Luonnonlahjakkuus

Olen kyläilemässä serkkuni luona. (Kiitos yösijasta ja seurasta jo etukäteen.)

Serkun tyttö juoksutti minua pitkin metsää ennen ruokailua. Ilmeisesti tavoitteena oli ruokahalun kasvattaminen. Olimme jo lähes tulkoon takaisin lähtöpisteessä kun kumarruin ihmettelemään jotain metsän ihmettä ja saman tien alkoi kuulua melkoinen rytinä. Lähelläni ollut puu otti ja kaatui ihan itsestään. Mitäpä siinä muuta voi todeta kuin että minulla on luontaisia lahjoja metsurin ammattiin. Puutkin kaatuu ihan itsestään.

En taida uskaltaa lähiaikoina samaan metsään juoksentelemaan serkun tytön perässä. Sen verran pelottava kokemus se oli, vaikka siellä metsässä sille oikein naureskelimme makoisasti ja vielä jälkeenpäinkin naurua riitti. Osittain ehkä jotain kauhunsekaista naurua.

Pääasia, että selvisimme ehjinä kotiin.

Päätös tälle viikolle ja parin päivän hiljaiselolle

Loppuviikon ihanat kelit ja kotoiset puuhastelut ovat pitäneet otteessaan pari viime päivää niin, etten ole tullut blogiakaan päivittäneeksi. Sitä tässä nyt sitten päivittelen, että silleen menin lipsumaan lupauksestani päivittää blogia päivittäin. Nou hätä - ei tätä kuitenkaan kukaan niin innokkaana seuraa, että parin päivän päivittämättömyys aiheuttaisi huolta ja murhetta kellekään.

Näiden parin päivän aikana on takapihaan istutettu kesäkukkia, siirrelty pihakalusteita ja tarkistettu ruukkuistutusten talvivauriot. Joitain ruukkuja menee uusiksi, mutta yllättävän hyvin istutukseni menneen talven lumista selvisivät

Lisäksi on työhuoneen vallanneita pahvilaatikoita ja muovikasseja kutiteltu ihan pohjia myöten ja jälleen on viety iso kasa turhaa paperia viety paperinkeräykseen ja mapitettu kadonneita aarteita. Tällä kertaa ei mitään suuria aarteita löytynyt.

Sunnuntai-iltaiseen tapaan kävin salilla tanssahtelemassa, mutta jätin venyttelyn väliin ja tulin kotiin SILITTÄMÄÄN. Olen kolme seuraavaa päivää pk-seudulla yöpyen serkkuni luona Espoossa enkä kestänyt ajatusta, että tulisin keskiviikkona kotiin ja vastassani olisi iso pino silittämättömiä vaatteita. Ja silti pakko tunnustaa: en jaksanut koko pinoa silittää. Mutta pino on jo huomattavasti pienempi.

Vielä kun pakkaan työreppuni ja laitan puuttuvat tarvikkeet matkalaukkuuni niin voinkin mennä nukkumaan hyvillä mielin.

Rantakausi avattu

Rantakausi on nyt avattu. Ihanan aurinkoinen ja lämmin helatorstai houkutti meidät pyöräilemään Naantalin rantaan. Muitakin ihmisiä oli liikkeellä vaikka ranta hieman autiolta vielä vaikuttikin. Muutama "uimarikin" nähtiin.

Kevättä puutarhassa

Haa. Onneksi teloin polveni Pasilan asemalla ja jouduin sen takia jättämään illan lentopalloilun väliin, sillä innostuin tyttären avustuksella siivoamaan meidän kantti kertaa kantti pihamaan kevät kuntoon. Ei sentään ollut tarvetta kevät kynnöille.

Nyt voi sitten kantaa pihakalusteet paikalleen ja käydä lauantaina ostamassa vaikka muutaman kukkasenkin pihaa koristamaan. Talvi oli tehnyt tuhojaan ja ilmeisesti pari kivikasvi-istutusta menee uusiksi, mutta onneksi ei kaikki. Jos polvi kestää, niin viikonloppuna möyhitään.

