"Laihat lauseet"

Ei irtoa yhtään mitään älykästä näin wappuaattona. Uni painaa silmiä ja siideri, jota lipittelen, ei suinkaan virkistä vaan lisää väsymystä. Nyt ei voi muuta kuin toivoa virkeämpää toukokuuta. Nähdään!

"Senat Sakaisin"

Tänään on niin väsynyt olo, että hyvin voisi senatkin mennä sakaisin.

Kerran nuorena tyttönä olimme menossa nukketeatteriryhmämme kanssa esiintymään Forssaan ja Ypäjäntien peltoaukealla tuuli tarttui auton kattotelineelle sidottuun raamiin eli särmiin, jonka takaa esityksissä niitä nukkejamme heiluttelimme. Raamit lensi ojaan. Mahdolliset vahingot tarkastettiin ja todettiin riimien olevan rakki. Ihan näillä sanoilla.

Silloin syynä oli pienimuotoinen paniikki edessä olevan esityksen onnistumisesta rakkinaisilla riimeillä. Tänään syynä olisi vain ja ainoastaan tämä väsymys, joka johtuu pitkästä työmatkasta ja huonosti organisoidusta kotielämästä. Siihen on tultava muutos. Näin jo miehen kanssa sovittiin, että viikonlopun aikana mietitään, miten tämä elämä tästä lähtien organisoidaan, jotta voisin ihan oikeasti käydä töissä ja nauttia elämästäni. Tämä ensimmäinen työviikko on ollut yhtä kaaosta!

"Sileää pintaa"

Meinaan lentopallossa. Siis sileää pintaa. Kuten niin monena muunakin keskiviikkona, tänään pelasin lentopalloa. Ei vaan ollut tänään paras ilta. Silmät vuotaa vettä koko ajan (kiitos vaan siitepölyt) ja tänään painoi myös väsymys. Kuka käski lähteä töihin aamuyön junalla?

Kokeilin tosiaan miten sujuu työmatkailu junalla, joka lähtee Turun rautatieasemalta kello 5.44. Oikein mukavasti sujui. Heräsin juuri sopivasti vähän ennen Espoota, joten ehdin vielä nauttimaan omenaisen aamupalan ennen Pasilaa. Mutta en aio tästä joka aamuista rutiinia tehdä.

Tänään kiinnitin huomiota siihen, miten monella on fleece-peitot mukana repussa. Sen alle he vetäytyivät nauttimaan aamuntorkuista. Fleece-peitto on ihanan sileää pintaa, jonka alle voisin itsekin kääriytyä. Pitää ottaa harkintaan.

"Kun nainen haluaa"

Ja minähän haluan siinä missä moni muukin nainen. Milloin mitäkin.

Tänään seurasin sivusta, kun eräs nainen halusi ilmeisesti joko näyttää nuoremmalta kuin on tai muuten vain välttää käyntiä optikolla. Aina kun kännykkä ääntelehti ja ilmoitti viestin saapumisesta, kännykkä nostettiin nenälle ja sellaisten puolikkaiden silmälasien yli luettiin viestin sisältö. Jossain vaiheessa ajattelin kysyä, että tarvitseeko rouva liinaa, jolla voisi pyyhkiä nenän jäljet kännykästä.

Minäkö ikävä ilkeä nainen? Kyllä! Pakkohan sitä on jotain hupia näille pitkille työmatkoille keksiä. Vasta kaksi päivää takana ja olen jo kehittänyt kanssamatkustajien tarkkailusta itselleni harrastuksen. Esimerkiksi tiedän vastaisuudessa varoa tätä nenällä lukijaa, sillä ei meinannut pokka millään pitää siinä vieressä istuessa. Kuin myös tiedän varoa Salosta kyytiin nousevaa ulkomaalaista nuorta miestä, joka kuuntelee kuullokkeilla musiikkia niin lujaa, että vieressä istujan tanssijalkaa alkaa vipattamaan.

Tänään halusin myös käydä rääkkäämässä itseäni. Suoraan junasta 75 minuutin cycling-tunnille. Sen jälkeen oli taas kaikkensa antanut mutta niin taivaallisen ihana olo. Jaksaa taas pari päivää lepuutella takapuoltaan junan penkeillä!

"Mikään ei muutu"

Ensimmäinen työpäivä takana. Aloitin samalla vakituisen suhteeni VR:n kanssa. Aamulla juna saapui Pasilaan vain 5 minuuttia aikataulusta jäljessä. Iltapäivällä (kello 17 ja jotain) heti junaan päästyäni kuulin kanssamatkustajilta uutisen: vain hetki sen jälkeen kun kyseinen juna lähti Helsingin rautatieasemalta, toinen juna tipahti raiteilta ja liikenne pääradalla on poikki (sama YLEn kertomana).

Jippii, VR ei petä (lue: mikään ei muutu) - mikään ei ole niin epävarmaa kuin junalla matkustaminen.

Hieman huumoria matkaan myös mahtui. Kanssamatkustajat lähistöllä keskustelivat tietenkin uutisesta ja yksi herrasmies väläytti, että solidaarisuuden nimissä pitäisi liikenne rantaradalla keskeyttää, jos kerran pääradallakaan ei liikennöidä. Hauska ajatus - sinänsä. Minkähänlaisella kuulutuksella tästä matkustajille kerrottaisiin - jos kerrottaisiin, sillä VR:hän on saanut moitteita myös tämän päiväisen tapahtuman tiimoilta huonosta tiedottamisesta. Samainen herrasmies myös tuumasi "varsinainen unelmahomma - töissä VR:n PR:ssä".

Odotan mielenkiinnolla huomista päivää ja suhteemme toista päivää.

"Kun musiikki soi"

Se on kuulkaa sellainen juttu, että nykyään kun musiikki alkaa soida, alkaa meikäläisen lanteet kummasti vispaamaan. Vuosi sitten vannoin kiven kovaan, ettei meikäläisen lanteisiin saa eloa sitten millään. Ja nykyään - jo liikkuu ja keikkuu.

Sunnuntai-iltaiseen tapaani tepastelin tanssitunnilla tänäänkin. Herrijee, että siitä on alkanut ihan tosissaan pitää. Eilen illalla huomasin, että lanteet keinuu myös silittäessäni, jos taustamusiikkina sattuu soimaan oikein mukaansatempaava kappale. Niin että älkää ystävät hyvät ihmetelkö, jos tulen vastaan lanteet keikkuen. Päässäni todennäköisesti soi musiikki - joko virtuaalisesti tai kuulokkeiden avulla.

"Halu hyvään"

Tuonkin voi ymmärtää niin monella tavalla.

