"Hikinen iltapäivä"

Piiiitkä piiiiitkä perjantai. Kävimme mieheni isän luona Salossa. Asunnossa oli kuuma, mutta asukas itse oli ihan tyytyväinen. Paitsi silloin, kun juotiin kahvia, kun aurinko porotti asukkaan omaan niskaan.  Asunnon kaikki ikkunat ovat iltapäivisin auringon puolella, joten lämpöä riittää.

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun on siellä hikoiltu. Meillä on itsellämme makuuhuoneessa niin alhainen lämpötila, että tyttäret väittävät jäätyvänsä siellä. Tuleekohan meistäkin sitten kuitenkin vanhempana (iäkkäämpinä siis) yhtä viluisia kuin mieheni isä on. Tällä hetkellä vielä liiallinen lämpö ahdistaa.

Onko todellakin niin, että vanhetessa kaipaa lämpöä? Kun nyt mietin, niin useinhan niin sanotuilla vanhuksilla on muita enemmän vaatteita päällään. Siis onko tämä joku fysiologinen juttu?  Miksi sitten tyttäreni haluavat pitää huoneissaan lämpötilan niin korkealla, ettei ovesta tee mieli mennä mukaan?!?! Voiko tämä kuitenkin olla jotenkin yksilöllistä?

Hitto - miksi minä nyt tämmöisiä jäin pohtimaan. Oleellisempaa olisi pohtia, miksi käymme sekä mieheni isän että omien vanhempieni luona harvoin. Tunnin ajomatka suuntaansa ei ole paljon ei voi olla syy. Eilen vai edellispäivänä tuli televiosta jokin ohjelma, jossa puhuttiin vanhusten yksinäisyydestä. Siinä yksi mummo sanoi, että eihän hän yksinäinen ole - onhan hänellä aikuiset lapset, joita tapaa jouluisin. Hei haloo! Toivottavasti mummolla on jotain muuta sosiaalista aktiviteettia, sillä muutoin minä ainakin kuvaisin häntä yksinäiseksi.

Nyt, kun olen aloittamassa työt toisella paikkakunnalla, oma aikani menee ikään kuin kortille. Työpäivien pituus kasvaa uskomattomiin mittoihin ja vaikka voinkin junamatkat hyödyntää esimerkiksi lukemalla tai käsitöitä tekemällä, jää sitä kotona vietettävää aikaa huomattavasti vähemmän. Miten ihmeessä siitä vähästä ajasta revin lisää aikaa vanhempien luona vierailemiseen, kun siihenkin tarvitaan parin tunnin matka-aika. Ahdistavaa!