Jännittää, pääsenkö huomenna jumppaan. Polvi on juuri nyt ihan ok, mutta mahtaako kestää jumppaa. En kestä, jos sekin pitää jättää väliin. Lentopalloonkin olisin niin halunut mennä, vaan aina ei voi onnistua. Ei edes joka kerta.

Junamatkustamisen riemuja

Tänään on taas koettu ja koeteltu. Tai ehkä minulla vain oli huono päivä. Tai siis oli.Kummasti oli tänään pureskeltava kieltä, etten tullut päästelleeksi asiattomia kommentteja kanssamatkustajistani.

Aamulla yksi kaukonäköinen naikkonen herätti minut jo ennen Karjaata. Tosin sillä näkökyvyllä sinänsä merkitystä ollut, mutta kun oli minut kaakatuksellaan herättänyt, alkoi ärsyttämään hänen tapansa lukea kirjaa nenä kiinni kirjassa ja kun sivusilmällä häntä vilkuili, oikein näki miten hän pinnisteli saadakseen tekstistä selvää. Herrijee - "käynti optikolla voisi auttaa" sanat poukkoilivat suussani, mutta onneksi sain ne pysymään siellä. Mitä se minulle kuuluu, jos ihminen ei ymmärrä käydä optikolla. Eikä siitä kaakattamisestakaan oikeastaan voi olla vihainen, koska olin itse tehnyt valinnan ja istahtanut muualle kuin torkkuvaunuun.

Lisäksi katselin sekä aamulla että illalla, miten yksi turkulainen vakimatkustaja valtasi mennen tullen molemmat penkit ihan sujuvasti. Mies istui itse käytäväpaikalla ja ikkunapaikalla "istui" miehen laukku. Aamulla oli sentään löysää eli vapaita paikkoja löytyi muutamia, mutta illan juna oli taas kiintiöpaikkojen osalta piukassa ja siinä se mies pitkän lettinsä kanssa vaan istui. Oli istahtanut jo Helsingin rautatieasemalla. Kun itse nousin kyytiin Pasilasta, istui mies kuulokkeet korvilla katsellen sitä laukkuansa. Kun tungos käytävällä väheni, kuulokkeet otettiin korvilta ja katsekin siirtyi muualle kuin laukkuun - kunnes lähestyttiin Espoon asemaa. Silloin taas otettiin se "minä en kuule mitään" ilme käyttöön. Vaikeahan sitä on kysyä, onko tuo paikka varattu, jos toinen istuu kuulokkeet korvilla katse ikkunaan päin sen näköisenä, ettei todellakaan kuule mitään. Ja mikä sitten vielä lisäsi ärsyyntymistäni, oli se että kuulokkeet olivat iankaikkisen vanhat, suorastaa antiikkiset ja niillä kuunneltiin musiikkia kannettavalta cd-soittimelta. Esihistoriaa!!! Mieli teki kysyä, onko hän ostanut kausilipun myös laukulleen ja jos jättäisi ostamatta, niin voisi olla varaa ajantasaistaa musiikkivehkeensä.

Vaan mitäpä se minulle kuuluu. Minä sain istumapaikan eikä kukaan jäänyt seisomaan käytäville vaan paikka löytyi jostain muualta sitten. Ja jos on kerran säästäväinen luonne, niin mitäpä sitä suotta toimivia vehkeitä päivittämään vain siitä syystä, että muutkin tekevät niin. Ja jos itselleni kävisi niin, että ainoa vapaa paikka olisi hänen vieressään, niin kyllä minä koputtaisin herraa olkapäälle ja häiritsisin hänen rauhaansa.

Mikä kumma mahtoi tänään olla, kun ihan tämmöset olemattomat asiat saivat erittäin vahvan ärsyyntymisen tunteen aikaiseksi. Nyt jo jaksaa taas naurattaa, mutta junassa ollessa oli ihan itsessä pitelemistä. Kauheaa! Nyt en voi kuin kauhulla odottaa minä päivänä pinna katkeaa ja saan porttikiellon juniin määräämättömäksi ajaksi. Itsehillintä olisi kova juttu!

