Hermoja koetellaan

Kahden päivän ylityövapaa - hukkaan meni. Vai menikö? Avasin työkoneen illalla kuuden tietämissä ajatellen, olisiko siellä jotain hyvän uutisen kaltaista viestiä tarjolla. Mutta -kele, ei olisi kannattanut. Päinvastoin, vaikken kaikkia posteja edes lukenut, niin ne harvatkin, jotka luin, aiheuttivat veren kuohuntaa ja v-käyrän pikaista nousua.

Toivon todella, että pääsen pois tästä pälkähästä. Vaikka kaikissa työpaikoissa on omat ongelmansa, tuntuu nyt meikäläisen hermot olevan sellaisella koetuksella, etten todellakaan edes tahdo enää. Onks pakko, jos ei tahdo? On kait, jos haluaa palkkaa saada. :(

Tytär kuunteli minun ja miehen keskustelua aiheesta "kun työterveyslääkäri tarjosi sitä sairauslomaa mutta ajattelin, että en ota, kun työt vaan kasaantuisivat...". Totesi, oletko ihan hölmö - lääkärihän tarjosi sinulle mahdollisuutta ottaa hetken rennosti. Hölmöhän minä olen, totaalisen hölmö. Senhän olen jo itsekin todennut - ei siihen diagnoosiin tarvita jälkikasvua. Saapa nähdä, minkälainen ahdistus huomenna iskee Pasilan asemalla, kun työpaikka on lähempänä kuin kertaakaan neljään päivään.

Katsotaan nyt ensin, saanko nukuttua ensi yönä ja minkä verran. Ja minkälaista unta. Se koiranuni, jolla viime aikoina olen itseäni lepuuttanut, ei ole ollut tehokasta. Väsymys senkun jatkuu jatkumistaan... :(

Ylityövapaa

Tänään ja huomenna lyhentelen vähäistä ylityövapaa saldoani. Onneksi sentään muutamia tunteja sain merkitä vapaana pidettäviksi. Vapaata voisin pitää hieman enemmänkin, en pistäisi lainkaan hanttiin, mutta kun työt eivät poissaollessani mihinkään katoa - päinvastoin, lisääntyvät, niin ei tässä kohtaa kuullosta loppupeleissä houkuttelevalta. :(

Tänään on aurinkoinen päivä. Mieli tekisi lähteä kameran kanssa ulos, mutta siellä on sen verran pakkasta, että a) sormet jäätyisivät ja b) kamera hyytyisi melko lailla pikaisesti. Mutta kyllä edes pieni kameran ulkoituslenkki on tehtävä tänään. Muutoin jäävät kaikki kauniit talvikuvat ottamatta. Voinhan lähteä ulos uuden pokkarini kanssa, joka ei tunnu olevan ihan yhtä herkkä kuin tuo järkkäri. Lauantaina kävin kuvaamassa takapihan jääpuikkoja, oli muutama plusaste ja silti huomasin järkkärin akun hupenevan melkoista vauhtia. Kokeilin samalla uutta makrolinssiäni ja huomasin, että sen kanssa sinuiksi pääseminen näyttää vaativan harjoittelua.

Pihalla harvoin vierailevan sinitiaisen kuvauskin onnistui lauantaina. Kuvan laatu todella kärsii ikkunan läpi kuvaamisesta, mutta kuten sanottu: liian kylmä istuskella ulkona. Katselin erästä blogia, jossa kuvaaja oli onnistunut saamaan lintujen luottamuksen ja näin saamaan kuvia linnuista, jotka kävivät suoraan kuvaajan kädellä syömässä. Vau! Mutta minulla ei tuollaiseen ole mahdollisuutta, kun suurimman osan viikosta istuskelen sisällä työtä tekemässä ja siitäkin ajasta kolme päivää Helsingissä. Todellakin - kolme päivää. Minulla kun on tämä lääkärin suosittelema kaksi etäpäivää viikossa kausi menoillaan.