Aamulla Shape-tunnilla yhdenlainen halu hyvään syntyy siitä ihanasta tunteesta, kun laittaa itsensä peliin ja ylittää itsensä isommilla painoilla ja sarjojen loppuunsaakka viemisellä. Periksi ei anneta - prkl - siitä keskusteltiin vielä pukuhuoneessakin.

Iltapäivällä toisenlainen halu hyvään syntyi siitä, että oli ihana käpertyä armaan viereen sänkyyn ja lukea hyvää kirjaa - kunnes nukahdin päiväunille. Viime aikoina näitä kahdenkeskisiä lukuhetkiä on ollut aivan liian vähän.

Illansuussa iski todellinen halu hyvään. Onneksi kaapissa ei ollut mitään herkkuja enkä päästänyt miestäkään ostoksille vaan vetosin niihin kohonneisiin kolestroliarvoihin "jos en minä niin et sinäkään" tyylillä. Mutta jos kaapissa vaan olisi edes keksin puolikas ollut, se olisi kyllä kadonnut parempiin suihin. Sen verran kova halu yllätti.

Illalla iski vielä yksi halu hyvään. Katsottiin yhdessä yksi elokuva. Voi mitä olisinkaan tehnyt, jos kaapissa olisi ollut edes popcornia paahdettavaksi - mutta ei, elokuvakin piti katsoa tyhjin suin.

"Haava"

Sormessani on jälleen haava. Taloyhtiön postilaatikot ovat erittäin teräväreunaisia ja jos postia hakiessaan ei ole varovainen, saa varmasti verta vuotavan haavan käsiinsä. Tällä kertaa oikean käden etusormesssa on pahan näköinen jälki: pala ihoa puuttuu ja kauhia punoitus siinä ympärillä. Ei kiva.

Haava olisi voinut tulla myös aamun operaatiossa. Kävin henkisenä tukena, kun tyttäreni kävi leikkauttamassa kollikissansa vähemmän miehiseksi yksilöksi. Koko operaatio sujui yllättävän rauhallisesti: sekä kissan että tyttären osalta. Kissa-parka ei ymmärtänyt pistää hanttiin eikä näin ollen suurempia haavoja syntynyt.

Iltapäivällä kävin salilla SatsShapePulse tunnilla ja pieni haikeus kaiversi mieltäni. Jatkossa en taida pystyä ainakaan kevään aikataulun mukaisilla tunneilla käymään. Se on Helsingissä työskentelyn sivuvaikutus, joka aiheuttaa varmasti pahoja vieroitusoireita. Sydän verta vuotaa vai mitä tässä kuuluisikaan oikein sanoa. Huomenna menen aamun Shape-tunnille. Varhainen lintu madon nappaa vai miten sitä sanotaankaan.

Tästä viikosta tuli pitkästä aikaa taas cycling-vapaa viikko. Ei siis yhtään, ei ainuttakaan cycling tuntia, vaikka olen siihen lajiin ollut pahasti koukussa jo pidemmän aikaa. Tekee kuulema hyvää kuntoilla erilaisilla viikko-ohjelmilla ja nyt, kun olen päässyt muidenkin lajien makuun, ei viikko ilman cyclingiä tunnukaan enää kovin pahalta. Yllätys tämä on ollut itsellenikin. Mutta positiivinen sellainen.

"Sanansa mittainen mies"

Mies lupasi pitää muutaman (talvi)lomapäivän. Sanansa mittainen mies. On ottanut rennosti tämän ensimmäisen lomapäivänsä: maannut sohvalla katsellen televisiota, maannut sängyllä lukien kirjaa, istunut koneella pelaten pasianssia ja piipahtipa kanssani ostoksilla. Hieno homma!

Sanansa mittainen mies
ei sanoilleen tarvitse selittäjää
Sanansa mittainen mies
lupaa vain sen, mitä luvata voi
Ei tyhjät sanat silloin suussa soi 

A. Sirkesalo

"Koti-ikävä"

Päivä oli aivan kerta kaikkisen loistava. Olin hyvällä tuulella. Asiat tuntuivat sujuvan oikein mallikkaasti. Sitten musteni: illan lentopallovuorolla iski suunnaton koti-ikävä. Ketutti niin suunnattomasti, että olisin mielelläni lähtenyt kotiin siltä istumalta kun suurin ketutus alkoi. Jäin kuitenkin kentälle hammasta purren. Ei olekaan pitkään aikaan kadonnut hyvä tuuli niin nopsaan.

Onneksi kotimatkalla alkoi sitten hyvä tuulikin palata ja aiempi ketutus alkoi itsestänikin tuntua naurettavalta. Toki hetken piti istua kotona ennen kuin ketutus oli täysin poissa. Todella harmillista, että lempiharrastuksen parissa voi saada itsensä pahalle tuulelle. Salillakin on yksi cycling-ohjaaja, joka saa vereni kiehumaan. Kävin hänen tunneillaan ja tulin niiltä niin prkl:n kiukkusena ulos, että päätin lopulta välttää kyseisen ohjaajan tunteja. Liikunnan on tarkoitus saada minut rentoutumaan ja hyvälle tuulelle, ja jos tunnin loputtua tekee mieli kuristaa tunnin ohjaaja, voisin väittää, ettei rentoutumista ole tapahtunut.

Aamupäivällä kävin salilla core-tunnilla. Siitähän se hyvä fiilis oikein potkua saikin, kun totesin, että kehitystä on tapahtunut ja monet liikkeistä sujuu jo meikäläiseltäkin. Herri jee - olen löytämässä kauan kadoksissa olleet ja erittäin syvälle piiloutuneet vatsalihakseni. Ehkä niilläkin oli koti-ikävä ja haluavat nyt näyttää minulle olevansa jälleen kotona.

Pääasia, että olen nyt omassa kotona ja mieli on hyvä. Kohta painan pään tyynyyn ja näen toivottavasti kauniita unia. Aamulla tiedossa on puolen tunnin rentouttava hieronta ja loppupäivälle ei ole mitään ohjelmaa suunniteltuna. Voin ottaa rennosti! Ihanaa.

"Sikamakee"

Hieno päivä, johon mahtui monta sikamakeeta juttua.

