Uusi ura, uudet haasteet

Koville otti, kun koiras poiki. Mutta nyt olen jo viisi päivää ollut uudessa työssäni ja nauttinut toistaiseksi joka sekunnista. Prosessi oli pitkä ja välillä jopa tuskainen. Tuli hetkiä, jolloin en enää uskonut pääseväni uusille urille, mutta niinpä vain odotus palkittiin.

Vanhat kollegat ovat kyselleet, miten olen viihtynyt. Olen sitten kertonut heille, miten helpottavaa on olla, kun esimiehen läsnäolo ei ahdista eikä koko aika ole "pelko perseessä", tuleeko esimies lähemmäs kuin kaksi metriä. Nykyinen työpisteeni sijaitsee melko lailla suoraan esimieheni työhuonetta vastapäätä. Kunhan vähän niskaa ojennan, näen hänet. Eikä ahdista yhtään. Tänään esimies kahteen otteen kävi työpisteelläni juttelemassa, eikä yhtään ahdistanut. Ei ahdistanut siinäkään vaiheessa, kun istuin hänen huoneessaan ja kävin läpi sitä, mitä olen saanut aikaiseksi ensimmäisenä neljänä päivänä ja mitkä olisivat seuraavan viikon tehtäväni. Ei lainkaan! Miten voi elämä olla näin ihanaa. Välillä on pitänyt ihan nipistää itseäni, etten vain näe unta.

Nuorimmaiseni on yrittänyt koko ajan tiputtaa minut alas täältä pilvistä. "Kyllä sinä kohta taas alat valittamaan - jotain on kuitenkin pielessä." Onneksi vanhempi tyttäristä tuli äitinsä avuksi ja sanoi "se kuuluu asiaan - nyt puhutaan työelämästä".