanssa, milloin juhlien milloin lomailun merkeissä. Tuumasimme muistotilaisuudessa serkkuporukalla, että nyt pitää ruveta ihan omatoimisesti kokoontumaan ja tapaamaan toisiamme. Vaikeatahan se tulee olemaan, kun asumme pitkin Suomea - Naantalista Kajaaniin ja siltä väliltä. Mutta niin siis vain on yksi aikakausi päättynyt ja katse on suunnattava eteenpäin.

"Karkkipäivä"

Tänään sitä sitten lähdetään iltaa (ja kelistä riippuen ehkä myös yötä) myöten ajamaan Lapinlahdelle. Autoon on jo ostettu pari karkkipussia ja karkkia tulee naposteltua ajaessa. Voi ei! Ei kai se tyttö voikaan tulla takaisin (katso eilinen), jos pysyy tapojensa orjana.

"Ei se tyttö tule takaisin"

Palaan taas tähän kuvaan. Ei taida tuo tyttö tulla takaisin. Sen verran veti vakavaksi tänään tuo vaa'alla käynti. Mitä siitä sitten seurasi? Varsin iloton ja ponneton kuntoiluilta. Ei ollut iloa polkemisessa. Ei lentänyt pallo sinne minne olisi pitänyt illan lentopallossa.

Huomiseksi olen suunnitellut pitkän kaavan mukaista kuntosalikäyntiä. Jos fiilikset on nämät, ei ole odotettavissa kovin innostunutta treenaria salille.

Fiiliksiä entisestään madaltaa perjantaina tiedossa olevat hautajaiset, joihin lähdemme huomenna yötä myöten ajamaan (Naantali-Turku-Loimaa-Lapinlahti). Hautajaiset on kello 10 ja perään lyhyt muistotilaisuus, jonka jälkeen lähdemme ajamaan kohti kotia. Tuleepahan ainakin ajettua autoa ja istuttua takamuksensa kipeäksi.

"Pikku Prinsessa ja puoli valtakuntaa"

"Äiti, aina sä matkit mua!" - sanoi meidän pikku prinsessa, kun näki minun scrapbookini. Ihan kuin tyttäreni olisi ainutlaatuinen oman scrapbookinsa kanssa. Olin nyt siis astunut hänen valtakuntaansa eikä se ole suositeltavaa. Mitä siitä, jos kaikki muut harrastavat scrapbookingia, kunhan oma äiti ymmärtää pysyä omalla puolella valtakuntaansa. Mitään en siis ole oppinut ja kohta se on myöhäistä, kun nuorinkin on yhä vain lähempänä aikuisuutta.

"Lumettoman talven tarinoita"

Kunpa olisikin! Pidän lumesta ja pidän lumitöistä, mutta en pidä naapureista, jotka haluavat jakaa lumikolamme kanssansa. Ehkä luulivat meitä uskovaisiksi - yhteistä on uskovaisten tavara - tai sitten muuten vain avosydämmisiksi ihmisiksi. Ei muuten olla.

Mutta tuskinpa lainaavat enää. Lumikolan vieressä on lappu, jossa kerrotaan, että ko. tavara on meidän henkilökohtaista omaisuutta, ei taloyhtiön. Lisäksi siinä on maininta, että lainaaminen on sallittua, mutta mikäli kola rikkoontuu, lainaaja on korvausvelvollinen meille.

Joku voi ajatella, että olenpa pikkusielu. Niin olenkin. Opeta tässä sitten omalle jälkikasvulleen toisten omaisuuden kunnioittamista kun naapurin hienohelmat eivät siitä välitä. Tämä on sitä taloyhtiö-asumisen "hienoutta". Ja jos totta puhutaan, joku muu naapuri olisikin ehkä saanut omia lumikolamme omaankin käyttöönsä, mutta ei juuri nämä naapurit. Lisää taloyhtiö-asuminen riemuja eli ärsyttävät naapurit.

"Myöhemmin"

Pitäisi siirtää kaikki ostokset ajankohtaan "myöhemmin", kun en tuota viime lauantain jättipottia tai edes vähän pienempää pottia saanut kukkaroni täytteeksi.

Nyt hajosi askelmittari. Onneksi miehen askelmittari oli käyttämättömänä laatikossa. Nappasin sen, sillä kyllä punainen väri sopii minulle paremmin kuin hänelle.

Mutta, kun tämä odotettu "myöhemmin" joskus koittaa, hankin sen t3c:n ja uuden askelmittarin - tuhannen muun tarpeellisen ja tarpeettoman tavaran myötä.

"Sopivasti lihava"

Päivän pyöräily on peruttava. Päätä särkee ja aina välillä nenä saa jonkinlaisen "juoksukohtauksen". Päivän teemaksi jää siis "sopivasti lihava", kun en kerran pääse näitä lihojani rääkkäämään. Ketuttaa. Täytyy toivoa, että en tule yhtään tämän sairaammaksi, sillä sängynpohja ei juuri nyt kiinnosta ollenkaan. Menisi hyvät aikomukset ja tavoitteet taas aivan sekaisin. Toisaalta, jos on sairas olo, on parempi antaa sille periksi ja pysyä siellä sängynpohjalla, vaikka kuinka tekisi mieli liikkeelle.