Minä otin rennosti ja rasitin vain kirjoituskättä kirjoittamalla ainakin 6 postcrossing korttia. Ja teinhän minä vähän ristipistotyötäkin, kun tavoitteena kerran on noita keskeneräisiä saattaa valmiiksi.
Illalla suuntasimme Semmareiden konserttiin Turun Kaupunginteatteriin. Semmarit eivät ole koskaan pettäneet eivätkä pettäneet tälläkään kertaa. Hintansa väärtti joka kerta. Istuimme kakkosrivillä ja vaikka ensin harmiteltiin lavan läheisyyttä todettiin lopulta, että kultapaikathan meillä siinä oli. Minä suorastaan vapisin ilosta ja katselin toiveikkaana lavan etureunaa. Näytti ihan siltä, että illan ohjelmaan kuuluu Nuoruudenlähteeseen. Ja niinhän se kuului. Olin tosi täpinöissäni - se vain on jotenkin niin hyvä. Kämmenet ovat kipeitä taputtamisesta, posket kipeinä hymyilemisestä ja mieli niin täynnä hyvää mieltä, että tällä positiivisen energian purskeella menee loppulomakin iloisissa merkeissä.
Konsertin päätyttyä pyysin siippaa ottamaan kuvan minusta Semmareiden keikkabussin vierellä. Pettymys oli suuri, kun kotona huomasin, että juu - kuvattu oli ja bussikin näkyy taustalla mutta nimi ei näy ihan kokonaan.
"Et sinä sanonut..." Tsiisus, miehen logiikkaa! Jos minä haluan itsestäni kuvan keikkabussin kyljessä, haluan että näkyy kenen keikkabussista on kyse. Muutenhan voisi ottaa kuvan minusta minkä tahansa bussin kyljessä. Miehen logiikkaa - ei aukene minulle.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti