Ihana kuunnella hiljaisuutta

Töissä oli tänään hiljaista - todella hiljaista. Meidän osastolla oli paikalla vain neljä henkilöä ja sillä porukalla onnistuimme hiljentämään meidän avokonttorimme melko hiljaiseksi. Totta kai töitä tehtiin, puheluihin vastattiin ja niitä soitettiin ja muutama keventävä sananen vaihdettiin, mutta pääasiassa oli hiljaista. Ei olisi uskonut, että avokonttorissa voisi olla niin hiljaista.

Junassakin oli melko hiljaista. Aamulla 5.44 junassa oli tilaa yllin kyllin. Silti onnistuin istahtamaan sellaisen nuoren herran taakse, joka joi aamupalakseen olutta - ainakin kaksi tölkkiä ja lisää olisi ostanut kärrymyynnistä, jos vain olisi myyty. Kyllä se hieman ihmetytti. Paluumatkalla takanani istui myös nuori herra, ei kuitenkaan sama kuin aamulla. Kun myyntikärryt tulivat kohdalle, olutta ostettiin. Kärryjen paluumatkalla nuori myyjä neitonen kysyi, haluaisiko hän lisää olutta. Ei halunnut. Kyllä sekin ihmetytti, kun lämpöä riitti ja itsekin olisin voinut kylmän oluen juoda. Vaan en juonut.

Aamulla ei ääniä junavaunussa juuri kuulunut, mutta kotimatkalla sitä riitti. Joku äiti noin 1½ vuotiaan poikansa kanssa matkusti samassa vaunussa - jossa siis kyllä oli tilaa temmeltää. Poika oli suloinen kiharapää ja jostain syystä päivän hiljaisuudessa istuskelu antoi uutta voimaa kuunnella pikku lapsen iloisia ääniä. Heräsipä siinä taas se ajatus, että eihän sitä tiedä, koska sitä tulee mummoksi. Vanhemmat lapseni ovat jo aikuisia ja tytär erityisesti perheen perustamisen ajatuksin liikenteessä.

MUMMO! Siinäpä sitä olisi. Mutta sekin on asia, jonka voisin hyvin ottaa tavoiteltavien asioideni listalle, vaikka en itse enää siihen pystykään vaikuttamaan. Oman osuuteni olen jo tehnyt - nyt on lasten vuoro tehdä omansa.


Sitä odotellessa!