Migreeni!

Eilisillan Billy Idol konsertti, joka sinänsä oli elämys, aiheutti minulle varsin tuskaisen aamun. Jo illalla ajattelin, että siitä valojen räiskeestä ei hyvää seuraa. Ei seurannut, ei. Heräsin aamulla viiden aikaan siihen, että päätä hieman jomotti. Jos olisin ollut viisas, olisin silloin ottanut lääkkeen. Mutta kun en ollut, en.

Kun vihdoin nousin hotellihuoneen pehmoisesta sängystä, sain itseni juuri ja juuri raahautumaan suihkuun. Suihkun jälkeen oli pakko piipahtaa lääkelaukulla ja painua takaisin sänkyyn. Aivan järkyttävä migreenikohtaus! Sitkeästi yritin hetken lepäilyn jälkeen käydä aamupalalla. Siitä jäi puolet lautaselle ja paluu hotellihuoneeseen sujui toivoen, että se toinen puolikas pysyy sisällä. Ei muuta kuin lisää lääkettä ja pää tyynyyn.

Onneksi kohtaus meni ohi parissa tunnissa ja pienellä lääkityksellä.

Olen enemmän kuin kateellinen niille henkilöille, joilla ei tätä vaivaa ole ja vielä kateellisempi niille, joiden päätä ei koskaan särje. Jos on jo pelkässä päänsäryssä sietämistä, niin migreenikohtaus onkin sitten ihan jotain muuta. Tänään päättyi parin vuoden kohtaukseton putki. Tästä putkesta olenkin ollut enemmän kuin onnellinen.


Huomenna on etäpäivä. Se tarkoittaa sitä, että junassa ei tarvitse matkustaa ja aamulla saa nukkua pidempään. Elämän pieniä iloja.

Kävin tänään työterveyslääkärillä yhden pienen vaivan takia. Lääkäri kovasti hämmästeli työmatkani pituutta ja tuumasi sitten "Kyllä täytyy Naantalista pitää, että viitsii tuollaisen työmatkan tehdä. Vai onko se sittenkin niin että pidät niin paljon työnantajastasi." Hyvä kysymys: kummasta pidän enemmän. Vastaus taitaa kuitenkin olla niinkin yksinkertainen kuin karu totuus siitä, että rahaa saa vain työtä tekemällä eikä mielenkiintoista työtä ole tällä seudulla tarjolla. Joten lienee sitten tuo jälkimmäinen toteamus lähempänä totuutta.