Kesäloman 7. päivä - Serkustelua

Kaunis ja erittäin lämmin kesämaanantai. Harmi vain, että tytär oli unohtanut uimapukunsa kotiin. Minäkin unohdin omani Helsinkiin, mutta kävinpä varmuuden vuoksi ostamassa uuden. On sitten jatkossakin uimapuku sekä kotona että Helsingin kämpässä.

Majoittava serkku joutui lähtemään töihin, joten jäimme tyttären kanssa huushollia valvomaan. Ja pöh - mitään valvottu. Ensimmäiseksi suuntasimme hautausmaalle katsastamaan sukuhautoja ja keskustelemaan suvun ihmisistä. Tämä vanhempi tytär on kiinnostunut sukutaustastaan ja mielellään kuulee erilaisia tarinoita suvun ihmisistä.

Hautausmaan jälkeen ajoimme mummoni ja pappani vanhalle kotitalolle, joka on minulle erittäin rakas. Joka kesä vietin siellä viikon tai kaksi ja useasti kävin siellä joulu- tai talvilomilla. Varsinainen talo näytti ihan samalta kuin ennen mutta pihaan oli rakennettu varastoja ja muita piharakennuksia. Puut olivat kasvaneet niin, että taloa oli vaikea huomata tieltä, mutta kyllä se sieltä löytyi.

Ajelimme myös lähiseuduilla niillä paikoilla, joilla sukulaisiani on vuosien varrella asunut. Tytär napsi kuvia milloin lehmistä ja milloin jostain muusta. Ajelun jälkeen päätimme hetken viettää rauhallisesti ennen kuin suuntaisimme seuraavan serkun luo. Tytär yritti ottaa aurinkoa takapihalla mutta totesi nopeasti, että siellä on aivan liian kuuma. Myöhemmin sitten tulikin kunnon ukkoskuuro, joka vei pahimmat helteet menneessään.

Serkkupoikani luona vieraillessamme saimme nauttia serkun vaimon tekemästä aivan täydellisestä mansikkakakusta. Kuinka joku voikin tehdä niin ihanaa mansikkakakkua! Kieli oli mennä mukana ja olisin syönyt vaikka kuinka paljon, jos olisin vain kehdannut.

Illemmalla kävimme vielä serkuntyttöni eli tyttäreni pikkuserkun luona iltakahvilla. Minä vielä muistan, kuin äitinsä lähti synnyttämään sinä samaisena yönä, jolloin olimme vanhempieni kanssa saapuneet kesäloman viettoon tätini luo. Mitenkä sekin tyttö voi olla nyt kahden ihanan pojan äiti. Ja ihanaisen Simpan emäntä.

Serkkutytön takapiha osoittautui melkoiseksi eläintarhaksi. Päivällä otimme kilpaa kuvia terassin vallanneista susihämäkeistä ja ukkoskuuron jälkeen pihalla sipsutti ihanainen siili. Tuhisi mennessään mutta suostui kuvattavaksi. Tai siis oikeammin jähmettyi aloilleen, kun ryntäsimme tyttären kanssa kameran kanssa pihalle.

Kesäloman ensimmäinen sunnuntai - Matkapäivä

Olen ollut pari päivää serkustelemassa, joten päivittelen kesäloman tapahtumia niiden päivien osalta jälkikäteen.

Sunnuntaina pakkasin autoon pari kassia ja vanhemman tyttären ja lähdin ajaa huristelemaan kohti Lapinlahtea. Suunnitelmissa oli pari päivää serkustelua ja tyttärelle pikkuserkustelua. Normaalisti pitkillä ajomatkoilla vuorottelemme kuskin paikalla, mutta koska siippa jäi kotiin kastelemaan kukkia ja tytär oli juuri viettänyt kaksi edellistä yötä yövuorossa, ajoin ihan itse koko matkan - kahden pysähdyksen taktiikalla.

Yritin kyllä houkutella tytärtä nukkumaan, mutta toisin kuin siskonsa ja veljensä, ei onneton osaa nukkua autossa. Minä kyllä olisin osannut, mutta en siis voinut, kun piti sitä rattia pyöritellä. Matka kuitenkin sujui mukavasti ja ehdittiin vielä muutama tunti seurustelemaan serkun kanssa. Siis sen serkkuni kanssa, joka tällä(kin) kertaa tarjosi olohuoneen lattiansa ja prisenssasänkynsä yhden patjakerroksen yöpymistä varten.

