Maanantai masennus

Kylläpäs elämä on taas pelkkää ahdistusta ja masennusta. Jos oli eilen sunnuntai ahdistusta, niin tänään on sitten ollut maanantai masennusta. Aamulla, mitä lähemmäksi Helsinkiä juna puksutteli, sitä masentuneemmaksi tunsin itseni. Ja oikeastaan vähän ahdistuneeksikin.

Syykin oli selvä. Aamu pitäisi aloittaa keskustelulla esimiehen kanssa - asiasta, josta en haluaisi esimieheni kanssa keskustella. No, keskustelu tuli hoidettua vaikka ahdistikin ja keskustelun jälkeen masensi lisää. Voi elämän ankeutta! Taas piti laatia mustaa valkoisella ja esimerkkejä antaa ja toimintatapa ehdotuksia esittää. Voi apeuden määrää!

No, menihän se masentava maanantai siinä töiden merkeissä ja kämpillekin sitten lopulta pääsin tehtyäni töitä kaiken kaikkiaan yhdeksän ja puoli tuntia. Työnarkomania on ikävä vaiva. Ja erityisen ikävä silloin, kun töissä olo ahdistaa, mutta työt haluaa silti hoitaa. Mutta kuten yksi työkavereistani tänään niin hienosti osoitti, loppuviikosta on pakko tulla parempi. Esimies on kaksi päivää kursseilla ja minulla on tiedossa ns. pitkä viikonloppu eli perjantai-maanantai etäpäivä yhdistelmä. Onpa muuten helkkarin hyvä työviikko tiedossa!!!

Tänäänkin naurettiin töissä - monillekin asioille. Minusta tuntuu, että minulla on varmasti maailman paras työyhteisö. Me työntekijät puhallamme yhteen hiileen, nauramme toisillemme/itsellemme/maailmalle ja pidämme toisistamme huolta. Aina emme ole samaa mieltä asioista, mutta yleensä meillä on vähän helkkarin hauskaa.

Ja silti - maanantai masennus. Vai olisiko sittenkin kyseessä pahalaatuinen allergia työlle?!!? Siis sille hommalle, jota siinä naurun lomassa kukin meistä omalla tontillaan pakertaa.