Piiiiitkä päivä

Aloitin tämän viikon varsin vaatimattomattomasti: lähdin kotoa 5.20 ja palasin 19.20. Hyvä aloitus viikolle, jota lyhentää torstaina vietettävä helatorstai. Aamulla kietouduin mukaani ottamaani fleece-huopaan ja unta riitti Espooseen asti. Takaisin tullessa lueskelin, mutta pakko tunnustaa, että pienet torkut mahtui paluumatkaankin. Tähän alkaa siis jo tottua.

Kotona odotti pikkuinen teininoita. Mikään ei taas ollut kohdallaan ja kaikki oli tyhmää. Ei mitään uutta auringon alla siis. Vaikka pakko sanoa, että meidän teininoita on kaikkea muuta kuin hankala tapaus. Jos muistelen omaa nuoruuttani, niin omat tyttäreni ovat kumpikin olleet varsinaisia enkeleitä eikä poikakaan äitinsä tasolle päässyt. Jossain olen siis onnistunut tai sitten minua on vaan onnistanut.

Aina välillä kaupungilla kulkiessa mielessään iloitsee omien lastensa fiksusta käyttäytymisestä. Ei ole ollut huolta liiallisesta alkoholin käytöstä, nuorimmainen on pysynyt erossa tupakastakin. Ja nyt sitten pitää koputtaa puuta (eli omaa päätä) ja toivoa, että pahat tavat eivät ilmaannu nurkan takaa. Enkä nyt ollenkaan elä siinä harhaluulossa, etteikö jotain luvatonta tai ei-toivottua toimintaa tapahtuisi selkäni takana. Nuoruuteen kuuluu rajojen koettelemiset ja muut. Kunhan vain eivät telo itseänsä tai tee jotain niin typerää, joka vaikuttaa koko heidän loppuelämäänsä.

Äitienpäivä

Ensimmäinen äitienpäivä, kun en saanut aamukahvia sänkyyn tai ylipäätänsä lapset tulleet herättämään kahville. Tähän on tultu - lapsista on tullut niin vanhoja, ettei mokomat rituaalit heitä enää jaksa kiinnostaa. Vanhempi tytär oli kuitenkin lahjan ostanut: pienen sievän käsilaukun. Sehän sopi laukkufriikille. Ja uusi laukku otettiin heti koekäyttöön mummola-reissulla.

Muutoin päivä ei eronnut tavallisesta sunnuntaista mitenkään. Jaa - täytyy myöntää, että työpöytäni siivosin (LUE: työnsin kaiken roinan pahvilaatikkoon odottamaan parempaa inspiraatiota roinan läpikäymiseen), mutta muutoin normaalia sunnuntaiohjelmaa, jonka luonnollisesti kruunaa salilla käynti.

Nyt on taas energiaa uuteen viikkoon ja uusiin haasteisiin.

Korttitalkoot

Pidettiin vanhemman tyttären kanssa kutsukorttitalkoot. Tytär ihan itse suunnitteli kutsut omiin valmistujaisiinsa ja yhdessä sitten väkersimme ne kasaan tänä iltana.

Jo monta päivää olen suunnitellut ottavani kuvan krookus-paroista, jotka yrittävät tuoda väriä tähän kylmään ja sateiseen kevääseen. Jospa olisin jonain aurinkoisena päivänä muistanut käydä tuolla takapihalla kameran kanssa. Sillä todellakaan krookukset eivät pystyneet näyttämään parastansa tänä kylmän sateisena iltana. Mutta kuvia on nyt kuitenkin otettu, joista tässä yksi.



Illan paras osuus on kuitenkin  vielä edessä. Seuraavaksi avataan sipsi-pussit ja siiderit ja ryhdytään pelaamaan ikivanhaa peliä, jonka tytär oli nurkistaan löytänyt, nimittäin hiirenloukkua. Mukava päätös hienolle päivälle!

Pizzaperjantai

 Väsymys saa ihmisen tekemään typeriä tekoja. Kuten syömään kokonaisen pizzan "iltapalaksi". Onneksi vanhempi tytär söi pari palaa, niin ei ihan kaikki jäänyt tähän vartaloon.

