Rakennetta elämään

Kun elämä oikein koettelee, itseäni helpottaa kummasti se, että elämässä on rakenteita, joilla voi ohjata omaa arkeaan. Se helpottaa. En tee uudenvuoden lupauksia. En ole enää vuosiin tehnyt. Mutta teen tavoitteita. 

Yksi tämän vuoden tavoitteista on käsialani parantaminen. Se oli minulla listalla pari vuotta sitten, mutta sitten työelämästä tuli niin hektistä, että sille ei mukamas ollut enää aikaa. Ostin tuolloin kirjan "Kaunis käsiala". 

Ostamani kirja

Kirjassa on hyvin yksinkertaisia kirjoitusharjoituksia. Sellaisia, joita tuolloin pari vuotta sitten tein "punakantiseen" vihkooni. Jostain syystä rakastan käsinkirjoittamista. Valitettavasti olen huomannut, että aikanaan kovinkin kauniiksi kehuttu käsialani on alkanut horjua. 

Kirjoitusharjoituksia

Tietenkään en olisi minä, jos en miettisi, mitä mikähän siinä voisi olla taustalla. Isällänihän oli Parkissonin tauti, mikä voi aiheuttaa vapinaa, mutta luulisin, että olisin sellaisen oireen jo huomannut. Ehkä on vain niin, ettei käsien motoriikka ole sekään enää entisensä.

Jostain syystä olen aina tykännyt myös kaikenlaisesta näpertelystä. Tämä käsialan parantamisen tavoite on osittain intohimoa näpertelyyn, mutta onhan siinä taustalla varmasti myös se ajatus siitä, että osaan jotain, mistä saan kehuja. 

Muitakin tavoitteita on. 10 kiloa painosta pois ja 10 kiloa lankoja joko neuloen tai virkaten vuoden loppuun. Ehkä taajaan tikuttaminen auttaisi painonpudotuksessa, en tiedä. Muutenhan olen ruvennut valmistautumaan tulevaan polvioperaatioon kuntopyöräilemällä neljää kertaa viikossa puoli tuntia. Siitäkin kun laittaa ruksin tavoiteseurantaan, tulee jotenkin hyvä olo. Minä varmasti ilman tuota tavoitelistaani vajoaisin sohvan tai sängyn pohjalle ja märehtisin. Luotan siihen, että tuon tavoitelistan avulla selviän tästä mustasta ajanjaksosta. Lisäksi Terveystalon sovelluksessa on "Oma Suunnitelma" osa, johon olen työterveyshoitajan kanssa sopinut tavoitteeksi juuri tuon neljää kertaa viikossa kuntopyöräilyä. Huomenna on sovittu puhelinaika työterveyshoitajan kanssa keskustellaksemme, miten tavoite on toteutunut. Tosi hyvin, voin sanoa rehellisesti.  

Kaulaliinaa pukkaa

Käsitöiden tekeminen on kyllä eräänlaista terapiaa minulle. Siinä kun näkee työn jäljen heti ja saa aikaiseksi jotain konkreettista. Se on hieno tunne. Olen villasukkien suurkuluttaja ja juuri tänään huomasin, että yhdet lempisukistani ovat pohjasta ihan puhki kuluneet. En toki heitä niitä parsimatta pois, mutta uudet sukat laitan puikolle jahka saan tämän kaulaliinan ja siihen sopivat pipon pudotettua puikoilta. Pipoa en siis ole edes aloittanut vielä, mutta suunnitelmissa on. 

Olen kyllä varsin omituinen otus. En taida itsekään tietää olenko lintu vai kala. Tykkään niin monista asioista, ja silti aina silloin tällöin tuntuu, etten pidä mistään. Miten se mielenlaatu onkaan niin kummallinen. Joskus sitä kokee iloa hyvinkin pienistä asioista ja toisena hetkenä mikään ei ilahduta. 

Mutta palatakseni rakenteeseen. To do -listat ja tavoitteet osatavoitteineen kyllä sopivat minulle. Jos vain jaksan pitää kiinni niiden seuraamisesta, selviän hengissä. Jaksan väkerrellä listoja ja palastella tavoitteita. Olen huonompi palkitsemaan itseäni tavoitteiden täyttymisestä, muta todellan rakastan sitä tunnetta, kun saa tikata jonkin asian tehdyksi tai tavoitetuksi. Se on se näprääjä minussa, kun pitää siitä. 

Näprääjä minussa tykkää tuunata kalenteria. Sekin on sitä omituisinta minua. Monet lopettivat teinivuosien Teinikalenteriin, mutta en minä. Silloin tällöin kaivan esille aikuisten värityskirjan ja väritän kuvan tai pari. Taidan olla ikuinen lapsi tai ainakin lapsenmielinen. Lauta- ja korttipelit ovat myös minun suosikkilistallani. Olisipa rahaa niin paljon, ettei tarvitsisi tehdä töitä, niin viettäisin kaiket päivät sellaisten asioiden parissa, joista tulee hyvälle tuulelle. Mutta kun en edes lottoa!