Elämää maskin alla

Kolme viikkoa uudessa työssä takana. Ei ihan päivittäisiä matkoja konttorille ja takaisin julkisilla, mutta maskin käyttö on tullut enemmän kuin tutuksi. 

Silmälasien kanssa oli aluksi vaikeuksia. Väkisin meinasivat huurustua. Piti opetella kantapään kautta, miten asetella maskin ja silmälasit, jotta huurustumista ei tulisi. Mutta aika nopeasti opin kikat. Maskin nauhat ristiin korvantaakse ja lasit riittävän alas. 

Työmatkoilla käytän maskin kotoa työhuoneeseen ja päinvastoin. Työpaikalla ei ole vielä käytetty maskeja, kun meitä on niin vähän siellä paikalla mutta ehkä pitäisi ottaa sielläkin käyttöön yhteisissä tiloissa. Koronan kanssa ei ole leikkimistä!

Yllättävän paljon edelleen näkee ihmisiä ilman maskeja. Toisilla on varmasti perustellut syyt olla käyttämättä, mutta onkohan joukossa vain niitä välinpitämättömiä tai niitä, jotka ajattelevat, etteivät sairastu vaikka mikä olisi. 

Metrossa huomaan vilkuilevani alta kulmain näitä maskittomia. Bussissa en niinkään, kun siellä ollaan kuitenkin pimeämässä tilassa. Niin, päiväthän lyhenevät koko ajan ja pimeää on sekä töihin lähtiessä että töistä tullessa. Bussin valaistus ei ole niin kirkas ja ihmiset istuvat suurin osa naama samaan suuntaan niin ei senkään takia näe, onko kanssamatkustajalla maski vai ei. 

Itse ensin ajattelin, että mahtaako maskin käyttö ruveta jossain kohtaa ahdistamaan, mutta eipä oikeastaan. Yhden kerran tuli olo, että nyt voisin jo kyllä riisua ja alkaa hengittämään kunnolla, kun työpäivän jälkeen menin asioille Helsingin keskustaan ja kiersin useamman liikkeen asioitani hoitaessa. Kotiin päästessä olin enemmän kuin iloinen päästessäni maskista eroon. Johan sen alla oli ruvennut hiostamaankin, kun tuli käveltyä enemmän kuin aikoihin niitä asioita hoidellessa. 

Ei ole lasit tällä kertaa huurussa

Toinen missä tulee otettua maskia välillä pois, on tuo Luovan kirjoittamisen kurssi (tästä toisessa blogissa enemmän). Kun siellä lukee omia kirjoituksiaan ääneen, on varsinkin pidemmän tekstin ollessa kyseessä, helpompi lukea ilman maskia. Lyhyitä runoja luettaessa maski ei haittaa. 

Toivottavasti tämä korona-aika joskus päättyy ja päästään palaamaan uudenlaiseen normaaliin. Onhan tämä aika hurja vuosi ollut ja rajoituksia on ollut, mennyt ja taas uudelleen tullut. Toivotaan, että itse säilyy ilman koronaa. Perjantai-illalla viimeisen työpalaverin aikana yhtä äkkiä tuli tunne, että lämpö alkaa nousta. Soitin Kultaisen Noutajan paikalle, kun busseissa ja metroissa muistutellaan, että oireisena ei saa tulla kyytiin. Kotiin kun pääsin ja mittasin, niin olihan se lämpö koholla. Onneksi oli pelkkä säikähdys. Nyt sunnuntaina olo on jo ihan ok.