Suku on paras

Tänään olimme isäni serkun ja hänen vaimonsa 130-vuotisjuhlilla. Vaimo täytti 65 vuotta pari päivää sitten ja serkun juhlapäivä on elokuussa. Paikalla oli pieni joukko sukulaisia ja ystäviä. Tunnelma oli leppoisa ja päivänsankarit nauttivat olostaan.

Olen jotenkin omituisen suku-hurahtanut ihminen. Minusta on aina ollut mukava kulkea vanhempieni mukana sukuloimassa ja olen yrittänyt omia lapsianikin tutustuttaa laajaan sukuunsa. Isälläni, vaikka on ainoa lapsi, on niin laaja suku, etten pysty nimeään hänen serkuistaan kuin osan. Joitain serkuista en ole koskaan nähnytkään ja joidenkin kanssa olen itsekin aktiivisesti tekemisissä.

Itselläni on elossa vielä 8 serkkua. Yhtä en ole nähnyt 20 vuoteen, mutta muut on tullut tavattua viimeisen puolen aikana ainakin kertaalleen. Oma tytär yksi ilta suri sitä, että hänellä ei ole kuin 3 serkkua. Samaan suruun meni sitten vielä sekin, ettei ole ainuttakaan tätiä. Kunpa huomaisivat, että vaikka tuota ihan lähintä sukua ei niin paljon olekaan, niin sukua riittää ympäri Suomea. Ei olisi hänelläkään niin yksinäinen olo.

Huomenna on tiedossa lisää sukulointia. Menemme mieheni isän syntymäpäiville. Hänelle ei tule mitään tasavuosia, mutta ikää on kunnioitettavan paljon, joten syytä juhlaan on. Ja ensi viikonloppuna on tarkoitus mennä kyläilemään isäni "Ruotsin serkun" luona, joka on Suomessa kesälomailemassa. Minulle siis melkein "serkku", kuten Ruotsin serkun sisko minulle aina välillä soittaessaan itsensä esittelee.

Ja toivottavasti myös toteutuu kesälle suunnittelemani serkkukierros. Se vasta olisi hienoa se!