Ärrin ärrin murrin

Tämä on nyt jotain ihan uskomatonta. Minun pitäisi nauttia näistä ylimääräisistä etäkonttoripäivistä mutta pah - tummia pilviä kerääntyy pään päälle enkä saa tätä negatiivistä tunnelmaa nyt millään poikki.

Ensinnäkin, toista päivää peräkkäin kaikkea muuta kuin kesäinen keli. Onneksi en ole kesälomalla - sitten vasta riipoisikin.

Toiseksi, niin paljon kuin pidänkin sukulaisistani, alkaa tämä kuvio nyt jotenkin mättää. "Olisipa kiva nähdä!" tuntuu todellakin tarkoittavan "Koska tulette käymään?". Kannattaako minun enää lainkaan uskoa siihen, että kukaan sukulaisistani todella haluaa tavata minut tai perheeni? Kun onhan se nyt meikäläisen logiikan mukaan ihan yhtä hankalaa minun pakata perheeni autoon ja ajaa tuntitolkulla pohjoiseen kuin pohjoisen asukkaiden pakata itsensä autoon ja huristella eteläiseen Suomeen.

Kolmanneksi riepoo isäni ja äitini omaishoitajasuhde. Kun siinä suhteessa ei kuunnella järjen ääntä, ei haluta apua ja silti aina silloin tällöin tulee niitä puheluita, kun tekisi mieli lyödä luuri ihan oikeasti korvaan ja nostaa kädet pystyyn. Minun täytyy varmaan ihan oikeasti palata asiaan, jota pohdin jo yli kaksi vuotta sitten eli eli kirjallisesti todistaa lapsilleni, että heillä on valta puuttua asiaan, jos minä en enää ole siihen kykenevä. Tehtävä ei ole helppo - paljon määriteltäviä asioita ja valtuus tehdä melkoisia ratkaisuja. Ei liene helppo tehtävä omille lapsillenikaan - kyllä minäkin sen verran jääräpäinen olen. Mutta toistaalta - ah niin mukavuuden haluinen.

Neljäs riepomisen lähde on - tadaa - työt. Olen ajautunut sellaiseen umpikujaan, että juuri nyt tuntuu, että oli maailman tyhmin idea jäädä töihin kaikkien muiden lomaillessa. Pässi!

Viides asia, joka pitää vielä mainita, on luonnollisesti se, että riipoo, kun niin moni asia saa taas vallan ja unohtuu ne hyvät jutut. Hmm... Hetkinen. Mitkä ihmeen  hyvät jutut? Palataan siihen asiaan joku parempi päivä.