"Kerro vaan!"

Hyviä uutisia. Pakko kertoa, kun ei kertakaikkiaan voi pitää sisällään. Eiliseen sähköpostiviestiini ei edelleenkään ole tullut vastausta, MUTTA siihen löytyi selitys. Sain iltapäivällä soiton samaiselta henkilöltä, joka niitä haastatteluaikoja halusi sopia kanssani. En pystynyt juuri sillä hetkellä vastaamaan, kun sompailin Turun sohjoisilla kaduilla lähellä kuntosalia. Soittaja jätti viestin vastaajaani: "En ole saanut vastausta eiliseen viestiini, jossa ehdotin haastatteluaikoja. Voisitko soittaa tai vastata siihen viestiin."

HÄH? Minähän vastasin siihen viestiin eilen. No, mitäpä sitä muuta kuin soittamaan. Ja näin oli ettei viestiäni ollut kuulema tullut - paitsi että jos oli mennyt roskapostiin, oli mahdollisesti jo poistettu. Vaan kävihän se haastatteluajasta sopiminen puhelimitsekin ja samalla siinä jo tuli puolin ja toisin kerrottua, missä mennään.

Vitsit että olen täpinöissäni. Nyt vain ehdin ensi keskiviikkoon asti murehtimaan, mikä voi mennä pieleen keskiviikon haastattelussa. Mutta muuten - tekisi mieleni kertoa koko maailmalle, että olen päässyt haastatteluun. Siten olen jo paljon, paljon lähempänä työnsaantia kuin jos olisin saanut viestin "valitettavasti valintamme ei osunut sinuun".

Vielähän ei siis tiedetä, tuleeko tästä "osui ja upposi" haastattelu eli aukeaako sitä kautta työura. Vai meneekö kaikki metsään juuri viime metreillä. Vielä hetki sitten ei oikeastaan jännittänyt yhtään, mutta nyt kun kirjoitin tämän minkä kirjoitin, niin johan rupesi perhoset kiertämään ympyrää vatsassa. Huh, huh.

Mutta nyt se on kerrottu. Kerron sitten ensi viikolla, tuliko osuma vai huti.