Kesäloman 6. päivä - Ensimmäinen lomalauantai

Nämä lomalauantait on sitten ihme juttuja. Minkä ihmeen takia pitää lomailla lauantaisin, kun ei silloin normaalisti töitäkään tehdä. Onko tämä jäänne 6-päiväisen työviikon ajalta vai mikä ihme peruste tähän on. Minä ainakin olen valmis lakkoilemaan sen puolesta, että joka ikinen lomapäivä on ns. arkipäivä - siis jos lomapäivien lukumäärä pysyy samana.

Meillä ei tänään lakkoiltu. Meillä siivottiin. Ja pestiin pyykkiä. Ja kiristeltiin meikäläisen hermoja tuolla miehen logiikalla. Olin oikein ajan kanssa levittänyt pyykit kuivumaan, joka ikisen t-paidankin venyttänyt muotoonsa ja suoristanut parhaan taitoni mukaan. Ajattelin, että on sitten mukava suoraan narulta viikata ne kaappivalmiiksi. 

Vietin tovin jos toisen yläkerrassa "tulevassa askarteluhuoneessa" viimeistellen yhtä ristipistotyötä, josta kauhukseni huomasin puuttuvan yhtä jos toista piston tynkää. Siis huomasin, kun tarkistin, että onhan tämä siinä kunnossa, että voi päärmätä ja pistää seinälle. Langat oli tietysti jo siirretty epämääräisten lankojen kasaan ja jouduin tekemään töitä löytääkseni tarvittavat langat. Aikaa kului - en tiedä kuinka paljon. Mutta ilmiselvästi liikaa.

Sillä kun tulin alakertaan, huomasin ruokapöydällä kuivan pyykin korin, johon kaikki hienosti mittoihin venyttämäni ja rypyistä suoristetut t-paidat oli tungettu myttyyn. Voi tsiisus sitä miehen logiikkaa. Mikä siinä on, että pyykkejä ei voi laittaa suoraan narulta nätisti koriin vaan että ne on pakko runtata sellaisella voimalla, että varmasti rypistyvät. Voi sitä miehen logiikkaa - missä se on silloin kun sitä tarvittaisiin. Minkä ihmeen takia sitä ei voida ajatella nenäänsä pidemmälle? Miksei? Pelastin omat paitani, viikkasin ne ja vein kaappiin. 

Kun olin tuosta järkytyksestäni toipunut ja miehelle saarnani pitänyt, päätinkin ruveta pakkaamaan huomenna alkavaa sukulaiskierrosta varten. Tarkoitukseni on ottaa mukaan tyynyt ja peitot sekä minulle että tyttärelle. (Siippa ei jää kotiin kärsimään rangaistusta, vaan nauttimaan omasta rauhastaan ja kastelemaan kukkia.) Vedin vierashuoneen sängyn alta peittojen säilytyspussin ja sain silmilleni semmoisen määrän pölyä, että imuroitavahan se sängyn alunen oli. Siis hetkinen - eikös meillä juuri imuroitu ja pyyhitty lattiat. Ei ilmeisestikään sänkyjen alta.

Sää oli suosiollinen. Takapihalla oli ihan oikeasti helle eikä siellä pystynyt pitkää aikaa olemaan yhtä soittoa. Yritin tänäänkin saada kuvia Torpparinkaaren perhosista, mutta huonolla menestyksellä. Sudenkorentokin näyttäytyi kerran, mutta sellaisella vauhdilla, että oli jo kaukana ennen kuin ehdin rekisteröimään mitä oikeastaan näin. 

Peruslauantai - ei se loma alkuliite mitään lisää tuonut. 

Kesäloman 5. päivä - Unikeon kestit

Tänäänpä ei nukuttu pitkään. Kello oli soittamassa varttia vaille kuusi ja jo vajaa tuntia myöhemmin olimme Vanhassa Kaupungissa lukuisien muiden uteliaiden kanssa, jotka halusivat nähdä, kuka on tämän vuoden Unikeko. Muumimaailman toimitusjohtajahan sieltä peiton alta veteen loiskahti.

Aikamme odotimme väen vähenemistä ennen kuin kävimme syömässä vohvelit hillolla ja kermavaahdolla, Niiden jälkeen pyöräiltiin kotiin - siippa lukemaan, minä ottamaan torkkuja.

Aamupäivällä piipahdimme myös Ikeassa - ostamassa edes jotain, että kehtasimme ostaa isomman Ikean sinisen kassin. Älkää kysykö miksi.

Koska päivä jatkui yhtä aurinkoisena kuin oli alkanutkin ja lämpöäkin riitti, loppupäivä vietettiin enimmäkseen ulkona. Joko takapihalla lukien, ristikkoa tehden tai vain maata köllöttäen, tai Torpparinkaarella perhosia väijyen.Perhosista sain muutamia kuvia, mutta ei mitään, joka olisi itseäni mielyttänyt.