 Olen väsynyt, mutta en niin väsynyt kuin viikko sitten. Viikko sitten olin tähän aikaan jo tiukasti pää kiinni tyynyssä. Ei millään jaksaisi siirtyä yläkertaan, ei jaksaisi käydä iltapesulla eikä jaksaisi edes vaatteita riisua. Vaan pakkohan se on.

 Huomiseksi olen varannut aamutunnin salilta eli shapea luvassa. Shapessa on tullut viimeksi käytyä kaksi viikkoa sitten. Pitääköhän huomenna ottaa edelliskertaa kevyemmät painot, ettei tule kädet liian kipeiksi. Kumman nopeasti harjoittelun puutteessa lihakset suorastaan surkastuu.

 Onneksi ensi viikon helatorstai lisää liikuntamahdollisuuksiani: keskiviikkona lentopalloa, torstaina shapea, perjantaina shapePulsea, lauantaina cyclingia ja sunnuntai se normisetti dancea ja strechingia. Kuullostaa aivan taivaalliselta. Ihanaa, että tuollainen viikko mahtuu kalenteriin! Ensi viikolla ei taatusti vietetä pizzaperjantaita!

Ensi perjantaina on ensimmäinen etäpäiväni. Kunhan vain töistä löytyy mielekästä tekemistä. Maanantai on palavereja täynnä, joten uskon niistä jotain duunia ilmaantuvan. Tai ainakin toivon hartaasti!

PS. Tänään pääsin ihan itsekin todistamaan, miten VR:n lipunmyynti oli myynyt paikkalipun kiintiöpaikalle. Voin kertoa, että vakiomatkustaja, joka sai häädön paikaltaan, ei yhtään pitänyt asiasta eikä myöskään pidätellyt sanaista arkkuansa. Kyytiä sai sekä paikkalipun onneton omistaja (jolle sanoin, että "ei tämä nyt sinun vikasi ole - istu siihen vaan, jos sulla kerran siihen on paikkalippu") että konduktööri. Pistää kyllä mietityttämään, että ihanko totta VR vakioasiakkaitaan näin paljon arvostaa. Kyllä meitä oli siinä useampi, jotka tarkistimme, että olimme itse oikeassa paikassa emmekä esimerkiksi väärässä vaunussa tai väärässä kohtaa penkkiriviä. 

Huvittavinta tässä oli, että kun tämä paikkansa menettänyt matkustaja siinä reuhasi, niin konduktööri rauhoitteli häntä, että kyllä Karjaan jälkeen helpottaa. En voi olla tulkitsematta sitä vastaiskuksi, sillä juurihan herra konduktööri oli silmäillyt herra vakiomatkustajan matkalipun välille Helsinki-Karjaa. ;=) Mutta totta - Karjaan jälkeen aina helpottaa. Jos kaikille muille kehäkolmonen ehkä onkin se merkittävin rajapyykki, niin kyllä se minulle on Karjaan rautatieasema. 

Identiteettikriisi

Kärsin identiteettikriisistä. Kohta kaksi viikkoa uudessa työpaikassa ja alan olla väsynyt siihen, että identifioidun mieheni vaimoksi - en itseni nimiseksi uudeksi työntekijäksi. Pohdin tässä juuri, voiko tämä olla egolleni liian iso juttu käsiteltäväksi. Kuka meistä haluaa tulla huomioiduksi vain jonkun vaimona tai tyttärenä tai äitinä? En minä ainakaan.

Samalla mietin sitä, miten oma kriittinen suhtautumiseni tähän leimautumiseeni "mieheni vaimoksi" vaikuttaa omiin työkavereihini, joille se kieltämättä on ollut selvää alusta lähtien ja jotka pitävät sitä ehkä normaalina asiana eivätkä tarkoitakaan luokitella minua vain sillä perusteella. Onko syntymässä jännitteitä: he eivät voi mainita asiasta, koska minä en halua? Miksi siitä toisaalta pitäisikään puhua?

Ensimmäiset viikot uudessa työpaikassa ovat aina rankkoja ja minä ihan oikeasti luulin, että ujuttautuminen puoliksi tuttuun ympäristöön sujuisi jouhevammin, mutta nyt sitten törmäsinkin tähän identiteettikriisiin.