1. Aamulla työhöntulotarkastus. Iloinen uutinen: huumetestin tulos oli jo tullut (vaikka veikkailtiin, että venyy ensi viikkoon)
1. Tulos oli negatiivinen.
2. Verinäyte piti antaa labrassa.
1. Hoitaja löysi suonen ja iski kerralla oikeaan kohtaan. Aina näin onnekkaasti ei ole todellakaan käynyt.
3. Työterveyslääkärillä sattui olemaan vapaa aika tälle aamupäivälle.
1. Pääsin joustavasti koko rumban työterveyshoitaja-laboratorio-työterveyslääkäri kerta käynnillä
2. Tuomio: työhön sopiva.
4. Lounas entisten työkavereiden kanssa intialaisessa ruokalassa. Nami nami.
5. Aivan mielettömän hyvä Shape-tunti salilla. Olo oli taivaallinen sen jälkeen.
6. Palkitsin itseni Maraboun sveitsinpähkinä levyllä - hyvä päivä, hyvä palkinto.

Tänään oli siis todella sikamakee päivä. Näitä voisi olla useamminkin.

"Mä tuun kotiin"

Kun tulin illalla kotiin salilta, ruokapöydällä oli viesti "Olen X:ssä N:n kanssa. Tulen kotiin klo Y. PS: olen syönyt". Tytär oli lähtenyt liikenteeseen kaverinsa kanssa ja jätti minulle viestin. Hienosti toimittu! On aina kiva tietää, missä lapsi liikkuu, kenen kanssa ja koska on kotona jälleen. Enpä tainnut itse tuossa iässä olla noin auliisti kertomassa omille vanhemmilleni missä liikun ja kenen kanssa.

Itsekin olen usein salilla ja ilmoittelen kyllä etukäteen koska suurinpiirtein tulen kotiin. Aina olen tullut - suurinpiirtein ilmoittamaani aikaan. Kuka sitä nyt ei kotiinsa tulisi.

"Pikkuihminen"

Tänään olimme erään 'pikkuihmisen' rippijuhlissa. Kyseinen nuori mies on syntynyt samana vuonna kuin nuorimmaiseni. 'Pikkuihmiseksi' häntä ei voi sanan varsinaisessa merkityksessä sanoa, mutta koko ikänsä hän on ollut hyvin pienikokoinen. Oli hienoa nähdä, miten hieno nuori mies siitä pikkupojasta on kuoriutunut.

Juhlapäivän kunniaksi aurinkokin laittoi parastaan. Ulkona ei kuitenkaan tarjentunut oleskella kylmän tuulen takia. Harmi. Vaikka ei juhlapaikan pihakaan ollut vielä parhaimmassa loistossaan. Mutta meidänpä pihalla krookukset kohta kukkivat nurmikolla ja tulppaanit kukkapenkissä. Minä olen ihan oikeasti istuttanut krookuksen sipuleita nurmikolle satunnaisiin kohtiin ja nurmikko näyttää joka kevät kauniilta, kun vihertävän nurmikon seasta kurkistelee iloisen värisiä krookuksia. Pitänee ottaa kuva, jahka muutama sieltä kukkaan asti ehtii.

"Turistit"

Kerrankin pitää olla tyytyväinen, ettei ole juuri nyt etelän lomalla. Turisti parat ovat jääneet jumiin Islannin tulivuoren purkauksesta leviävän tuhkan aiheuttaman lentokiellon takia. Tosi tyytyväinen myös siihen, ettei mies ole juuri palaamassa Intiasta työmatkalta. Nyky-yhteiskunta toimii juuri oikeaan aikaan juuri oikeaan tarpeeseen periaatteella ja Euroopan laajuinen lentokielto kieltämättä pistää yhteiskunnan sekaisin. Toistaiseksi suurin haloo on noussut lentomatkustajien tilanteesta, mutta kyllä lentokielto vaikuttaa myös tavarakuljetuksiin. Koskahan siitä aletaan puhumaan? Ehkä sitten, kun on tarpeeksi hehkuteltu turistien kurjaa tilannetta. Onneksi sentään jo sivuttiin työkseen matkustavien ongelmiakin.

"Aika"

Aika, tuo kaikille rajallinen käsite. Miten se kuluukaan niin nopsasti. Tänään kuuntelin linja-autossa, kun kaksi nuorta miestä - toinen nippa nappa alle 20 ja toinen lähempänä 30 - keskustelivat ajan kulumisesta ja iän merkityksestä. Viisaita sanoja koko bussilliselle ihmisiä. Ja siinä kuunnellessa sen sitten tajusin: niin on aikaa kulunut ja 50 vuoden rajapyykki lähenee uhkaavasti. Herrijee - miten tässä näin on päässyt käymään?

Ajan kulumisen näkee aamuin illoin peilistä. (Muina aikoina vältän tuota ikävää totuudentorvea.) Kuka onkaan se väsynyt, rupsahtanut nainen, kun katsoo minua sieltä peilistä. Tänään sentään vähän huijasin ja laitoin hieman kaunistusta eli kevyt meikkaus, mutta mitäpä tuo maalaamisesta paranisi. Mitenkäs sitä sanotaankaan: arpikin tässä naamassa kaunistus ois.

Ajan kulumisen huomaa myös lasten vanhenemisesta. Siitä, miten he lähtevät omille siivilleen ja luovat oman elämänsä. Lasten vanhemisen tiedostaa mutta ei omaa ikääntymistään.

Aika ei myöskään ole aina armollinen. Omalla isälläni todettiin vähän aikaa sitten Alzheimerin tauti. Kukaan ei voi ennustaa, millaisella vauhdilla tauti etenee, mutta se mikä on varmaa, loppuelämän jäljellä olevaa laadullista aikaa tauti vähentää. Isäni äiti kuoli dementiaan, mikä on minun mielestäni sairastuneelle armollisempi. Itse ei tiedosta omaa tilaansa, toisin kuin alzheimerissa. Isäni on vanhentunut muutamassa vuodessa kymmeniä vuosia. Aika ei ole todellakaan ollut hänelle armollinen.

Aika haavat parantaa. Kuka senkin sanonnan on keksinyt? On joitain haavoja, lähinnä henkisiä, jotka eivät tunnu paranevan ajankaan myötä. Ne voivat hetkeksi unohtua ja sitten taas tulla mieleen. Itselleni kävi näin tänään. Ikävä asia lapsuudestani nousi aivan yllättäen mieleeni tänään. Kunpa ei olisi noussut. Kunpa olisin vain unohtanut sen.

Ja nyt on aika mennä nukkumaan. Mies kuorsaa sohvalla väittäen katsovansa televisiota. Ilmeisesti hänellä on läpinäkyvät silmäluomet. Minä otan kirjan ja painan pään tyynyyn. Huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet.