Kesän ensimmäinen sudenkorentokin vieraili takapihalla, mutta kuvaa en siitä saanut. En vaikka kuinka huutelin sitä pysähtymään. Ainoa mitä sain aikaiseksi, oli naapurin hämmästynyt ilme, mutta kun näki kameran kaulallani, tuntui ymmärtävän mistä oli kyse.

Pikkaisen saattoi hartiat palaa, mutta lopullisen tuomion kerron huomenna. Muutoin ei voi kuin todeta, että ensimmäinen lomaviikko päättyi oikein mukavasti. Siitäkin huolimatta, että huominenkin työaikalain mukaisesti lasketaan lomapäiväksi.

Kesäloman 4. päivä - Semmarit

Miehellä oli taas puhtia ja energiaa. Imuroi auton, lisäsi öljyä ja täydensi pissapojan vesiastian itikkalasolilla. No mukavahan se on lähteä sunnuntaina reissuun siistillä autolla.

Minä otin rennosti ja rasitin vain kirjoituskättä kirjoittamalla ainakin 6 postcrossing korttia. Ja teinhän minä vähän ristipistotyötäkin, kun tavoitteena kerran on noita keskeneräisiä saattaa valmiiksi.

Illalla suuntasimme Semmareiden konserttiin Turun Kaupunginteatteriin. Semmarit eivät ole koskaan pettäneet eivätkä pettäneet tälläkään kertaa. Hintansa väärtti joka kerta. Istuimme kakkosrivillä ja vaikka ensin harmiteltiin lavan läheisyyttä todettiin lopulta, että kultapaikathan meillä siinä oli. Minä suorastaan vapisin ilosta ja katselin toiveikkaana lavan etureunaa. Näytti ihan siltä, että illan ohjelmaan kuuluu Nuoruudenlähteeseen. Ja niinhän se kuului. Olin tosi täpinöissäni - se vain on jotenkin niin hyvä. Kämmenet ovat kipeitä taputtamisesta, posket kipeinä hymyilemisestä ja mieli niin täynnä hyvää mieltä, että tällä positiivisen energian purskeella menee loppulomakin iloisissa merkeissä.

Konsertin päätyttyä pyysin siippaa ottamaan kuvan minusta Semmareiden keikkabussin vierellä. Pettymys oli suuri, kun kotona huomasin, että juu - kuvattu oli ja bussikin näkyy taustalla mutta nimi ei näy ihan kokonaan.

"Et sinä sanonut..." Tsiisus, miehen logiikkaa! Jos minä haluan itsestäni kuvan keikkabussin kyljessä, haluan että näkyy kenen keikkabussista on kyse. Muutenhan voisi ottaa kuvan minusta minkä tahansa bussin kyljessä. Miehen logiikkaa - ei aukene minulle.

No, pääsinpähän sentään kuvaan Sakari Anttilan ja hänen lastensa kanssa. Vaikka enemmän minä fanitan  Pohjolan Pasia, Kettusen Jannea ja aivan sikana Rannankarin Tuomoa.

Kesäloman 3. päivä - Naantali risteily

Kesäloman kolmas päivä valkeni aurinkoisena. Ainakin siihen aikaan, kun minä nousin ylös eli vasta puoli yksitoista. Siippa oli aamulla lähtenyt ennen seitsemää salille (hullu mies) ja minähän jäin nauttimaan aamu-unista.

Oli perherauha kovalla koetuksella tänään. Olen useamman viikon ajan sanonut miehelle, että tuulilasin pyyhkijän sulka pitäisi vaihtaa. Ja joka kerta on tullut joku selitys "Ei nyt tällä reissulla" tai "Oletko varma, ettei siinä ole vain joku roska". Eilen illalla sitten sanoin tarkastaneeni sulan ja löytäneeni siitä vian eli kyllä se nyt ihan oikeasti pitäisi vaihtaa. (Minä ajan autolla todella vähän tätä nykyään ja yksinäni vielä harvemmin, joten siksi en ole itse sitä vaihtanut.)

No, mies tuli siis salireissulta tuulilasinpyyhkijän sulan kanssa. Tuli ja näytti, ettei tämä sovi meidän autoon, vaikka oli sieltä taulukosta katsonut, että pitäisi sopia. Sanoi menevänsä vaihtamaan. Tuli kotiin ja taas tuli hetken kuluttua sanomaan "ei sovi tämäkään". Sitten minä sen jo sanoin ääneen "Minkä ihmeen takia sieltä huoltoasemalta pitää ajaa kotiin sitä sulkaa sovittamaan?" Johon siippa "Onko sillä väliä missä sen vaihtaa?" No niin ... onhan sillä väliä, jos pitää jatkuvasti ajaa kodin ja huoltamon väliä, sen sijaan että tekisi sen vaihdon siellä huoltoaseman pihalla. -kele, että miehen logiikka on joskus ihan käsittämätöntä.

Taas takaisin huoltoasemalle ja tyhjin käsin kotiin "ei sieltä löydy sopivaa". No ei muuta kuin merkkiliikkeeseen sulkia ostamaan. Matkalla sitten vilkaisin huoltokirjaa ja kysyin "ostitko edes oikean sulan, kun se on tuo pidempi kun pitäisi vaihtaa". "Mikä pidempi? Ei siellä ollut erimittaisia sulkia." Ahaa - ehkä olikin hyvä, että lähdettiin käymään merkkiliikkeessä. Sain sitten vielä ylipuhutuksi, että jospa vaihdettaisiin molemmat saman tien, kun ovat kuitenkin molemmat yhtä hapertuneita vaikka toinen vasta pyyhkii huonosti.

Grr... miehen logiikka on sitten joskus tosi ihmeellistä. Eilenkin aamulla mies kehui kaataneensa pois minun tekemän hyönteisten karkotusnesteen, kun tarvitsi isoa suihkupulloa muuhun tarkoitukseen. Kun kysyin, miksei vaihtanut sitä niihin kahteen pienempään sen sijaan, että kaatoi viemäristä alas niin olipa taas hyvin hämmästynyt "ei tullut mieleen". -kele, että miehen logiikka on ihmeellistä. Ei itselle kelvannut kumpikaan pienemmistä suihkepulloista muttei voinut minunkaan nesteitä niihin vaihtaa. Miksei???

Onneksi loppupäivä oli sitten parempi. Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Kunnes lähdin istumaan Naantalin rantaan. Tai oli silloinkin vielä lämmintä ja aurinkoista, mutta sitten kun mies polkaisi perään, muuttui kelikin - uskomatonta, eikö totta. Pilvet valtasivat taivaan ja hentoista sadettahan niistä saatiin niskaan. Tuulikin yltyi. Joten ei muuta kuin Cafe Santalaan siiderilasin ja suuren varjon seuraan.

Kun aurinko sitten taas pilkahti, lähdettiin hetken mielijohteesta Naantali risteilylle. Kaljaasi Rosita, joka päivisin kuskaa seikkailijoita Väskiin ja takaisin, tekee iltaisin puolentoista tunnin risteilyn Naantalin lähivesillä. Vastaava risteily tehtiin muutama vuosi sitten jollain pikkupaatilla, mutta kun ei muutakaan iltaohjelmaa ollut suunnitteilla, sopi risteily illan ohjelmaksi mainiosti. Pikkasen ripotteli matkan aikana, mutta ei häiritsevästi. Kuviakin tuli otetuksi muutama (lue: about 200) ja kyllä täytyy todeta, että on tämä Naantali kaunis paikka mereltäkin katsottuna.

Kesäloman 2. päivä - Pihavarasto siistiksi

Lupasi eilisillan säätiedotus aurinkoista ja lämmintä tiistaipäivää. No, aamulla olivat säämiehet jo ennustuksensa muuttaneet ja niinpä tämä toinen lomapäivä vietettiin pilvisessä, tuulisessa ja osittain tihkusateisessa säässä. Mutta eipä haitannut lomailua - vielä.

Aamulla nukuin pitkään (kun tuli yöllä valvotuksi) ja kun vihdoin heräsin, huomasin siipan aloittaneen pihavaraston siivouksen. Kyllähän siitä eilen puhuttiin, mutta että ihanko tosissaan... Parin tunnin urakka yhdellä kahvitauolla ja taas on varastossa tilaa ja tavarat löytyvät - ainakin syksyyn saakka. Syksyllähän sinne taas tungetaan pihakalusteet, keinu, grilli ja kesäkukkapurkit. Vain jotain mainitakseni.

Ensin kaikki ulos

Sitten kaikki takaisin, osa 1

Sitten kaikki takaisin, osa 2

Eilisen sopimuksen mukaisesti tehtiin myös pizzaa päivän ruuaksi. Ensin ajattelimme tehdä vain pellillisen, mutta kun vanhin tytär oli mahdollisesti tulossa kylään, tehtiinkin kaksi pellillistä. (Kannatttaako enää edes ihmetellä, miksi vaatteet kutistuvat vaatekaapissa...) Hyvää tuli, kuten aina. Jos minä jotain osaa tehdä, niin pizzaa.

