"Olishan se hienoo"

Olishan se hienoo, jos jaksais joka päivä tätä blogia päivittää. Melkein olen jaksanutkin, mutta eilinen jäi väliin. Illan urheiluharrastukset ja tänä aamuna tiedossa ollut kello 7 pyöräily vaativat eilen veronsa ja pää piti painaa tyynyyn jo hyvin aikaisin.

No, eipä se tämä päiväkään oikein auvoisalta näytä. Tyttären opettajalta tuli viesti, että jos ei seuraava koe mene paremmin, niin nelonen tulee. Mitähän mun nyt sit tarttis tehdä? Olishan se hienoo, jos voisin sitä koetta varten tyttären pään ladata täyteen kokeessa tarvittavia asioita. Vaan kun en voi. Olishan se hienoo, jos loppuarvosanaksi tulis edes vitonen, niin ettei tarttis jäädä kitumaan tuonne yläasteelle vaan pääsis kitumaan kymppiluokalle. Niin, olishan se hienoo.

Jotenkin risoo tämä kodin ja koulun yhteistyö, kun opettajat lähestyvät joko a) kun tiedossa on koe b) koe on mennyt tosi huonosti tai c) jokin muu asia on mennyt huonosti. Olishan se hienoo, jos joku opettaja laittais edes kerran viestin tyyliin "nyt meni tosi hienosti". Niin, olishan se hienoo.

Olishan sekin hienoo, jos jaksaisin kärsivällisyydellä suhtautua näihin opettajien lähettämiin viesteihin. Se se vasta hienoa oliskin. Vaan kun en jaksa. Joka kerta sama rumba: opettajalta tulee viesti, välitän huolestumiseni tyttärelle ja kas, opettajalta tulee viesti ja rumba jatkuu. Mitä minun pitäisi tehdä toisin? Kun ei sitä murrosikäisen vieressäkään oikein voi ruveta läksyjä tekemään - siinä ei kestä kummankaan hermot. Ja jos tyttärellä on nyt vasta ysillä huomattu, että "kas, oppimisvaikeuksia" niin vähän on myöhäistä tässä vaihetta ysin kevättä ryhtyä ihmeitä tekemään. Mut olishan se hienoo, jos vois niitä ihmeitä tehdä.

Sekin olis aika hienoo, jos opettajat saisivat oppilaat innostumaan koulun käynnistä ja oppimisesta. Se vasta olisikin hienoa! Mutta sitäkään ihmettä ei odotuksista huolimatta nähdä. Opettajatkin ovat ihmisiä, heilläkin on vain rajallinen määrä resursseja ja energiaa ja yläasteikäiset eivät varmastikaan ole niitä helpoimpia opetettavia. Mutta olishan se hienoo, jos heihin voisi ihan oikeasti suhtautua kuten edellä kirjoitin eikä niin kuin minä yleensä eli totaalisen kyllästyneenä siihen saamarin valitukseen mitä sieltä kuulee.

Mutta se on hienoo, että aina on poikkeuksia. Sellaiseksi lasken tyttäreni luokanvalvojan. Sellaisia opettajia jos olisi enemmän, niin se olis tosi hienoo. Hänen kanssaan on aina ollut ilo asioida. Ei ole tarvinnut käyttää hienoja sanakäänteitä tai kiertoilmaisuja vaan on voinut puhua asioista niin kuin ne ovat.

Mutta hei - nyt mä vasta keksin, mikä olis tosi hienoo. Että tytär olisi perinyt äitinsä järjenjuoksun. Vaikken muuten niin fiksu olekaan niin kyllä mä aina olen koulussa pärjännyt ilman että minun vanhempia piti uhkailla mahdollisilla nelosilla. Ai että oiskin hienoo!