"Tule nyt"

Kävin tänään huumetestissä eli antamassa valvotuissa olosuhteissa virtsanäytteen. Siitä saa ehkä tuntumaa siihen, miltä urheilijoiden dopingtestit tuntuvat. Hätä oli iso, koska oli pitänyt pidätellä jonkun aikaa, mutta sitten kun toinen ihminen seisoo siinä vieressä näyteputket valmiina, menee vähän houkuttelemiseksi "tule nyt". Hurtilla huumorilla siitä selvisi. Tosin tytär oli aivan kauhuissaan kun kuuli, miten näyte annettiin. Lähinnä hän oli kauhuissaan siitä, että joku ihminen oli nähnyt minun salaiset paikat.

Toisekseen hän kauhisteli, olinko testeissä sen takia, että joko käytän huumeita tai näytän tulevan (mahdollisen) työnantajani mielestä nistiltä. Ei muuta kuin lakitekstiä pöytään - vaikka tämä keskustelu käytiinkin jo kertaalleen silloin, kun kävi ilmi, että joudun huumetestiin. Viisitoista vuotiaan on varmasti vaikeaa ymmärtää, mihin kaikkeen sitä elämässään voi törmätä.

Samalla reissulla eksyin elämäni toista kertaa Stockmannin hulluille päiville. Ihan hullua menoa! Eikä siinä vielä mitään - tytär halusi illalla vielä Myllytykseen. "Tule nyt" hoin minä ja "onko meillä kiire" kysyi tytär. Minusta on paljon mukavampi käydä ostoksilla hieman rauhallisimmissa olosuhteissa, mutta menettelihän se näinkin. Ainakin saatiin ostokset suoritettua. Lahja tulevan viikonlopun rippijuhliin oli päällimmäisenä mielessä ja perimmäinen syy siihen, miksi suostuin lähtemään Myllytykseen. Unohdin mainita, etten minä Hulluilta Päiviltä ihan tyhjin käsin kotiin tullut, mutten myöskään sortunut hulluttelemaan.

"Remontti"

Minulla on pari päivää ollut palava halu selvittää, mitä ihmettä noissa pahvilaatikoissa tuolla työhuoneen kirjahyllyn päällä oikein on. Muistan, että ne sinne lykättiin muuton yhteydessä joulukuussa 2006. Ehkä olikin jo korkea aika käydä ne läpi.

Kaksi ensimmäistä laatikkoa täynnä kaikenlaisia kuitteja, kirjeitä ja tiliotteita. Suurimman osan pistin paperin keräykseen: pari verotuspäätöstä ja yhden työtodistuksen (!!!) sieltä pelastin. Kolmas laatikko, se kaikista kauimpana ollut, oli varsinainen löytö. Neljä paria vähän käytettyjä avokkaita!!! Laatikon kyljessä teksti "kesäkenkiä", mutta kukapa sitä tekstiä sieltä seinän puolelta olisikaan aiemmin huomannut.

Kahtena kesänä olen penkonut joka ikisen paikan, jossa kadonneet kenkäni mielestäni olisivat voineet olla. Lopulta annoin periksi ja totesin, että ne on varmaan heitetty pois epähuomiossa. Häkkivaraston olen kääntänyt nurin ainakin kolmesti - yhtenä kesänä siis kahteen kertaan. Tyttärenkin vaatekaappi tuli syynättyä huoneen suursiivouksen yhteydessä vuonna 2008. Kaikki matkalaukut ja rinkat olen tonkinut. Ja koko tämän ajan avokkaani ovat nauraneet partaansa tuolla työhuoneen kirjahyllyn päällä.

Tästä löydöstä innostuneena pistin - jälleen kerran - potterimme "remonttiin". Ensinnäkin, potteri on suljettu tila, joka sijaitsee rappusten alapuolella ja on saanut nimensä - tietenkin - Harry Potterin mukaan. Toiseksi, potteri on tila, jossa säilytetään kaikkea mahdollista kuten kenkiä, olkalaukkuja (joita minulla joitakin on - ne, jotka minut tuntevat, tietävät paremmin), puhtaita mattoja ja juotava pulloja - vain jotain mainitakseni. Nyt siis innostuin ja remontoin eli järjestelin potterin uudelleen siten, että löytyneet avokkaat ovat kauniisti näkyvillä ja helposti otettavissa käyttöön. Tästä luonnollisesti syntyi tarve järjestellä potteria laajemmaltikin ja mm. mieheni myös komea kenkäkokoelma sai häädön. Niille raivattiin tilaa vaatekaapista.

Vielä on yksi urakka jäljellä: tytär saa käydä omat kenkänsä läpi. Niistä todennäköisesti suurin osa joutuu roskiin, mutta en halunnut yksi sitä urakkaa suorittaa. Ettei tarvitse tyttären jälkikäteen sanoa, että äiti heitti pois hyvät kengät!

Kuiteista kenkiin - mutta onpa kirjahyllyn päällä tilaa pölypalloroisten kokoontumiselle.

"Äiti"

Vanhempi tytär kävi tänään suunnittelemassa valmistujaisiaan. Hienoa, että äiti kelpaa avuksi sellaiseen puuhaan.

äiti
sä et voi jättää
mua ilman turvaa
milloinkaan 

A. Sirkesalo

Vaan töihinhän sitä äitikin joutuu niissä juhlissa. Ruokaa pitää tehdä ja leipomuksiakin saada aikaiseksi. Huusholli pitää siivota ja pihakalusteet laittaa. 

Tänään suunniteltiin kutsukortteja ja juhlien menuuta. Tehtiin jo jonkinlaista työn- ja kustannusten jakoa. Seuraavaksi pitää hommata korttitarvikkeita ja järjestää korttitalkoot tuolla meidän yhdistetyssä vieras- ja askarteluhuoneessa.

On se vaan niin hienoa, kun edes joku valmistuu. Minusta alkaa tuntua, että minen valmistu koskaan. Gradu on ihan kertakaikkisen jymähtänyt ja  oikein öyköttää pelkkä ajatuskin sen parissa puurtamisesta. No, vielä se päivä nähdään, että se on kirjoissa ja kansissa. Meikäläisen sisulla se viedään komeaan finaaliin ja piste. (Vain vaatimattomuuteni estää minua ennakoimasta kuinka komeaan.)

"Mielenrauhaa"

Jos kaikki aistit turtuu
ei voi mikään järkyttää
Ihmismielen padot murtuu
kun se viedään pimeään 

A.Sirkesalo

Mielenrauhaa tässä jo tarvitaankin. Tämä on taas yksi niistä päivistä.


Päiväpostissa tuli 3 kirjettä.