Tytärkin sitten lopulta tuli iltakuuden tietämissä. Pizzakin kelpasi - ja sitä riitti jääkaapissa. Valikoitiin yhdessä 32 cd-levyä otettavaksi mukaan tulevalle sukulaisajelulle. Ja sovittiin, että tytär ottaa mukaan vielä omista valikoimistaan Kaija Koon "Kaunis, rietas, onnellinen". Sitten on matkamusa koossa.

Pitkin päivää sopivissa väleissä jatkoin keskeneräistä ristipistotyötä. On jo niin lähellä viimeisiä pistoja, että jos taas venytän yöpuulle menoa, voipi olla huomisaamuna jo valmiina pärmäystä vailla.

Kesäloman 1. päivä - Mitä odottaa kun odottaa

Yes! Nyt se sitten alkoi. Kesäloma. Säiden haltija päätti, että ensimmäisenä päivänä tehdään siistejä sisähommia ja aloitti sateen jo heti aamusta.

Mies lähti aamulla kuntosalille ja sillä välillä minä mankeloin pyyhkeet ja lajittelin pieneksi vuonna 2006 jääneitä vaatteita, joita torstaina kyläilleet kummityttö, kummitytön sisko eivätkä omatkaan tytöt huolineet mukaansa. Niitä on yksi iso muovilaatikollinen.

Vielä on lajittelematta vuosina 2007-2012 pieneksi jääneet vaatteet. Jotain vikaa meidän vaatekaapissa on, kun vaatteet kutistuu siellä. Ja siis mitä vanhempi sitä kutistuneempi. Kummallista. Tähän asiaan pitänee perehtyä paremmin. Jahka innostusta riittää.

Sateen jatkuessa purettiin lisää tallentavan digiboxin satoa ja minä tuhrasin ristipistotyön kanssa. Alkaa ikänäkö vaivaamaan, vaikka terävänäkölasitkin on silmillä, sillä jouduin purkamaan pätkän päivän tuotoksesta. Juu - oli ihan pakko, olisi muuten ollut ikävä solmukohta seinävaatteen takana ja minulla ikuinen harmitus!

Illalla (jos 17.10 - 19.10 voi sanoa illaksi) kävimme katsomassa elokuvan "Mitä odottaa kun odottaa". Minä odotin enemmän kuin mitä elokuva antoi, mutta koska käytimme miehen työkaverin antamia ilmaisia lippuja, niin ei harmittanut lainkaan. Sadekin oli mukavasti loppunut, kun elokuva päättyi. Kotona keitettiin makoisat iltakahvit (siis jo satavarmasti ilta, kun kello oli 19.45) ja syötiin päivällä Naantalin Aurinkoisesta ostetut viinerit. Vaikka vielä olikin popcorn ähky - niitä onnettomia tuli kannetuksi kotiin asti, kun ei muka voinut heittää pois jo elokuvateatterissa. Höpö, höpö. Ahneys iski ja sillä saattaa olla jotain tekemistä vaatteita kutistavan vaatekaapin kanssa.

Kesäloma, day-1 - viimeinen sunnuntai ennen kesälomaa

Juurikin näin. Tytär soitti illalla ja kysyi häiritseekö. Ei tietenkään, kun on loma näin lähellä.

Tänään oli vaarana pitkästyminen. Ulkona oli aurinkoista, mutta tuulista. Ei ollut kiva lukea kirjaa, kun tuuli halusi selata sivuja nopeammin kuin minä.Kanavatyökään ei ottanut edistyäkseen, kun tuuli tuiversi langoissa. Ei ollut kivaa edes kameran kanssa, kun ei lähiseudulta eli tästä kotikaarelta löytynyt mitään uutta kuvattavaa. Ellei tätä yhtä heinäsirkkaa lasketa uudeksi kuvattavaksi.

Sisällä istuessani joko purin tallentavan digiboxin satoa (tosin haluaisin, että sitä tehtäisiin vain sadepäivinä) tai jatkoin taas yhden keskeneräisenä löytyneen kirjontatyön parissa. Mutta sekään ollut kivaa, kun huomasin tehneeni pitkän pätkän väärällä langalla ja jouduin purkuhommiin.

Tänään siis jälleen kerran huomasin sen, että minun on erittäin vaikeaa vain olla ja että parasta lomanviettoa minulle on pieni puuhastelu ilman suorituspaineita. Joten, kunhan se loma huomenna alkaa, puuhastelukin alkaa saman tien. :)

Kesäloma, day-2: lauantai

Wau! Tämä päivä ei ole vielä poissa lomasaldosta - kaikki loma siis yhä jäljellä. Voisiko olla hienompaa.

