Silminnäkijä

Olin tänään silminnäkijänä varsin omituiselle tapahtumalle.

Työpäivästä uupuneena päätin pitkästä aikaa sijoittaa vähäistä varallisuutta kahviin ja kinuskimuffinsiin Avecran minibistro-kärrymyynnistä. Vieressäni istui juuri eläkkeelle jäänyt virkeä naisihminen. (Tämän asian hän teki selväksi noin kahdessa minuutissa.) Onnettomuudeksi olin "häätänyt" naisen käytäväpaikalle kun itse halusin ikkunapaikan. Kärry tuli ja ilmoitin haluavani kahvin ja muffinsin. Myyjä alkoi pumppaamaan kahvia pahvimukiin tai yritti tehdä niin. Jostain käsittämättömästä syystä kahvi ei osunut mukiin vaan purskahti vieressäni istuneen naisen päälle.

Onnettomuuden lisäämiseksi naisparalla oli vitivalkoinen (ja 200 € !!!! maksanut) paita päällä ja lattialla jaloissaan Marimekon punainen kassi. Kahvia oli paidalla, oli kassissa, oli housuilla ja vieläpä pienessä käsilaukussakin, joka juuri sillä hetkellä oli jostain merkillisestä syystä auki, vaikka naisella ei ollut aikomustakaan sieltä ainakaan rahaa kaivaa. Ei ollut tyypillinen suomalainen "no ei tässä mitään - vahinkoja sattuu". Ei ollut, ei.

Koko junavaunu kuuli, kuinka ammattitaidottomia myyntikärryn työntäjät olivat. Kuinka kallis paita rouvalla oli päällään. Kuinka Marimekon kassikin meni pilalle ja käsilaukkukin ui kahvissa. (Ehkä hieman liioittelen - mutta vain vähän) Meinasi siinä hässäkässä jäädä jo maksamani kahvikin saamatta. Puhumattakaan siitä, kuinka varovaisesti sen sitten join rouvan siinä vieressä penkoen milloin Marimekkoaan, milloin käsilaukkuaan, nostellen niistä milloin minkäkin "kahvissa uitetun" vaatekappaleen tai esineen.

Onnettomuudeksi rouvalla oli sama määränpää kuin minulla. Arvatkaa montako kertaa matkan aikana jouduin keskustelemaan aiheesta "huolimattomat kärrymyyjät" ja "VR:n ylimielisyys". Ei auttanut läppärin esille kaivaminen, ei kuulokkeiden laittaminen korville, ei jatkuva läppärin näpyttely. Hetken hiljaisuus ja rauha aina välillä suotiin ja sitten taas jatkettiin. (Taas ehkä hieman, mutta vain hieman liioittelen.)

Nyt ei todellakaan ole kovin kaukaa haettu ajatus novellikokoelmasta aiheesta junamatkailun riemut. Heitin ajatuksen leikilläni ruokatunnille työkavereilleni, mutta päivä päivältä tulen vakuuttuneemmaksi siitä, että junamatkoilla kokemani ilot ja surut olisi syytä kirjata mustaa valkoiselle. Luonnollisesti maustettuna hirtehisellä huumorilla ja samettisella satiirilla. Unohtamatta tietenkään ironiaa.

Ja huomenna tätä samaa novellimateriaa on taas tarjolla mennen tullen välillä Turku-Helsinki.