1. Vihdoinkin saan luvatun apurahan - maksetaan 15. päivä (YES!YES!YES!)
2. Verotuspäätös ja roima lisävero (KIROSANA), vaikka erikseen vielä kävin viime vuonna lasketuttamassa tulot ja menot ja veroprosentit kohdilleen. Onneksi on maksuaikaa, niin että ehtii keräämään rahat kasaan.
3. Työsopimuksen esisopimus tuli allekirjoitettavaksi, paitsi että en minä sitä voinut allekirjoittaa, kun siinä oli ihan joku muu nimi kuin meikäläisen. Mikä vielä voi mennä mönkään tässä oletetussa uuden työn vastaanottamisessa?!?!?! Kirjekuoren päällä oli minun nimeni, käsinkirjoitetussa saatteessa oli minun nimeni, esisopimuksen ensimmäisellä sivulla oli minun nimeni, MUTTA sopimuksen allekirjoittajana en sitten enää ollutkaan.

Ole tässä sitten tyynen rauhallinen. Toisaalta, kyllä tämä minua suorastaan naurattaakin. On suoranainen ihme, jos tästä työsopimus vielä joskus syntyy. Kun jo nyt melkein kaikki mahdollinen on mennyt pieleen tai ollut vähällä mennä pieleen. En enää pysty ajattelemaan tätä asiaa ilman että hymy pyrkii väkisinkin pintaan. Tämä on kuin jossain piilokamerassa. Joskus tuntuukin, että elämäni on yhtä piilokameraa!!!

Jos nauru todella pidentää ikää, minen kuole ikuna. Hetki hetkeltä alkaa meinaan naurattaa enemmän ja enemmän.

"Jouten"

Eikös sunnuntaisin kuulukin ottaa rennosti, olla jouten. Niin toimin tänään. Aamupäivän katsoin digiboksista pari tallennetta, iltapäivällä datasin (huomatkaa nuorisotermin käyttö), illalla kävin tanssahtelemassa ja venyttelemässä ja nyt iltamyöhällä jälleen dataan. Todella joutilas päivä!

Harmi, että tuli oltua jouten koko päivä. Ulkona olisi ollut aivan loistava ulkoilupäivä. Häpeä oli jättää se käyttämättä. Kirjahyllyssä on yhä lukemattomia kirjoja, mutta niitäkään en tänään avannut. Vilkaisin kyllä ohimennessäni.

Nyt on kovin raukea olo. Jos jouten olosta tulee näin raukea olo, kannattaisi jouten olla useamminkin.

"Suu selittää"

Suu selittää
sekavia lauseita puhuu pää
Suu selittää
ei tarinoihin päätä, häntää jää

A. Sirkesalo

Tämän päivän lentopalloturnauksessa joukkuekaveri sai pallosta silmäänsä. Taisi tuntua muuallakin päässä, koska seuraavalla tauolla kysyi ainakin kolmeen kertaan, kuinka monta joukkuetta on turnauksessa. Ja kun oli juuri selitetty, niin kysyi sitten taas, että kuinka monta kaiken kaikkiaan. Hymyilytti. :) Mutta ei tainnut sentään suurempaa vahinkoa käydä, kun tuntui juttu muuttuvan hetki hetkeltä loogisemmaksi.

Turnaus oli ja meni ja turpiin tuli. Minä istuin vapaaehtoisena vaihtopenkillä suurimman osan aikaa, kun oli niitä muita innokkaita. Toki minulle tilaisuutta tarjottiin, mutta annoin parempien pelata. Sitä paitsi ennen viimeistä lohkopeliä onnistuin niksauttamaan vasemman polveni jotenkin niin että piti istua tunnin verran polvi kylmäpakattuna. Viimeiseen peliin uskaltauduin kuitenkin mukaan eikä polvi pettänyt uudestaan kuin vasta pukuhuoneessa.

Vitsit että minusta olisi mukava pelata lentopalloa. Mutta kun ei taidot oikein riitä eikä yksi reilu tunti viikossa oikein riitä taitojen kohennukseen, kun kuitenkin perustaidot on hanskassa. Uskoakseni. Pelaisin myös mielelläni pesäpalloa, mutta en uskalla. Vasen polvi on operoitu ja ennen sitä operaatio tipuin suorilta jaloilta pesäpalloharjoituksissa, kun polvessa jokin petti. Olisi pitänyt lopettaa siinä kohtaa, kun ensimmäisen kerran tipuin suorilta jaloilta lentopalloa pelattaessa...

Pesäpallon pariin en ole operaation jälkeen uskaltautunut. Lyödessä tulee sen verran kiertoliikettä vartaloon, että pelottaa polven kiertyminen ja mielikuva siitä kauheasta kivusta, joka tiputti lattialle aikoinaan, on niin vahvana mielessäni, että olen toistaikseksi saanut pidätellyksi enkä ole kentälle ängennyt. Harmi sinänsä, kun syntyperäisenä loimaalaisena pesäpallo on jotenkin verissä. Mutta ei sitäkään kannata verissä päin käydä harrastamaan.

Huomenna taas normisunnuntai - onneksi. Jos polvi ei enää aamulla ole arka, niin illalla menen tanssahtelemaan ja venyttelemään. Ja jos polvi on arka, niin luulenpa meneväni silti, mutta polvi vahvasti pakattuna. Kuten olen aiemminkin todennut - kuntoilu on kuin huumetta!

"Melkein onnellinen"

Melkein voisin kuvailla olotilaani melkein onnelliseksi. Itsestänikin tämä on melkoisen omituinen olotila.

Eniten onnellistaa (onko tuollaista sanaa olemassakaan?!?!) saamani sähköpostiviesti: työsuhteen esisopimus on laitettu perinteiseen postiin.Sen sitten allekirjoitan ja toimitan työnantajalle - ja voilá: kirjallinen (melkein) työsopimus on plakkarissa.

Vähiten onnellistaa Raision TE-keskuksen antama lausunto: minulla on liian vähän opintojen rinnalla suoritettua työtä, jotta olisin oikeutettu työttömyyspäivärahaan. Olen siis päätoiminen opiskelija, joka omatoimisesti hakee töitä. Ja on jo (melkein) saanutkin. Mutta se mikä tässä onnellistutti, oli se ajatus, että siksihän minä työttömäksi työnhakijaksi ilmoittauduin, kun koin, ettei opiskeluni ole enää päätoimista ja olisin valmis jo töihin. Ja opiskeluni on ollut nimeen omaan ja ainoastaan päätoimista, jotta olen saanut rauhassa viedä niitä eteenpäin. Opintopisteitä on kasassa ilman keskeneräistä graduakin 298. Se on aika paljon, kun gradusta ja gradusemmasta tulee vielä 44 opintopistettä ja maisterille riittää 300. Mutta hei - kun ei kerran ole gradua laitettu kirjoihin ja kansiin, niin täysipäiväinen opiskelijahan sitä on. Joten ei nyt muuta kuin apinan raivolla täysipäiväisesti opiskelemaan vielä nämä jäljellä olevat päivät ennen (oletettua) työhön menoa.