Tänään käytiin aamusta pienessä tihkusateessa Turun torilla. Sorrin tontilta tarttui mukaan merkillisen värisiä tomaatteja - emme kumpikaan vaan muista niiden nimeä. Hyviä ne olivat.

Todellakin, aamusta iltaviiteen sataa tihuutti enemmän tai vähemmän, mutta ei murhetta. Tallentavassa digiboxissa on vieläkin paljon katsottavaa ja minulla riittää keskeneräisiä käsitöitä.

Vaan kun ilta koitti ja aurinko voitti - itse asiassa taivas oli aivan pilvetön, grillattiin sitten ne lomamakkaratkin. Ne ei nyt mitään suurta herkkua olleet, mutta huuhtoutuivat alas Olvilla. Mies tarvitsi lisäksi sinappia, mutta minä tyttö vedin makkarat raakana.

Kesäloma, day-3 , viimeinen työpäivä

Perjantai, jolloin työt loppuvat ja loma alkaa, ei oikeastaan olekaan vielä lomaa. Kesälomahan alkaa seuraavasta maanantaista - siten se on HR-järjestelmään kirjattu. Who cares! Minusta minun lomani alkoi tänään.

Sen kunniaksi liotin, rasputin ja rasvasin pahasti kuivuneet jalkapohjani. Tytär on niitä yökötellen katsellut aina täällä vieraillessaan mutta ei suostunut edes korvausta vastaan tekemään minulle jalkahoitoa. Ettäs kehtasi!

Päivä oli aurinkoinen vaikkakin hieman tuulinen. Suoritinkin kevyttä lomalle siirtymistä tekemällä pariinkiin otteeseen töitä terassilla - mutta vain vesipullo seuranani. 

Kaikki edellytykset loistavalle lomalle ovat kasassa. Kesäloman kunniaksi juotiin iltakahvit ja syötiin makoisat capuccino-viinerit. Huomenna syödään kesälomamakkarat - valkosipulilla hyöstetyt, ja siitä sitten jatketaan kohti terveellisempiä lomaruokia. (Ihan varmasti juu...)  :)

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, ...

Käytiin eilen mieheni kanssa katsomassa "Kekkonen" Naantalin Emma Teatterissa. Kyllä sai nauraa kihertää yhden viikon tarpeiksi. Suosittelen kyllä ihan ehdottomasti, jos joku vielä pohtii, mennäkkö vai eikä mennä.

Minähän en ole poliittisesti mitenkään aktiivinen. Puoluekantaa ei ole, äänestän enemmän tunteella ja yleensä ihmistä. Eikä tuo näytelmäkään varsinaisesti mikään poliittinen kannanotto ollut, vaikka herättikin katsojien joukossa paljon keskustelua. Sivukorvalla kuuntelin yhtä jos toista keskustelua näytelmän jälkeen, kun joukolla kävelimme pois teatterista.

Itse olen elänyt Kekkosen aikana ja muistan, kuinka hämmentävää oli, kun ei enää yhtä äkkiä ollutkaan Kekkosta. Mutta nuorempi sukupolvi ei tiedä, minkälainen instituutio Kekkonen aikanaan oli. Ja miten on ylipäätänsä mahdollista, että yksi mies voi niin kauan pysyä vallan kahvassa kiinni.

Mutta takaisin näytelmään. Yksi ehdottomasti parhaista roolihahmoista oli Tom Petäjän Paavo Väyrynen. Voi herrijee miten oivallisesti Tom sen tekikään. Jo pelkkä lavalle saapuminen sai yleisön nauramaan saati sitten, että jotain väyrystelyä esitti sanallisesti. Myös Tom Petäjän Alli Paasikivi oli ihan omaa luokkaansa.
Ja täytyy sanoa, että aika ajoin myös Juha-Pekka Mikkolan Urkki oli niin aidon oloinen, että piti melkein silmiä hieraista.

Kyllä se vain niin on, että minusta alkaa pikkuhiljaa tulla Tom Petäjä fani, jonka perässä jatkossa ehken jopa matkustetaan. Toistaiseksi olen nähnyt häntä vain Linnateatteri produktioissa, joten matka ei ole pitkä, onhan Linnateatteri turkulainen.

Risto Kaskilahden perässä olen matkustellut sitten enemmänkin, mm. kahteen kertaan Heinolaan ja kerran Mikkeliin. Kävinpä kerran Turussakin katsomassa Viulunsoittajaa katolla, jossa Risto oli mukana. Olen niin vannoutunut Risto-fani, että tulen jatkossakin kyseisen miehen perässä juoksemaan. Ja uskallan sen julkisesti sanoa. Muistan, miten hämmästynyt olin taannoin, kun ruokapöytäkeskustelussa yksi kollegoistani ei tietänyt, kuka on Risto Kaskilahti. Täysin käsittämätöntä!

