Piiiiitkä päivä

Aloitin tämän viikon varsin vaatimattomattomasti: lähdin kotoa 5.20 ja palasin 19.20. Hyvä aloitus viikolle, jota lyhentää torstaina vietettävä helatorstai. Aamulla kietouduin mukaani ottamaani fleece-huopaan ja unta riitti Espooseen asti. Takaisin tullessa lueskelin, mutta pakko tunnustaa, että pienet torkut mahtui paluumatkaankin. Tähän alkaa siis jo tottua.

Kotona odotti pikkuinen teininoita. Mikään ei taas ollut kohdallaan ja kaikki oli tyhmää. Ei mitään uutta auringon alla siis. Vaikka pakko sanoa, että meidän teininoita on kaikkea muuta kuin hankala tapaus. Jos muistelen omaa nuoruuttani, niin omat tyttäreni ovat kumpikin olleet varsinaisia enkeleitä eikä poikakaan äitinsä tasolle päässyt. Jossain olen siis onnistunut tai sitten minua on vaan onnistanut.

Aina välillä kaupungilla kulkiessa mielessään iloitsee omien lastensa fiksusta käyttäytymisestä. Ei ole ollut huolta liiallisesta alkoholin käytöstä, nuorimmainen on pysynyt erossa tupakastakin. Ja nyt sitten pitää koputtaa puuta (eli omaa päätä) ja toivoa, että pahat tavat eivät ilmaannu nurkan takaa. Enkä nyt ollenkaan elä siinä harhaluulossa, etteikö jotain luvatonta tai ei-toivottua toimintaa tapahtuisi selkäni takana. Nuoruuteen kuuluu rajojen koettelemiset ja muut. Kunhan vain eivät telo itseänsä tai tee jotain niin typerää, joka vaikuttaa koko heidän loppuelämäänsä.