Olen myös melkein onneton. Laskeskelin, paljonko minulla ihan oikeasti on asuntolainaa ja muuta velkaa. Huh, huh. Olisi kannattanut laskea aikaisemmin, niin olis jäänyt muutama luottokorttiostos ehken tekemättä. Ei sinänsä, että hätää olisi, varsinkin nyt kun olen (melkein) saanut töitä. Jostain näet luin, että velkaa ei saisi olla kuin korkeintaan kahden vuoden bruttotulojen verran ja sen rajan minä alitin kevyesti oletettujen vuositulojeni kanssa. Mutta kun lainan lyhennykset menee yhdeltä tililtä ja muut luotot menee toiselta tililtä ja vielä eri päivinä, niin on jäänyt kertakaikkisesti kokonaiskuva hahmottamatta. Sitä paitsi kun maksaa tietyn suuruisen lyhennyksen, on tyytyväinen eikä tule tarkistaneeksi kokonaiskuvaa. Mutta nyt on hahmotettu ja siitä sitä sitten tulin melkein onnettomaksi. Varsinkin kun olen vielä tällä hetkellä (melkein) rahaton. (Katso myös "mulla-ei-oo-rahaa"). Mitä opin: pidän tarkkaa kirjaa seuraavat vuodet, jotta asuntolainakin tulee kuitatuksi ennen eläkeikää. ;)

Nyt pitäisi mennä nukkumaan, sillä huomenna menen (melkein) munaamaan itseni ja muut lentopalloturnaukseen. Osallistun siihen keskiviikkoisen lentopalloporukan kanssa ja me olemme mitä suuremmassa määrin varsin sekalainen seurakunta varsin laajalla osaamisen kirjolla. Mutta jos siellä on edes melkein hauskaa, niin se kannattaa. Sitä paitsi - toisten pelaamista on hauska katsella.

"Kiire"

Sä voisit vähän tahtii hidastaa
mut sullon kiire, aina kiire 

A.Sirkesalo

Ei ole viime aikoina ollut kiire. Tänään iski ajatus, että kohta on. Kohta on kiire koko ajan. Olen aina menossa ja kiireissäni - siis jos työsopimus tulee allekirjoitetuksi.

Työsopimusta ei siis ole vielä allekirjoitettu, kun puuttuu niitä erinäisiä testejä. Silti esimerkiksi miehelleni on soitettu , että minun tiedetään olevan menossa töihin yritykseen x. Alkaa ahdistaa. Kahdestakin syystä. Olenko jo nyt leimautunut "mieheni vaimoksi" (eli merkittävin meriittini on avioituminen mieheni kanssa)? Onko kukaan miettinyt, että työsopimuksen voi jättää allekirjoittamatta sekä työnantaja että työntekijä? 

Ensimmäinen ahdistus on ymmärrettävissä paremmin, jos tietää mieheni työpaikan ja minun (mahdollisen) tulevan työpaikkani asiakassuhteesta.  Voimme siis tulevaisuudessa olla saman pöydän ääressä toinen asiakkaan toinen toimittajan roolissa. Melko hämmentävää - eikö totta.

Toinen ahdistus on - ei varmaankaan ymmärrettävissä, mutta selitettävissä nykyisen pessimistisen elämänasenteeni kautta. Työsopimusta ei ole allekirjoitettu, koska en ole vielä täyttänyt kaikkia työsuhteen ehtoja. Entä jos minä itse muutan mieleni? Mitä tahansa voi tapahtua! 

Ja sitä paitsi, mikä helkkarin kiire siellä tulevassa (mahdollisessa) työpaikassani on levitellä tätä vielä keskeneräistä asiaa.

"Pelkkää kuvitelmaa"

Niin tuli jälleen todistetuksi oikeaksi, että minä vain kuvittelen osaavani pelata lentopalloa. Illan vuorolla ei mikään, EI YHTIKÄS MIKÄÄN, mennyt hyvin. Ja viikonloppuna pitäisi osallistua lentopalloturnaukseen. Tämän alemmas en voi enää vajota!

No se on pelkkää kuvitelmaa
Pilviä hipoo pää
Se on pelkkää kuvitelmaa
Ei yhtään enempää

A.Sirkesalo

Muutoin oli hyvä päivä. Kävin aamulla kampaajalla ja pää sai taas uutta väriä. Sitten kävin passikuvassa, joka tällä kertaa onnistui mallista huolimatta niinkin hyvin, että kehtaan sentään passia tulevaisuudessa näyttää. Ajokorttikuva on niin kertakaikkisen kamala, että itseänikin pelottaa ajatus siitä, että sen näköiseen naiseen törmäisin pimeällä.

Ja kun kerran uusi passikuva oli kukkarossa, pitihän se mennä passikin uusimaan. Naimisiin mennessä kun en uusinut passia, kun neuvoivat, että kannattaa uusia vasta sitten, kun on tiedossa tarvetta. Sormenjälkien ottaminen oli mielenkiintoista. Ei ollenkaan mustetta sormissa tms. Sormenpää vain laitettiin lukijalaitteeseen ja homma oli siinä.

Ja kun oli uusi passi anottu, virkistin itseäni lounastamalla vanhan työkaverini (ja kummityttöni äidin) kanssa syöden varsin maittavan aterian Raision Rossossa. Niitä juttuja kun kuunteli, ajattelin miten viisas olinkaan, kun lähdin siitä työpaikasta jo yli kymmenen vuotta sitten. Mutta se olkoon oma tarinansa se.

Päivän kruunasi lentopallon jälkeen nautittu siideri. Halusin päästä maistamaan, miltä maistuu GoldenGapin uutuus Mango-Meloni Light Siideri. No jaa - onhan tuo nyt sitten maistettu. Pelkkää kuvitelmaa, että sellainen siideri voisi olla suurikin nautinto, mutta menihän tuo alas kakistelematta.

"Naispaholainen"

Samperin naispaholainen, kun torkkuu niin, ettei muista blogiansa päivittää. Lipsahti väärän päivän puolelle - nyt harmittaa.

Jos joku tietää/muistaa Monkin  - tuttu tv:stä - ja jos vielä tuntee minut, tietää mitä yhteistä meillä, siis minulla ja Adrian Monkilla. Paljon! Tämä on taas yksi osoitus: jos olen päättänyt päivittää blogia joka päivä ja päivitys venyy yli puolen yön, on harmonia rikottu ja päiväni pilalla. Käsiä en sentään desinfioi, mutta muutoin kärsin kuten Adrian.