Joskus aikanaan fanitin hetken myös Ilkka Koivulaa, mutta se fanitus kuoli sauhuunsa.

Torkkuen

Lauran pyynnöstä laitetaan pramille tämä kuva torkkuvasta oravasta.

Itse asiassa orava ei lainkaan torkkunut meidän pihalla - päinvastoin, oli hyvinkin energinen, mutta satuinpa ikuistamaan juuri sen hetken, jolloin sulki hetkeksi silmänsä. :)

Sataa - haittaakse?

Kaveri päivitti Facebook statukseensa "Sataa, mutta ei haittaa, kun on LOMA!" Minä kommentoimaan "Sataa, mutta ei haittaa, kun ei ole vielä loma :)". Joku kaverin kaveri innostui kommentoimaan "Sataa, mutta ei haittaa, kun on loma ohi (:" Kunnes sitten vihdoin löytyi se kaikken positiivisin "Ei haittaa vaikka sataa :-)"

Se on asenne, joka ratkaisee. Aina.

Perjantai 13.

No tänään oli meikäläisellä todellinen perjantai 13.päivä. Heräsin aamulla aivan hervottomaan päänsärkyyn. Mikään lääke ei purrut ja makasin koko päivän - välillä torkkuen, välillä voiden pahoin. En muista, koska olisi viimeksi ollut näin karmea päänsärky. Migreeniä se ei kuitenkaan ollut, koska migreenilääke ei tehonnut. Vasta illalla helpotti. Harmittaa, kun meni kaunis aurinkoinen päivä hukkaan, mutta vielä enemmän olisi harmittanut, jos olisi mennyt lomapäivä hukkaan. Nythän tästä tuli saikkaripäivä.

Tinnittää

Nyt taisi sitten lopullisesti jäädä tuo tinnitys päälle. Ensimmäinen viikko meni lievästi ärtyneenä odotellessa, että loppuisi jo. Sitten meni kaksi seuraavaa viikkoa todella ärtyneenä odotellessa, että loppuisi jo. Sen jälkeen onkin sitten vaan nautittu jokaisesta hiljaisesta hetkestä, joita on ollut päivittäin, mutta jotka eivät koskaan kestä viittä minuuttia kauempaa. Enkä oikeastaan usko, että tinnitys niinäkään hetkinä on hellittänyt - äänen korkeus on vain hetkellisesti muuttunut vähemmän häiritseväksi.

Pahimpina hetkinä kyllä ihan oikeasti ymmärrän, miksi jotkut ajautuvat jopa itsemurhaan tämän vaivan kanssa. Tämä ei ole lystiä!!!

Onhan mulla ongelma

No niinpä tosiaan on. Olen tekemässä yksityiskohtaista toteutussuunnitelmaa nykyiselle projektilleni. Asiat ovat päässäni melko selkeässä järjestyksessä, mutta kun yritän siirtää ne projektisuunnitelmaa, minulla menee sormi suuhun. Olen ihan tumpelo näissä tämmöisissä asioissa. Tarvitisisin ihan selvästi lisää oppia projektityöstä, dokumentoinninsta ja kaikesta mahdollisesta.

Enpä ole ennen ollut tämmöisessä tehtävässä, jossa näitä kaikkia taitoja pitäisi olla rajattomasti. Tämä on selvä kehittymisen paikka. Ja jotainhan sinne kehityssuunnitelmaan kirjattiinkin tässä taannoin. Mutta juuri nyt epäilyttää, että minulla oli vääristyneet käsitykset osaamisestani ja se olisi pitänyt tunnustaa keskustelussa.

Tiedän olevani itselleni tosi ankara. Ja vaativani lähes mahdottomia, mutta ei se poista sitä pakokauhun tunnetta, jota tässä alan pikkuhiljaa tuntemaan.

Olen jo monta kertaa vetänyt henkeä ja päättänyt tarttua härkää sarvista. Ja sitten vetänyt henkeä uudestaan ja odottanut sitä valaisevaa kokemusta, joka ohjaisi minut oikealle tielle. Ja paskat - ei tässä taida auttaa muu kuin raaka työ.

Ärrin ärrin murrin

Tämä on nyt jotain ihan uskomatonta. Minun pitäisi nauttia näistä ylimääräisistä etäkonttoripäivistä mutta pah - tummia pilviä kerääntyy pään päälle enkä saa tätä negatiivistä tunnelmaa nyt millään poikki.

Ensinnäkin, toista päivää peräkkäin kaikkea muuta kuin kesäinen keli. Onneksi en ole kesälomalla - sitten vasta riipoisikin.

