Lauantai-illan huumaa

Mitä ihmettä? Nykyään lauantai-illan huumaa on istua kotona yöpuku päällä nojatuolissa ja katsoa miehen viikon aikana tallentamia televisio-ohjelmia digiboksista. Todellista huumaa! Jahka ikää karttuu, mihinköhän tässä vielä päädytään.

En ole koskaan ollut juhlija-tyyppiä. En nuorena enkä kypsällä iälläkään. Enkä taida sellaiseksi enää kehittyäkään. Ja miksi pitäisikään? Viihdyn kotona enkä kaipaa rilluttelua, joten tilannehan on oikeastaan ihanteellinen. Mutta silti vähän noloa tunnustaa, että lauantai-illan viettää television äärellä.

Kaupunkikämpässä ei ole televisiota. Kuvittelin, että saisin vierotusoireita, mutta en oikeastaan ole tuota toosaa viikolla kaivannut. Mutta jahka pääsen kotiin, niin kummasti nojatuoli kutsuu katsomaan sitä, minkä viikolla menetti. Seuraavaksi pitänee kehittää tätä televisiosta vieroitusta siten, että järjestän viikonlopuksi niin paljon muuta ohjelmaa, etten ehdikään purkamaan digiboksiin patoutunutta kamaa. Ja seuraavana viikonloppunahan sitä onkin sitten jo niin paljon, ettei siitä enää katsomalla selviä. Hetkinen - taitaa tässä suunnitelmassa olla sellainen sudenkuopan mahdollisuus, että menee sitten se seuraava viikonloppu television ääressä aamusta yöhön ja yöstä aamuun.

Televisio on kuin huumetta!