Toisaalta voin olla naispaholainen. Sanon mitä sattuu ja välillä sattuu itseeni, välillä toisiin. Mutta sitä en sentään tunnusta, että joku olisi antanut minulle pikkusormen ja minä olisin vienyt koko käden. Pois se minusta.

Televisiosta tuli aikoja, aikoja sitten eli kutakuinkin 80-luvulla sarja nimeltä Naispaholainen, jota katsoin lumoutuneena. Samanniminen ja ilmeisesti saman tarinan kertova elokuva minulla on näkemättä, mutta eiköhän sen saa hoidetuksi. Luulisi, että leffa jostain vuokraamosta tms. löytyy. Vasta sitten elämäni on täydellistä.

Viimeisimmän lauseen on tarkoitus olla suuri vitsi. Kenelläkään tuskin yhtä omituista huumorintajua kuin minulla, joten annan anteeksi sen, ettei kukaan naura.

"Hiljennä Siiri"

Jos nimeni olisi Siiri, tämä laulu olisi kuin tehty minulle - ainakin tänään.

Hiljennä, Siiri tai sun mopo karkaa
Jos otat liikaa kierroksii niin se leikkaa kii
Hiljennä Siiri – ota minut kyytiin,
ei näitä maisemii tarvi noin kiirehtii 

(A.Sirkesalo) 

Oli melko lailla lähellä etten polkenut itseäni hengiltä tänään - siis vain kuvaannollisesti. Pari päivää on ollut tukkoinen olo - mistä siis kiitän lepän siitepölyä - mutta polkemaan piti päästä tänään. Vetäjänä päivän 55 minuutin tunnilla ehdoton suosikkini Katja. Ja jos Katja sanoo, että "kyllä sinä jaksat - ota itsestäsi kaikki irti - anna mennä" niin minähän uskon ja annan mennä. Viimeisessä työkappaleessa tänään tuli sitten seinä vastaan. Vaikken ihan maksimisykkeille mennytkään, niin mopo meinasi karata. Herttileijaa sentään. Alkoi yhtä äkkiä ikään kuin puristaa rinnasta ja hetken aikaa jo kuvittelin, että on pakko hypätä pyörän päältä pois ja saada jostain happea. Mutta menihän se ohi, kun hieman (lue: PALJON) höllensin vastusta ja rauhoitin tahtia. 

Miten olisi mahtanut käydä, jos taju olisi mennyt. Minähän olen niissä polkimissa kiinni klosseilla, joten pyörä olisi luonnollisesti tullut mukanani - mihin ikinä olisinkin sitten tuupertunut: etuoikealle tai takavasemmalle.

Olen ollut oikein ymmärtäväinen ja pysytellyt salilta pois, jos olo on ollut vähänkään sairaan oloinen. Allergista nuhaa minulla on pitkin vuotta ja silmien vetisyys nyt mitään sairastelua ole. Ehkä tämä epätavallisen tukkoinen olotila olisi kannattanut tulkita sairauden kaltaiseksi olotilaksi ja ottaa alusta alkaen tunti rauhallisesti. 

Lupaan tästä lähin ottaa rauhallisesti näinä pahimpina allergian hetkinä. Mutta salia en jätä. Mitenkäs se vanha mainos menikään: kahta en vaihda (ja niin edelleen)...

"Sä jaksat tanssii"

Niinpä - minä jaksan tanssia. Minä, joka en koskaan uskonut hurahtavani tanssiin. No, olenhan minä nuorena käynyt kunnon lavatansseissa mutta ikinä koskaan milloinkaan tanssillisille liikuntatunneille osallistunut. Ei todellakana. Ja nyt sitten - sunnuntain tanssitunti on MUST (joka kahden viikon päästä jää väliin erään nuoren miehen rippijuhlien takia) ja maanantain afroonkin on mukava päästä. Paitsi että huomenna ei ole afro-tuntia, joten huomenna poljetaan.

Muutakin mukavaa tähän sunnuntaihin kuuluu. Naamakirja - joka kertoo kaiken - paljasti sukumme lisääntyneen potralla pojalla. Serkkuni poika tuli isäksi tänä sunnuntaina aamupäivällä. Voi miten hienoa! Todella upeeta! Serkulleni tämä oli ensimmäinen lapsenlapsi ja voin vain kuvitella, kuinka täpinöissään hän on. Niin olisin minäkin, jos tulisin mummoksi. Äidilläni oli minun ikäisenä jo yksi lapsenlapsi - oma poikani. Ja syksyllä tulen siihen ikään, että hänellä lapsenlapsia oli jo kaksi.

Tottahan toki minä haluan tulla mummoksi, mutta toivon, että odottavat vielä tovin. Ei niin, ettenkö itse tuntisi olevani valmis, mutta toivoisin lapsillani olevan asiat mallillaan ennen kuin tekevät minusta mummon. Vanhin lapsista opiskelee ensimmäistä vuotta ammattikorkeassa. Keskimmäinen valmistuu lähihoitajaksi, mutta on toistaiseksi saanut vain sijaisuuden kesän ajaksi. Nuorimmainen toivottavasti saa peruskoulun päättötodistuksen ja jatkaa opiskelemaan. Joten ihan vielä ei olisi paras sauma, mutta toisaalta, jos elämä tuo sellaisen uutisen mukanaan, niin sitten sen kanssa eletään. Asiat järjestyy.

Näissä tunnelmissa on mukava mennä nukkumaan oman kullan viereen. Hän jo lähti edeltä uusi lukematon kirja kainalossaan, mutta saattaapi olla, että on nukahtanut kirjan viereen. Itse luin kyseisen kirjan tällä viikolla ja se oli hyvä.

"Missä betoni kasvaa"

Missä betoni kasvaa, siellä ei kasva leppä. Ja sinne minä haluan. Olen pari päivää ihmetellyt, kun silmät kutiaa ja nenä vuotaa. Tänään tarkistin sitten vihdoin ja viimein, että onko jo nyt mukamas jotain siitepölyä ilmassa (siitepölytiedote).

Maan etelä- ja länsiosiin on kulkeutunut  lepän ja pähkinäpensaan siitepölyä. 

Eteläiset virtaukset tuovat runsaasti siitepölyä edelleen maahamme, 

mahdollisesti jopa Pohjois-Suomeen vähäisissä määrin.
Paikallinen kukinta ei vielä ole alkanut, 

mutta saattaa alkaa pääsiäisen aikana eteläisimmässä Suomessa.