Kuten on tullut mainittua, olen katselmassa uusia töitä. Kutsua jatkoon odottelen työnantajalta, joka jo kutsuessaan ilmoitti, ettei etätyömahdollisuutta ole. Olen tässä nyt painiskellut itseni kanssa ja miettinyt, pystyisikö sitä todellakin olemaan jatkuvalla syötöllä viisi päivää kehäkolmosen ahdistavammalla puolella. Mitä enemmän mietin, sitä epätodennäköisemmältä se tuntuu. Vastapainona sitten tietenkin nykyisen työn ahdistavuus. Mutta tuskinpa minun kannattaa vaihtaa työhön, joka ihan yhtä todennäköisesti johtaa uupumukseen tai ainakin vitutukseen etätyömahdollisuuden uupuessa. Uupuminen johtaa uupumukseen - loistavaa. Siis tämähän on pelkkää arvailua, mutta kyllä se todellakin alkaa tuntua esteeltä. Ehkä minä kuitenkin menen sinne haastattelutilaisuuteen, joka on muuten sillä tavalla erilainen, mikäli oikein ymmärsin puhelinkeskustelun ja saamani viestin, että työnantaja kutsuu joukon valittuja tilaisuuteen, jossa valituilla on mahdollisuus tutustua työnantajaan, haastatella työnantajan edustajia ja udella mahdollisiin tuleviin työtehtäviin liittyviä asioita. Enpä ole sellaistakaan vielä kokenut. Ensimmäinen kerta joka asiassa - sehän on vanha viisaus.

Nyt kuitenkin menen aamupäiväkahville ja harkitsen vakavasti sitä kameran ulkoilutusta ennen tiedossa olevaa Turku visiittiä. Illaksi odotellaan talvilomailevan neitokaisen poikaystävää saapuvaksi. Huomenna vielä jatkan tätä ylityösaldon purkamista ja sitten se on taas edessä: Helsinki!

Kuveja

Joku tässä kyseli, missä minun ottamia kuvia näkyy.

Tässä yksi paikka: http://sotoksia.blogspot.com/

Ja Flickr-palvelustakin löytyy jotain: http://www.flickr.com/photos/soikkis/

Helpotusta?

Enkä tiedä, onko tästä todellista helpotusta vai onko tämä vain harhaa, mutta anysay työterveyslääkärin suosituksesta (ja saikkarin vaihtoehtona) tuplaan etäpäivien määrän. Pomo vähän aikaa räpsytteli silmiään, kun kerroin tästä. Voi mikä räpsysilmä :)

Toivottavasti tää loputon väsymys helpottaa sillä, että saa nukkua kotona omassa sängyssään peräti 4 yötä viikossa entisen kolmen sijasta. Toisaalta enemmän tulee maksettua "turhaan" vuokraa tästä lemmenpesästä, mutta mikä tässä maailmassa olisi ilmaista. Ei mikään.

Toisaalta olisi ihana muutaman päivän ajan vain nukkua tätä väsymystä pois. Ihan uskomatonta, miten kauan voi kestää toipua älyttömästä työrupeamasta. Ihminen ei ole kone - ei ainakaan tämä ihminen. Ja työtehtävien  muuttuminen vähemmän mielekkäiksi tuntuu vain hidastavan palautumista. Sillä työtuntien määrähän on nyt jo muutaman viikon pysynyt siinä työehtosopimuksessa määritellyssä, mutta väsymys ei ole kyllä vastaavassa määrin hellittänyt otettaan.

Montako kertaa ihminen menee elämänsä aikana siihen lankaan, että polttaa itsensä loppuun kuuntelematta ollenkaan, mitä kropalla on kerrottavaa. Vai onko mun sisäisissä linjoissa jotain vikaa? (Ulkoiset linjathan me tiedetään - ihan muodottomat)