Sateesta aurinkoon

Iltapäivällä, kun töissä siirryin ulkokautta palaveriin korttelin toiseen päähän, varoitteli työkaverini auringonpistoksen vaarasta. Kun sitten vihdoin olin valmis lähtemään kävelemään kohti Pasilan asemaa, ulkona satoi vettä. Mitä ihmettä? Mihin se aurinko oli hävinnyt? Ei muuta kuin ratikan kyytiin ja sateenvarjoa kassista kaivamaan.

Mutta mitä lähemmäksi Turkua juna puksutteli, niin sitä aurinkoisemmaksi keli muuttui. Ja niinpä lopulta kotiuduin aurinkoiseen Naantaliin. Ja vähän haikeana siinä vähän vaille puoli kahdeksan illalla tuumasin, että en ehdi näistä kesän aurinkoisista illoista juurikaan nauttimaan. Ja jos nyt vielä sattuu tulemaan oikein kaunis kesä, niin haikeuteni siitä sitten vain kasvaa syksyä kohti. Samoin mietin myös sitä, miten ihmeessä sitä syksyn sateissa jaksaakaan tätä rumbaa. Tai kun tulee talvi ja junat hyytyy matkalla. Pitänee ottaa enemmän matkalukemista ja paksumpi peitto talven varalle reppuun sitten kun sen aika koittaa.

Eilen kuuntelin junassa kahden nuoren kanssamatkustajan keskustelua pitkän tähtäimen suunnitelmista. Toiselle neljä kuukautta oli pitkä aika ja jos jotain oli tarkoitus tapahtua sen jälkeen, ei sitä kannattanut vielä miettiä. Toisella taas tuntui olevan suunnitelmia jo vuodelle 2012 asti. Ei siis mitenkään ihmeellistä, jos minä jo nyt keskellä kauneinta kesää pohdin, mitä pitää työmatkareppuun tunkea syksyn tullessa.