Ja taas päätän, että unohdan koko asian, painan sen villaisella ja paneudun tuleviin työtehtäviini täydellä tarmolla. Ja kun joku seuraavan kerran taas mainitsee tyyliin "niin, sinähän olet miehesi vaimo" niin mitäpä siihen sitten sanomaan kuin että "niinhän minä olen". Sallinette nyt tämän hieman hölmön kuuloisen kerrontatavan, sillä en halua erikseen mitään nimiä tässä blogissani mainita. Olen siis vain mieheni vaimo ja mieheni siis on - no - mieheni.

Miten pidetään hullua jännityksessä?

 - Kerron huomenna!

Vähän tämmönen meininki oli tänään. Mieheltä tuli tekstiviesti: Joko teitä on infottu? Ja kun soitin, kysyäkseni, mistä olisi pitänyt infota, oli vastaus "En voi kertoa". Tosi kivaa - perherauhaa ei näin edistetä!

Karjajunalla kotiin

Tähän tulokseen olen tullut tämän lyhyen Helsinki urani aikana. Junissa on tietty määrä kiintiöpaikkoja kuukausilippulaisille. Kiintiöpaikat on jo Pasilassa lähes tulkoon täynnä, joten Espoosta tulijat joutunevat hakemaan muita vapaita paikkoja. Mutta kas, kun tullaan Karjaalle, niin johan tulee tilaa. Ylimääräinen "karja" pois Karjaalla niin pääsee Turkuun asti matkaavatkin istumaan.

Ehdotin tässä - olikohan eilen - yhdellä entiselle työtoverille, joka kulkee Espoo-Karjaa väliä, että pitäisikö laittaa VR:lle palautetta "jos sais lisää kiintiöpaikkoja, kun aikataulutkin on vain viitteellisiä". 

No, sama ongelmahan se on tietenkin aamulla niillä Karjaalta kyytiin nousevilla: paikat on piukassa. Miksi ihmeessä VR on niin kitsas varaamaan kiintiöpaikkoja vakiomatkustajille, kun sitten kuitenkin konduktöörit neuvovat junaan paikkaliputta nousevia hakemaan paikkaa juuri näiltä samoilta kiintiöpaikoilta. Ja olenpa kuullut sellaistakin, että paikkalippujakin on myyty näihin kiintiöpaikkoihin. Eli sieltä sitä sitten tulee joku viaton paikkalipun lunastanut kanssamatkustaja, joka pystyy sinut ajamaan pois paikalta, jonka olet onnistunut kyynärpäätaktiikalla itsellesi hankkimaan. Nimittäin melkoista tönimistä Pasilassa on ollut havaittavissa. Espoosta kyytiin nousevat lienevät jo valmiiksi lannistuneita ja yllättyvät iloisesti, jos istumapaikka sattuu löytymään.

Vaan jotain positiivista junalla matkustamisessa on. Tai siis moniakin asioita. Mutta hinta on yksi: vaikka EB on siististi cool, ei minulla ole varaa käyttää bussia työmatkoihin. VR:n 30 päivän lipun hinnalla pääsen vain reilun puoli kuukautta EB:llä. Ehkä linja-autoyhtiöilläkin olisi enemmän matkustajia, jos hinnoittelu olisi hippasen lähempänä VR:n hinnoittelua. Ja sitten taas toisaalta: EB:llä aikataulut pitää ison hippasen verran paremmin, joten laadusta joutuu maksamaan.

Aina ei voi voittaa  - ei edes joka kerta.

Herääminen pylly pystyssä

Vedin varsin mielenkiintoisen aamujumpan tänä aamuna. Hermoilin jo illalla, heräänkö kellon soittoon kello 4.15. Aamuyöstä näin unta, että olin jumppatunnilla ja tekemässä loppuvenyttelyjä. Heräsin sitten niin sanotussa lapsen asennossa eli pylly pystyssä.

