"Kadonneet lapset"

Pidettiin peli- ja pizzailta. Vanhempi tytär kera poikaystävänsä kurvasi paikalle juuri kun pizzatarpeet oli koottu pöydälle. Aina silloin tällöin järjestämme näitä iltarientoja ja useimmiten juuri pizzateemalla.

Tänään tehtiin kolme pellillistä pizzaa. Yhdessä oli "teemana" chilitonnikala, toisessa katkarapupepperoni ja kolmannessa oliivikalkkuna. Oikein maukkaita ja ensin mainittu myös varsin tulinen. Kaiken kruunaa tietenkin reilu kerros aurajuustoa. Se on meidän kaikkien herkkua. Nami nami! Mistä tulikin mieleeni, kun kerran lasten ollessa alle kymmenvuotiaita olimme pizzeriassa syömässä ja lapsille tilattiin yhteisesti iso pizza, jossa oli aurajuustoa. Tarjoilija ehdotti, että auranjuuston voisi jättää pois, josta syntyi melkoinen meteli. Sitä vartenhan se oli listalta poimittu, kun siinä sitä aurajuustoa oli. Tarjoilija-parka kakisteli ja pyyteli anteeksi. Yleensä kun lapset eivät syö aurajuustoa, kertoi tarjoilija. Vaan näinhän ei meillä toimittu, vaan jos aurajuustoa halusi säästää johonkin erityiseen tarkoitukseen, se piti piilottaa lasten silmiltä.

Lasten ollessa pieniä pelattiin paljon ja yhä vieläkin pelaaminenkin on usein mielessä.Tänään pelattiin Scrablea. Oikein mukava pelirupeama. Minulla oli telineessä kirjaimet S, S, S, O, L, I, A. Toinen tytär, joka ei osallistunut peliin, tuli selän taakse ja sanoi "kato minkä sanan näistä melkein saa". Ja tarkoitti siis etunimeäni S-O-I-L-E. Johon vanhemman tyttären poikaystävä totesi "On tietenkin joku tosi härski sana". Muuta ei tarvittu - melkoinen naurunremakkahan siitä syntyi. Varsinkin sitten, kun hieman myöhemmin kerrottiin muillekin mistä sanasta oli kyse.

Lapsenmielisyys ei ole onneksi kadonnut, vaikka lapset ovat kasvaneet isoiksi. Ja onneksi lapset eivät ole kadonneet maailman tuuliin.