Junaelämää

Tällä viikolla olen matkustanut opiskelijan sarjalipulla (10+1), koska tulevan pari viikkoisen palkattoman kesäloman takia ei kannattanut sijoittaa rahaa kausilippuun. Onneksi olen vielä(kin) kirjoilla yliopistossa! Opiskelijan sarjalippuun kuuluu myös istumapaikka ja sellaisen voi tilata puhelimella tai käydä aseman lipunmyyntipisteessä pyytämässä.

Keskiviikkona varasin paluumatkalle paikkalipun, kun tiistaina olin jälleen kerran tuskastuneena kuunnellut erään vakiomatkustaja-joukkion kälätystä ja kaipasin omaa rauhaa. Ei osunut nappiin keskiivikkona. Takanani istui kaksi teinipissistä matkalla yllätämään intissä olevaa nuorta miestä. Voi niitä juttuja! Onneksi tytöt hyppäsivät Karjaalla pois!

En antanut tämän lannistaa. Kokeilin torstaina uudestaan. Hienoa! Sain paikan leikkivaunusta! Ääntä ja mölyä riitti. Ja mukaan mahtui yksi Ville, joka terrorisoi koko vaunuosastoa ja äitinsä piipitti perässä "ei saa Ville" / "Ville noin ei saa tehdä" / "Ville ei noin kovaa"... Kunnes sitten jo melkein perillä Turussa "Nyt on äiti joutunut niin monta kertaa kieltämään, että nyt kyllä jäämme junasta pois." WAU! Mihinköhän Ville äitinensä oli menossa, kun juna ainakaan ei jatkanut Turusta eteenpäin. Junavaunu ei ole lasten kasvatukseen paras paikka, mutta mahtoiko Ville oppia mitään tällä junamatkalla. Minusta ei.

En siltikään vielä luopunut toivosta. Perjantaina jälleen kävin varaamassa paikkatiedon Pasilan asemalta. Vasta laiturilla totesin, että kyseessä onkin käytäväpaikka ja tästä päättelin, että ilmeisen täyteen vaunuun vielä. No, ainahan on noita kiintiöpaikkoja, joita normaalistikin käytän. Kun juna saapui asemalle, nousin ensin juuri kiintiövaunuun ja voi ihanaa - siellä oli oikein väljää ja rauhallista. Kunnes hetken kuluttua aloin kiinnittää huomiota kovaääniseen keskusteluun, jota käytiin vaunun keskiosassa käytävän yli. Myöhemmin selvisi, että keskustelun osallistui minulle tuntematon vanhanko mieshenkilö ja Turun kunnallispolitiikassa vaikuttava hieman kypsempi naishenkilö. Mistäkö tämä kävi ilmi? Korvaan kantautui keskustelun pätkä "Minä olen muuten rouva X. Sinä et taida tietää kuka minä olen."

Ei ollut rauhallinen sekään kotimatka. Kun olin jo sukkapuikkoineni asettenut aloilleen, en halunnut kerätä kimpsujani kasaan ja lähteä hakemaan uutta paikkaa, vaan yritin sinnitellä. Tulipahan siinä sivussa kuuntelua välillä vähemmän mielenkiintoisia keskusteluja politiikasta, uskonnosta, nuorisosta ja ties vaikka mistä. Myös mieshenkilön nimi tuli tietooni siinä vaiheessa, kun juna lähestyi Kupittaan asemaa ja lopulta miespuolinen henkilökin kertoi nimensä kanssamatkustajalleen. Ties vaikka olisivat sopineet vielä treffitkin, sillä minä jäin pois Kupittaalla ja he jatkoivat matkaa - tai ainakin naishenkilö jatkoi.

Mitähän ensi viikolla?