Tovin mietin, olenko siinä asennossa näkemäni unen takia vai olenko tapani mukaisesti painanut torkku-painiketta ja jatkanut uniani. Oli pakko laittaa lukuvalo päälle ja tarkistaa, mitä kello on. Nou hätä - kello oli vasta 3.30. Eikun takaisin pää tyynyn ja pyllykin parempaan asentoon.

Näin illalla tämä aamuinen episodi jo naurattaa. Olen vielä niin tottumaton näihin aamuherätyksiin, joten varmasti muitakin omituisia aamuheräämisiä on vielä tiedossa jatkossakin. Mieskään ei oikein ilahtunut aamuisesta jumppaamisestani, koska hänkin heräsi siinä hässäkässä. Mutta kyllä häntäkin näin illalla tämä jumppa jo nauratti.

Ihana sunnuntai

Sunnuntai on viikon paras päivä. Viikko on hyvä päättää salilla tanssahteluun ja venyttelyyn. Minua ei saa kuin äärimmäisessä hädässä pysymään poissa salilta sunnuntai-iltaisin. Nyttenkin on taas niin hyvä olo!

Päivällä käytiin Myllyn Prismassa hankkimassa ruokatarpeita tulevaa viikkoa varten. Kumma juttu, miten mainos "tuplabonus 2 viikon ajan" saa ihmisen keksimään vaikka mitä ostettavaa. No, tänään ei vielä tehty mitään suurempia hankintoja, mutta jo ehdittiin miettimään, mitä kaikkea seuraavan kahden viikon aikana voitaisiin hankkia. Tyttärelle uusi televisio, itselle vaatteita, lenkkitossutkin pitäisi ostaa ja niin edelleen. Kyllä sitä tuli itse miettineeksi, että onkohan tässä hommassa mitään järkeä, mutta kun kerran tuplabonusta tarjotaan, niin kannattaahan sitä aikaistaa joitakin hankintoja - vaikka usealla kuukaudella. Puhumattakaan siitä, mitä sitten tulekaan hankittua ihan vain tuplabonuksen takia. (Hölmöläisten touhua?)

Huomenna tavoittelen aamuyön junaa. Herätys on laitettu soimaan kello 4.15. Aikomus on nukkua lisää junassa, joka lähtee Turusta 5.44. Toistaiseksi nukkuminen junassa on aamuisin onnistunut mainiosti. Iltaisin kotimatkalla uni ei ole aina tullut silmään, mikä onkin ehkä ihan hyvä juttu. Tulee sitten paremmin uni silmään illalla. Aamuyön juna ei kuitenkaan ole meikäläisen juttu, mutta vakaa aikomukseni on kerran viikossa raahata itseni siihen kulkuvälineeseen. Saavat sitten taas töissä kauhistella aikaista herätystäni!

Krookukset kukkii jo pihalla, mutta en ole ehtinyt kuvaa ottamaan. Ehkä huomenillalla. Tai tiistaina. Toivottavasti kuitenkin ennen kuin kukkiminen lakkaa.

Glada vappen...

...bara vatten hela natten. No ei nyt sentään. Mutta melko raitis vappu kuitenkin.

Tänään juotiin nuorimmaisen 16 v kahvit. Samalla suunniteltiin keskimmäisen valmistujaisia. Ja koemaisteltiin valkosuklaa-mustikka- täytekakku (hylättiin) ja kuohuviinin korvike eli lasten helmeilevä mehujuoma (hyväksyttiin). Sovittiin, kuka ostaa mitäkin, kuka leipoo ja laittaa ruokaa ja kuka auttaa siivoamisessa. Kuten arvata saattaa - siivoaminen ei ollut haluttua puuhaa.

Kahvien jälkeen nuorimmainen häipyi kotoa ja jäimme kahdestaan. Ja arvatkaa mitä: katsoimme televisiota ja torkuttiin. Ei siis kovinkaan eloisa ilta. Nyt on jo mies unten mailla - minä täällä vain päivittelen blogia. Taidanpa minäkin mennä nukkumaan. Mitäpä sitä yksinään täällä suotta kukkuu. Huomenna on uusi päivä, uudet kujeet ja silti sama tuttu sunnuntain kuntoiluohjelma: dance ja streching! YES!