Toiseksi, niin paljon kuin pidänkin sukulaisistani, alkaa tämä kuvio nyt jotenkin mättää. "Olisipa kiva nähdä!" tuntuu todellakin tarkoittavan "Koska tulette käymään?". Kannattaako minun enää lainkaan uskoa siihen, että kukaan sukulaisistani todella haluaa tavata minut tai perheeni? Kun onhan se nyt meikäläisen logiikan mukaan ihan yhtä hankalaa minun pakata perheeni autoon ja ajaa tuntitolkulla pohjoiseen kuin pohjoisen asukkaiden pakata itsensä autoon ja huristella eteläiseen Suomeen.

Kolmanneksi riepoo isäni ja äitini omaishoitajasuhde. Kun siinä suhteessa ei kuunnella järjen ääntä, ei haluta apua ja silti aina silloin tällöin tulee niitä puheluita, kun tekisi mieli lyödä luuri ihan oikeasti korvaan ja nostaa kädet pystyyn. Minun täytyy varmaan ihan oikeasti palata asiaan, jota pohdin jo yli kaksi vuotta sitten eli eli kirjallisesti todistaa lapsilleni, että heillä on valta puuttua asiaan, jos minä en enää ole siihen kykenevä. Tehtävä ei ole helppo - paljon määriteltäviä asioita ja valtuus tehdä melkoisia ratkaisuja. Ei liene helppo tehtävä omille lapsillenikaan - kyllä minäkin sen verran jääräpäinen olen. Mutta toistaalta - ah niin mukavuuden haluinen.

Neljäs riepomisen lähde on - tadaa - työt. Olen ajautunut sellaiseen umpikujaan, että juuri nyt tuntuu, että oli maailman tyhmin idea jäädä töihin kaikkien muiden lomaillessa. Pässi!

Viides asia, joka pitää vielä mainita, on luonnollisesti se, että riipoo, kun niin moni asia saa taas vallan ja unohtuu ne hyvät jutut. Hmm... Hetkinen. Mitkä ihmeen  hyvät jutut? Palataan siihen asiaan joku parempi päivä.

Ärrin murrin

Älkää kysykö miksi, mutta on vaan niin ärrin murrin fiilis ettei tosikaan. Kaikki harmittaa. Eikä kehtaa edes ääneen sanoa taikka mustaa valkoiselle kirjoittaa puoliakaan asioista. Niin justihin!

Paikka suljetussa vaunussa

Tänään riipii sielua ja minun ja VR:n välistä suhdetta viilentää konduktöörien valta sulkea junanvaunuja. Ei ole ensimmäinen kerta, kun minulle on myyty paikkalippu vaunuun, jonka herra pääkonduktööri on suuressa viisaudessaan päättänyt sulkea. Yhden ainoan kerran muistan, että joukkovoimalla vaunu saatiin avatuksi eli puhuttua konduktööri ympäri. Silloinkin kuului mutinaa, etteivät olisi saaneet lipunmyynnissä myydä lippuja tähän vaunuun.

Tämä VR:n asiakaspalvelu on siis todellakin oma lajinsa. Syy, miksi minäkin sarjalippuuni paikkatietoja varaan, on se, että saisi istua koko matkan yhdessä ja samassa paikassa. Ja jos lipunmyyntijärjestelmä myy paikkoja vaunuihin, joita konduktöörit sulkevat, niin miksi minun pitää kärsiä siitä. Jos olisin alunperinkin ollut valmis vaeltamaan istumapaikasta toiseen, en olisi paikkatietoa edes käynyt varaamassa. Onneksi tällä kertaa junassa näyttäisi olevan tilaa - siitä syystä se vaunukin on varmasti suljettu - joten häädön kohdatessa paikan saattaa löytää ihan läheltä.

Joskus tuntuu, että tämä minun ja VR:n suhde saattaa vielä johtaa suljetulle osastolle.

Tietotyöläisen osa

Kollega kävi morjestamassa. Päätti lähteä loppupäiviksi ennen lomaansa kotikonttorille. Ehdotti lämpimästi, että minä tekisin samoin. Kun esimieskin siihen eilen kannusti, niin minähän sitten teen niin. Huomenna vielä täällä autiossa konttorissa - sen jälkeen kotikonttorilla loman alkuun. Voi että tämä tietotyöläisen osa on mukava: työn voi tehdä vaikka laiturin nokassa.

Ja mikä vielä mukavampaa: ei ole nipo-pomoa vaanimassa niskan takana heristellen sormeaan "eihän me näin ole sovittu - ei käy päinsä".

I am in heaven!