© Aerobiologian yksikkö, Turun yliopisto,  2010

Olen jälleen kerran siis myöhässä allergialääkitykseni kanssa! Kaivelin lääkekaappia ja löytyihän sieltä apua pillereiden ja silmätippojen muodossa. Mutta päivän pyöräily salilla jäi väliin kauhian niiskutuksen ja vuotavien silmien takia. Onneksi iltaa kohden olo parani ja olen toiveikas, että huomenna uskallan mennä tanssimaan ja venyttelemään.

Toinen kirvelykausi on edessä pujon kukkiessa. Ja koska asumme "keskeneräisellä asuntoalueella", on ympäristömme täynnä pujoa. Siis ihan kaikkialla! Joinain vuosina olen sitä yrittänyt nyhtää irti, mutta kovin on epätoivoista puuhaa yhden ihmisen siistiä ympäristöä tuosta kavalasta allergian aiheuttajasta. 

Miten joskus toivoisinkaan, että tätä allergiaongelmaa ei olisi. Ei minulla näitä oireiden aiheuttajia monia ole, mutta kun viime vuosina silmät ovat alkaneet oireilla vuosi vuodelta enemmän niin se ottaa päähän. Ripsivärit poskella ja silmät punaisina on kiva kulkea. Ja silmätippojen mukana kuljettaminen ja tippojen laittaminen silmiin - se vasta kivaa puuhaa onkin. MUTTA onneksi on keksitty noita helpotuskeinoja. Vielä pahempaahan tämä olisi, jos ei olisi mitään helpotusta saatavissa.

"Hikinen iltapäivä"

Piiiitkä piiiiitkä perjantai. Kävimme mieheni isän luona Salossa. Asunnossa oli kuuma, mutta asukas itse oli ihan tyytyväinen. Paitsi silloin, kun juotiin kahvia, kun aurinko porotti asukkaan omaan niskaan.  Asunnon kaikki ikkunat ovat iltapäivisin auringon puolella, joten lämpöä riittää.

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun on siellä hikoiltu. Meillä on itsellämme makuuhuoneessa niin alhainen lämpötila, että tyttäret väittävät jäätyvänsä siellä. Tuleekohan meistäkin sitten kuitenkin vanhempana (iäkkäämpinä siis) yhtä viluisia kuin mieheni isä on. Tällä hetkellä vielä liiallinen lämpö ahdistaa.

Onko todellakin niin, että vanhetessa kaipaa lämpöä? Kun nyt mietin, niin useinhan niin sanotuilla vanhuksilla on muita enemmän vaatteita päällään. Siis onko tämä joku fysiologinen juttu?  Miksi sitten tyttäreni haluavat pitää huoneissaan lämpötilan niin korkealla, ettei ovesta tee mieli mennä mukaan?!?! Voiko tämä kuitenkin olla jotenkin yksilöllistä?

Hitto - miksi minä nyt tämmöisiä jäin pohtimaan. Oleellisempaa olisi pohtia, miksi käymme sekä mieheni isän että omien vanhempieni luona harvoin. Tunnin ajomatka suuntaansa ei ole paljon ei voi olla syy. Eilen vai edellispäivänä tuli televiosta jokin ohjelma, jossa puhuttiin vanhusten yksinäisyydestä. Siinä yksi mummo sanoi, että eihän hän yksinäinen ole - onhan hänellä aikuiset lapset, joita tapaa jouluisin. Hei haloo! Toivottavasti mummolla on jotain muuta sosiaalista aktiviteettia, sillä muutoin minä ainakin kuvaisin häntä yksinäiseksi.

Nyt, kun olen aloittamassa työt toisella paikkakunnalla, oma aikani menee ikään kuin kortille. Työpäivien pituus kasvaa uskomattomiin mittoihin ja vaikka voinkin junamatkat hyödyntää esimerkiksi lukemalla tai käsitöitä tekemällä, jää sitä kotona vietettävää aikaa huomattavasti vähemmän. Miten ihmeessä siitä vähästä ajasta revin lisää aikaa vanhempien luona vierailemiseen, kun siihenkin tarvitaan parin tunnin matka-aika. Ahdistavaa!

"Leijailen"

Aurinko maalaa mun ihoani
Aallokko hyväilee hiuksiani

Yksinäisen atollin
löysin, sitä kävelin
rantaan, jonka korallin
sekaan heti sukelsin

Valtakuntaan vedenalaiseen
leijailen, leijailen 

(A.Sirkesalo)

Aurinko paistoi aamulla, kun sain odottamani puhelun. Puhelun, jonka jälleen olen leijaillut pää pilvissä. Minä, joka vielä eilisessä haastattelussa väitin olevani enemmän jalat maassa kuin pää pilvissä henkilö. Mutta kyllähän se pistää leijailuttamaan, kun saa tiedon, että on saanut havittelemansa työpaikan.

Heti puhelun jälkeen iski ajatus: herranjumala - tänään on aprillipäivä. Mitähän tältä päivältä voisikaan odottaa, kun se on alkanut näin loistavasti ja olen näin ollen helppoa riistaa aprillaajille. Iltapäivällä tuli sitten mieleen, että jekutetaanko minua nyt oikein tosissaan. En huomannut yhtä tullutta puhelua ja vastaajaani oli jätetty viesti: Voitko soittaa numeroon nnnnnnnn, jotta voimme sopia työpaikkahaastattelusta?

Numero, josta ei vastattu, kuului kyllä kyseiselle organisaatiolle, joka edustajaksi soittaja eli viestin jättäjä esittäytyi. Ilmeisesti kiirastorstai oli tyhjentänyt koko organisaation jo aikaisin iltapäivästä, koska puheluni ohjautui vaihteeseen ja sieltäkin kuului vain nauhoitettu vastaus. Olisin vain kertonut heille, että kiitos tarjouksesta mutta kiitos ei. Joku voisi sanoa, että kannattaisi sielläkin käydä haastattelussa, mutta nytpä minä kerrankin sanon, että ei. 

Sain paikan, jonka veroista on melko vaikea löytää. Tietysti olisi hyvä olla jokin plan B siltä varalta, etten läpäise

1. huumetestiä
2. terveystarkastusta
3. luottotietojen tarkastusta

Aivan huvittuneena jo itsekin hämmästelen omaa kykyäni nähdä tässäkin vaiheessa asiassa vielä selätettäviä haasteita. Kirsin kommentti eiliseen kirjoitukseeni oli aiheellinen. Minkä ihmeen takia en nyt ottaisi kaikkea irti tästä - olenhan saanut työpaikan. Eilisen illan olisin voinut viettää iloisen odottavissa tunnelmissa. Tämä ilta alkaa olla pulkassa, joten ilakointia jatketaan huomenna.